Viikonloppu superautojen keskellä

Joka vuosi syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna, kokoontuu Vancouverin kerma VanDusenin kasvitieteelliselle puutarhalle Shaughnessyn hienostoalueelle. Tuolloin siellä järjestetään yleensä upean kelin saattelemana kaksipäiväinen Luxury & Supercar Weekend – Canadian Concours d’Elegance nimellä kulkeva yleellisyystapahtuma, jossa autoliikkeet sekä paikalliset rikkaat esittelevät urheiluautojaan. Tavallisten tallaajien keskuudessa lyhyesti vain ”superautoviikonloppuna” tunnettu tapahtuma onkin mahdollisuus kurkista kauniiden ja rikkaiden ihmeelliseen elämään.

Tapahtumaan on pääsy myös Matti Meikäläisillä, mutta monelle viidenkympin hintainen sisäänpääsy on kuitenkin liian paljon, eikä näyttelyalueella ole yleensä ruuhkaista. Koska näytillä on kuitenkin todellisia autoharvinaisuuksia, päätimme Niinan kanssa katsastaa tapahtuma nyt menneenä lauantaina. Keli olikin jälleen mitä täydellisin ja kesäinen aurinko helli näyttelyalueella päivystäviä uteliaita aina siinä määrin, että kuumassa auringossa tuli vallan hiki.

Vanhempaa autokantaa


Tavallinen mutta silti upea BMW M4

Upouusi BMW M6 Grand Coupe

Tapahtuma ei keskity pelkästään uusiin superautoihin, vaan näytillä on myös runsaasti historiallisia autoja sekä amerikkalaisia muskeliautoja, jotka oli sijoitettu heti sisäänkäynnin lähettyville. Legendaaristen urheiluautojen joukossa näkyi muun muassa 80-luvulla jokaisen pikkupojan unelmana ollut punainen Lamborghini Countach. Toinen harvemmin nähty legenda on 2000-luvun alussa valmistettu Porsche Carrera GT, joka ei ole ihan tavallinen Porsche, vaan kuuluu superauto luokkaan. Auton tunnistaa kyllä helposti Porscheksi, mutta viivalta 612-hevosvoimainen kulkupeli kirmaa satasen vauhtiin vain 3,8 sekunnissa. Samaan teholuokkaan kuuluu myös vuosina 2003-2007 valmistettu amerikkalainen Ford GT, joka on löytänyt monien sydämeen.

80-luvun legenda Lamborghini Countach


Ei mikään tavallinen Porsche


Ford GT on harvoja amerikkalaisia superautoja

Vancouverin kaduilla arkisia autoja näyttelyssä edustivat lukuisat M-bemarit sekä sekä Audi R8, kuten myös tavalliset Ferrarit kuten 458 Italia ja FF. Harvinaisempaa osastoa edusti Ferrari valkoinen F12 Berlinetta. Viikottain kaupungilla näkyviin autoihin kuuluvat myös Lamborghini Aventadorit, jotka ovat satojentuhansien dollareiden hintalapustaan huolimatta erityisesti rikkaiden aasialaislasten suosiossa. Koska perus-Aventadorilla on nykyisin jo vaikea erottua koulukavereista, ovat muutamat tuunanneet lambojaan mitä hirveämmillä teippauksilla ja maalauksilla. Se on kuitenkin pakon sanelemaa, sillä onhan se nyt aivan kamalaa jos toisella rikkaalla lapsella on samanlainen lelu, joten paremmuuttaan osoittaakseen on mentävä pidemmälle. 🙄

Audi R8:n viimeisin evoluutio

Ferrari F12 Berlinetta


Tuunattuja leluja

Superautojen joukosta löytyi myös luksusautoja, joista arvokkaimpia edustivat tietenkin Rolls-Royce. Nähtävillä olivat niin Phantom, Ghost kuin myös Wraith mallin rollsit, jotka kiilsivät kilpaa auringossa. Näiden vierellä uudet Bentleyt näyttivät hieman halvemmilta, mutta esittelivät sisällään käsityönä tehtyjä upeita sisutuksia jotka ovat varmasti parasta mitä rahalla saa. Bentleyt ovat kuitenkin muuten aika tylsännäköisiä autoja, joita näkee kaupungilla aivan liian usein.


