No Fun City

Kaksi vuotta sitten kirjoitin Vancouverin monista lempinimistä, joilla ihmiset joskus kuvailevat kotikaupunkiaan. Yksi lempinimistä on No Fun City, jonka käyttäjien mukaan Vancouver on tylsä kaupunki, jossa kaikki kiva on kiellettyä. Nimitystä käyttävät usein varsinkin nuoret, joiden mielestä kaupungin yöelämä on kesyä ja pienelle alueelle keskittynyttä. Kesyydestä voi olla montaa mieltä, mutta oikeasti yökerhoja löytyy runsaasti keskustassa sijaitsevan Granville Streetin ulkopuoleltakin, esimerkiksi Gastownin alueelta sekä ulkokaupungilta. Granville Streetillä sijaitsee vain yökerhojen suurin keskittymä ja siksi viikonloppuisin vilkas noin neljän korttelin pituinen alue voi tuntua pieneltä.

No Fun City

Toinen syy nimityksellä ovat joskus holhoavilta tuntuvat kiellot, kuten tarkat rajoitukset ravintolaterasseille sekä ravintoloiden aukioloajoille. Myös alkoholin nauttiminen julkisilla paikoilla on sangen tarkasti säädeltyä, ainakin verrattuna pössyttelyyn, joka on ollut jo pitkään käytännössä sallittua julkisilla paikoilla. Mutta ehkäpä nimityksen käyttäjät eivät ole ruohonpolttajia (äärimmäisen epätodennäköistä Vancouverissa)?

Pankin räjäytti tosissaan keväällä talouslehti Economistin nettisivuilla julkaistu yksittäisen toimittajan blogikirjoitus, jossa tämä kutsui maailman parhaimpia asuinkaupunkeja ”mieltäturruttavan tylsiksi”. Juttu ei edes kohdistunut Vancouveriin, vaan ainoastaan listasi kaupungin muiden hyvien asuinkaupunkeja kuten Wienin ja Geneven kanssa. Juttu sai kuitenkin paikallisessa mediassa paljon huomiota ja yhtäkkiä kaikkien huulilla oli kysymys ”Onko Vancouver todellakin niin tylsä?”.

Kohu oli hauska, sillä kirjoituksen pointti oli että siistit ja turvalliset kaupungit ovat kirjoittajan mielestä tylsiä, koska niistä on vaikea löytää ghettomaisen epäsiistejä paikkoja, joissa näkee ”todellista elämää” ja kulkemisessa on pientä jännitystä. Oikeastihan näin ei ajattele kukaan, mutta tämä jäi medialta huomiotta, kun vastausta kysymykseen etsittiin aina kaupungin pormestaria myöden.

Todellisuudessa Vancouveria ympäröi upea luonto, mikä mahdollistaa uskomattomat mahdollisuudet ulkoilla ja harrastaa kaikkea maan ja taivaan välillä. Extreme-lajit kuten maastopyöräily, kalliokiipeily ja erilaiset liitelylajit ovat kaikki suosittuja harrastuksia ja niitä ei voi kutsua hyvällä tahdollakaan tylsäksi. Siltikin nimitys istuu joissain piireissä sitkeästi ja juuri tähän rakoon iskee paikallisen komediaryhmän uusin musiikkivideo ”No Fun City”, joka on kerännyt pienessä ajassa runsaasti katsomiskertoja Youtubessa.

Video on tietenkin ironinen ja juuri siksi niin hauska, että se todistaa että oikeasti Vancouver ei ole tylsä kaupunki alkuunkaan, mutta siitä valittaminen on kiinteä osa vancouverilaisuutta.

(Yhteensä 233 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.