Funkturmin huipulla

Suuri osa Berliinissä vierailevista turisteista vierailee matkansa aikana Alexanderplatzin vierellä kohoavassa 368-metrisessä Berliner Fernsehturmissa eli Berliinin televisiotornissa. Sieltä aukeavat upeat maisemat ovatkin upeat ja yltävät yli koko kaupungin. Harva kuitenkaan edes tietää, että Berliinissä on myös toinen korkea ja huomattavasti historiallisempi televisiotorni, jonne kiipeäminen maksaa vain muutaman euron ja maisema on samaa tasoa. :o

Kyse on tietenkin Länsi-Berliinin Westendin kaupunginosassa sijaitsevasta 147-metrisestä Funkturmista, jonka paikalliset tuntevat tuttavallisesti ”hujoppina” (saks. der lange Lulatsch). Nimitys tulee tornin kapeasta muodosta, sillä 147-metrinen terästorni seisoo vain seisoo vain 20×20 metrin kokoisella alueella, antaen sen korkeuden ja pinta-alan suhteeksi kiintoisat 1:6,9. Samanlaisella teräsrakenteella rakennetun Pariisin Eiffel-tornin lukema on huomattavasti tasaisempi 1:2,3 eli toisin sanoen Eiffel on tuplasti Funkturmin korkuinen, mutta sen pinta-ala on peräti 41-kertaa suurempi.

Hujoppi pikkuveli

Funkturm valmistui vuonna 1926 Berliinin kolmansille radiomessuille (saks. Große Deutsche Funkausstellung, nykyisin uusimman tekniikan IFA-messut) kaupungin suurimmaksi radiomastoksi. Kolme vuotta myöhemmin tornin kautta lähetettiin myös Saksan ensimmäiset televisiokuvat ja vuonna 1935 Funkturmin kautta alettiin lähettää maailman ensimmäistä jatkuvaa televisiolähetystä, Fernsehsender Paul Nipkowia. Tuohon aikaan vain harvalla oli televisiota, mutta seuraavana televisioituja Berliinin olympialaisia seurasi julkisten televisioiden kautta arviolta 160 000 kaupunkilaista. Toisen maailmansodan pommituksissa yksi tornin neljästä jalasta vaurioitui, mutta torni pysyi kuitenkin pystyssä ja korjattiin pian sodan jälkeen. Se kuitenkin menetti merkityksensä televisiolähetysten välityskanavana uusille korkeammille mastoille vuonna 1962 ja radiolähetyksetkin hiljenivät lopullisesti vuonna 1973.

Funkturm rakenteilla

Tämän jälkeen torni on toiminut lähinnä historiallisena maamerkkinä sekä näköalatasanteena sinne eksyville. Tornissa sijaitsee näköalatasanne 125 metrin korkeudessa ja sieltä aukeaa hieno maisema yli koko läntisen Berliinin. Tornissa toimii myös hienohko ravintola 52 metrin korkeudessa.

147-metrinen historiallinen torni

Meitä oli jo pitkään kiinnostanut käydä katsomassa maisemat tästä ”pienestä Eiffel-tornista”, kuten moni Funkturmia kutsuu. Tuumasta käytiin toimeen paraikaa meneilläänolevan Festival of Lights tapahtuman vuoksi, jonka kunniaksi torni on valaistu tyylikkäästi. Valaistus on tästä vuodesta alkaen pysyvä ja sitä tullaan pitämään päällä myös tapahtuman ulkopuolella.

Funkturmin juurella

Saavuimme paikalle noin tunti ennen auringonlaskua. Paikalla oli lisäksemme vain muutama muu ihminen ja hissimatka tornin huipulle oli ripeä. Ylhäällä sijaitsee kaksi näköalatasannetta, joista toinen sisällä ja toinen sen katolla ulkona. Ilta oli harmillisesti hyvin tuulinen ja lokakuinen tuuli sen verran kylmä, että päädyimme viettämään ison osan illasta sisätilan puolella.

Tuulisella näköalatasanteella

Funkturmilla on hyvä vierailla juuri iltasella, sillä tuolloin aurinko on kaupunkiin nähden takana. Auringonlaskun värjäämä Berliini olikin kaunis ja pienestä udusta huolimatta katse ylsi helposti noin kymmenen kilometrin päässä sijaitsevalle Alexanderplatzille. Tarkasti katsomalla taustalta erottuivat myös Itä-Berliinin suuret betonilähiöt kuten Hohenschönhausen sekä Marzahn, muodostaen horisonttiin kilometrien mittaisen tasaisen talomuurin.

Alexanderplatz 10 kilometrin päässä

Wittenaun betonilähiö Pohjois-Berliinissä

Ympäröivää Berliiniä

Hieman lähempänä Brandenburgin portti, Siegessäule kuin kotikorttelimme keskuskirkko Nikolaikirche olivat helposti erotettavissa. Siitä hieman sivuun näkyivät sekä Potsdamer Platz että alle viiden kilometrin päässä sijaitsevan Berliinin länsikeskustan korkeat rakennukset kuten uusi Zoofenster.

Potsdamer Platzin ja länsikeskusta tornitaloja

Tiergarten keskellä Berliiniä

Suurin ero Funkturmin ja Ferhsehturmin maisemien välillä syntyy niiden erilaisesta sijainnista. Vaikka Berliinin televisiotornin näköalatasanne onkin melkein tuplasti korkeammalla, sijaitsee se entisen Itä-Berliinin alueella ja on siksi suurten ja rumien betonitalojen ympäröimä. Funkturmia ympäröivät Charlottenburgin ja Wilmersdorfin kauniin punakattoiset tiiviit asuinkorttelit, jotka näyttävät ylhäältäkin kauniilta.

Punakattoista Charlottenburgia


Voimaloita sekä Berliinin sisempi kehätie

Kaupungista ulospäin katsottaessa, on nähtävissä lähinnä Berliinin länsipuolen metsiä Wannseen alueella sekä horisontissa suuret määrät tuulivoimaloita. Pieni erikoisuus on kuitenkin vain muutaman kilometrin päässä sijaitseva Teufelsberg, jonka päällä sijainneen tutka-aseman rauniot näkyvät erittäin hyvin. Hyvin lähellä sijaitsee myös Berliinin olympiastadion, jonka hieno kaareva katto erottuu Funkturmista selvästi.

Wannseen metsiä sekä olympiastadion

Teufelsbergin entinen tutka-asema

Auringon laskettua horisontin taakse, aukeaa edessä vielä aivan uudenlainen maisema Berliinin miljoonien valojen syttyessä. Maisema on omin silmin nähtynä todella upea, mutta valitettavasti kylmä tuuli heilutti tornia niin, että valokuvistamme tuli todella epätarkkoja. Maisema on kuitenkin näkemisen arvoinen ja olemme todella tyytyväisiä että saavuimme paikalle erityisesti näin valojuhlan aikana.

Aurinko laskee horisontin taakse

Berliini pimeyden tullen

Funkturm eri väreissä

Hyvin maisemien sekä vähäisen ihmismäärän vuoksi Funkturmia voikin pitää yhtenä Berliinin salaisena löytönä, johon vain harva turisti hoksaa suunnata. Vaikka ruuhkaa ei juuri olekaan, on torni ollut kuitenkin vuosiensa saatossa suosittu näköalapaikka ja siellä onkin vieraillun sen 85-vuotisen historian aikana 17 miljoonaa ihmistä. Nyt lukemassa olemme mukana sitten mekin. :P

Video iltamaisemasta huipulla

(Visited 1 124 times, 1 visits today)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

:D :-) :( :o 8O :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :wink: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen:

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.