Rolls-Roycen koko mallisto

Bentleystä ei sisustus parane

Naapuritontilla hieman harvinaisempaa sorttia edustivat BMW:n upouusi sähköinen superauto i8, sekä kaksi jo legendaksi muodostunutta Lexus LFA superautoa. Uusia McLaren 650S superautoja oli raahattu paikalle useita kappaleita ja ne tuntuvat olevan Aventadorin tapaan paikallisten pentujen suosiossa. Pelkästään tänä vuonna on Vancouverin teillä rutattu pari McLarenia laittomissa katukisoissa, joihin vastuuttomat pennut osallistuvat.

BMW i8 on ensimmäisiä sähkösuperautoja

Turhan tavallinen McLaren 650S

Lexus LFA sykähdyttää aina

Kiintoisa uutuus näyttelyssä oli italialaisen Lamborghinin uunituore malli Huracan eli suomeksi hurrikaani, josta oli nähtävillä sekä avo- että coupemalli. Aventadorin tapaan myös Huracan näyttää jonkinlaiselta teknologiselta lelulta aina sisustaansa myöden. Nähtävillä ollut harmaa Huracan oli kuitenkin kovasti omaan mieleeni, vaikka sellaisella tuskin tuleekaan koskaan itse ajettua. Aina voi kuitenkin haaveilla. 🙂

Näyttävä Lamborghini Huracan

Kaksi värikästä Huracania

Lambot ovat teknisiä vekottimia

Näyttelyn kaikkein kallein auto oli jo legendaariseksi muodostuneen Bugatti Veyronin Sang Noir -variantti. Auton hinnaksi kerrottiin 1,8 miljoonaa dollaria, millä hinnalla saisi noin viisi perus-Ferraria. Valintoja, valintoja… 🙄

1,8 miljoonan dollarin Bugatti Veyron Sang Noir

Veyronin viimeistely on huippulaatua

Samassa hintaluokassa pyörii myös näyttelyn toinen harvinaisuus, upouusi Pagani Hyuara. Kokonaan hiilikuidusta valmistettu auto on yksi brittiläisen televisiosarja Top Gearin rakastetuimmista autoista ja kaikkien aikojen nopein auto Top Gearin kuuluisan testiradan ympäri ennen sarjan keskeytystä. Pagani on niin harvinainen hyperauto, etten ole nähnyt sellaista koskaan aiemmin ja tilanne taisi olla sama myös monen muun vierailijan kanssa. Auton luona oli nimittäin jatkuva jono kuvaajia sekä ratin taakse istahtavia. Oli hieman yllättävää että yli miljoonan maksavan auton etupenkille sai edes istahtaa, sillä esimerkiksi Veyronia ei saanut edes lähestyä.



Äärimmäisen harvinainen Pagani Huayra

Pelkkä Paganin avain on huomionarvoinen, sillä se näyttää täysin erilaiselta kuin yksikään muu autonavain. 😮

Pagani on yksityiskohtia täynnä

Vaikka Paganin näkeminen olikin erikoinen tilaisuus, oli näyttelyn kohokohta minusta kuitenkin vieressä seissyt McLaren P1. Tämä McLarenin uusi hyperauto on auto kauneimmasta päästä. Koko auto on kuin veistos, sillä sen linjat kulkevat niin pehmeästi keulasta aina perään saakka. Auto on äärimmäisen sopusuhtaisen näköinen ja sen massiivinen spoileri melkoinen insinööritaidon näyte.


McLaren P1 kuuluu hyperautojen kuninkuusluokkaan

Veistoksellisia yksityiskohtia

Kaiken huippuna nähtävillä ei ollut vain yksi yli miljoonan arvoinen McLaren P1, vaan kaksi! 😯 Oranssin värinen versio oli näistä kahdesta kauniimpi, sillä erikoisvärin kimallus kirkkaassa auringossa oli ohittamaton näky.

Valkoinen versio P1:stä

Autojen lisäksi näyttelyn yhteydessä järjestetään enemmän naisväelle suunnattuja tapahtumia. Tällaisia ovat esimerkiksi jalokivinäyttely sekä muotinäytös. Iltaisin Vancouverin hienostohotelleissa järjestetään myös prameita illallisia, jossa kerma voi tavata toisiaan ja jutella säästä.

Tapahtuma oli meistä oikein mukava ja autoja näytillä iso määrä. Vaikka sisäänpääsymaksu onkin hieman korkea, ei kaikkia autoja muuten näkisi. Tämän luokan autoilla kun ajetaan varmaan hyvin harvoin ja suurimman osan ajastaan ne viettävät autotallien hämärässä. 😕

(Yhteensä 497 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.