Evergreen-linjan työmaalla

Vancouverin täysautomaattinen SkyTrain on alueen ylpeys, ainakin silloin kun siinä ei esiinny ongelmia. Muutaman minuutin välein kulkevat metrojunat muodostavat kaupunkialueen runkoverkon ja kuljettavat joka päivä lähes 400 000 ihmistä. Järjestelmän kolme linjaa kytkevät Vancouverin sen naapuri- ja esikaupunkeihin nopeasti ja mahdollistavat suurten ihmismassojen nopean siirtymisen työn ja kodin välillä. Järjestelmää täydentää myös laaja bussiverkosto sekä ruuhka-aikaan kulkeva West Coast Express -paikallisjuna Missiosta Vancouveriin.

Koska Vancouverin alue kuitenkin kasvaa voimakkaasti, on selvää että järjestelmään pitää jatkossakin panostaa ja mahdollisuuksien mukaan myös laajentaa. Seuraavasta SkyTrain-linjasta onkin metropolialueen kaupunkien välillä aina pitkä vääntö, sillä linjan saaminen alueelleen tarkoittaa kaupungille kasvupyrähdystä ihmisten muuttaessa uusien asemien läheisyyteen. Vuosikausien väännön jälkeen alueen pormestarit pääsivät kuitenkin vuonna 2009 yhteisymmärrykseen, että seuraava linja tulisi palvelemaan Tri-Citiesin aluetta ja yhdistäisi metropolialueen koilliskulmalla sijaitsevat Coquitlamin ja Port Moodyn osaksi raidejärjestelmää.

Kartta Evergreen Linestä

Linjan nimeksi annettiin Evergreen Line ja valmistuessaan se tulee yhdistymään nykyiseen Millennium Lineen Burnabyssä sijaitsevan Lougheed Town Centren aseman kohdalla. Siitä linja tulee jatkamaan matkaansa olemassaolevia kiskoja pitkin aina VCC-Clarkin asemalle ja joskus tulevaisuudessa aina University of British Columbian kampukselle saakka. Uuden linjan pituus sen avautuessa tulee olemaan noin 24 kilometriä, josta uutta osuuttaon 11 kilometriä. Lukema kasvattaa SkyTrain-järjestelmän kokonaispituuden 79,6 kilometriin, mikä tekee siitä Kanadan laajimman täysin muusta liikenteestä erotetun raideliikennejärjestelmän.



Jyrkkä mutka Lougheedin keskustassa

Evergreen-linjan rakennustyöt alkoivat vuonna 2012 ja linjan pitäisi avautua liikenteelle syksyllä 2016. Rakennustyöt ovat alkuperäisestä aikataulusta melkein vuoden myöhässä, sillä Burquitlamin sekä Moody Centren asemien välisen kaksikilometrisen tunnelin poraustyöt ovat kangerrelleet. Tunnelia kaivava valtava kone tunnetaan nimellä Alice, mutta se on viime kuukausina kokenut vaikeuksia pysyä aikataulussa vaihtelevan maaperän vuoksi. Arvioitua pehmeämpi maaperä on johtanut lukuisten onkaloiden syntymiseen maanpinnalla, mikä on aiheuttanut suurta huolta tunnelin läheisyydessä asuvien ihmisten keskuudessa. Vaikka onkalot ovatkin sangen normaali ilmiö tunneliporauksen yhteydessä, työskentelee työryhmä nyt erittäin varovaisesti vastaavien tapausten ennaltaehkäisemiseksi.


Tunnelin suuaukon järjestelyjä

Suuri ja mahtava Alice

Valmistuessaan Evergreen-linja tulee kulkemaan niin maanalla, maanpinalla kuin sen yläpuolellakin. SkyTrainin kuuluisa ominaisuuson sen kulku laajoilla alueilla kohoratana maanpinnan yläpuolella. Tällaista linjaa tulee olemaan myös suurin osa uudesta Evergreenistä ja uuden kohoradan rakennustyöt ovatkin jo pitkällä. Rakentaminen tapahtuu erityisen nosturin avulla, joka nostaa ontot betonipalaset paikalleen yksitellen ennen siirtymistään eteenpäin. Oheinen video selventää nosturin hidasta työskentelyä, mutta ryhmä on edennyt työssään jo sangen pitkälle.

Kohoradan nosturi

Aktiivinen työskentelyosuus

Pala tulevaa kohorataa

Animaatio kohoradan rakentamisesta

Valmista kohorataa

Asemia uuden linjan varrelle tulee yhteensä kuusi kappaletta sekä varaus myöhemmälle asemalle tunnelin pohjoispuolen suuaukon läheisyyteen. Asemista kaksi tulee tarjoamaan myös liityntämahdollisuuden West Coast Expressin kanssa. Uusien asemien seutu tulee myös olemaan houkuttelevaa uutta asuinaluetta ja monen aseman luona nouseekin jo uusia tornitaloja, jotka tulevat valmistumaan samoihin aikoihin Evergreen Linen kanssa. Evergreen on myös jo nyt nostanut Coquitlamin alueen asuntojen hintoja tuntuvasti, sillä SkyTrainin saapuminen kaupunkiin on merkittävä myyntivaltti.


Burquitlamin asemanseutua

Uusi tornitaloja rakenteilla

Rakennustöiden edistymistä onkin ollut kiintoisa seurata ja tulee olemaan kiintoisa matkustaa uutta linjaa pitkin sen valmistuessa vuonna 2016. Linjan odotetaan kuljettavan vain viisi vuotta valmistumisensa jälkeen päivittäin yli 70 000 ihmistä, mikä voi osoittautua konservatiiviseksi arvioksi tällä kovasti kasvavalla alueella. Esimerkiksi tällä hetkellä vielä uusin Canada Line Richmondiin ja lentokentälle on ylittänyt kaikki matkustaja-arviot heti ensimmäisestä päivästään alkaen ja linjalle onkin tulossa uusia junia suurten matkustajamäärien liikuttamiseen. Onkin aivan mahdollista, että myös Evergreen Line tulee olemaan samanlainen menestys pian avauduttuaan.

Vaihtoyhteys West Coast Expressiin Port Moodyssa

Linjan päätepiste Coquitlamissa

Nyt kun Evergreen Line on hankkeena jo voiton puolella, onkin seuraava vääntö jo menossa seuraavan laajennuksen kanssa. Kaikki järkisyyt puoltaisivat Evergreenin jatkamista Vancouverin päässä Broadwayn katua pitkin aina UBC:lle saakka. Kyseinen yhteys on nykyisin bussien varassa ja se on koko Pohjois-Amerikan vilkkain bussireitti, joka edellyttäisi ehdottomasti SkyTrainin kaltaista kuljetusmuotoa. Toinen potentiaalinen hanke voisi olla Surreyn puolella, mutta kummankin projektin ongelma on se ikuinen rahoituksen löytyminen. Ongelma oli kuitenkin täsmälleen sama Evergreeninkin kanssa, joten eiköhän ratkaisuun seuraavasta linjasta päästä jollain aikataululla ja verkosto jatka laajentumistaan. :-)

(Visited 165 times, 1 visits today)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

:D :-) :( :o 8O :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :wink: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen:

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.