Loppu tetrafobialle

Tiede on viime vuosina ottanut niskalenkin monesta vanhasta uskomuksesta, todistaen mittausten ja tutkimusten avulla monia uskomuksia perättömiksi. Tieteen voittokulusta huolimatta maailmassa riittää silti edelleen monenlaista taikauskoa ja yksi hölmöimmistä peloista on ollut erityisesti kiinalaisten kokema tetrafobia eli numeron 4 pelko. Fobia yksinkertaista numeroa kohtaan johtuu siitä, että numeron kiinankielinen ääntäminen muistuttaa sanaa kuolemalle. Tämän perusteella moni pelkääkin, että nelosen ilmeneminen eri yhteyksissä voi ennakoida jonkinlaista epäonnea, vähän samaan tapaan kuin länsimaissa podettava triskaidefobia eli numeron 13 kammo.

Kiinalaisten ollessa nykyisin paksun lompakon haltijoita ja ostovoimaista väkeä, on tetrafobia pyritty ottamaan huomioon monissa yhteyksissä myös länsimaissa. Yleisin esimerkki tästä on olla numeroimatta neloseen päättyvät kerrokset ja hypätä pahan epäonnen numeron ylitse. Tämä on johtanut hölmöihin tilanteisiin, jossa monissa korkeissa tornitaloissa ei ole kerroksia 4, 13, 14, 24, 34 ja niin edelleen. Kaikkein hulluimmissa tapauksissa myös neljällä alkavat kerrosnumerot on jätetty pois, jolloin kerrosta 39 seuraa kerros 50. Tämä on paitsi äärimmäisen harhaanjohtavaa, mutta myöskin helposti vaarallista, kun ei voi varmasti tietää mistä kerroksesta on milloinkin kyse. 😕

Puuttuvia kerroksia

Erityisesti tämä on ollut pulma pelastuslaitokselle, joka on ollut erittäin huolestunut kehityksestä, sillä pahimmassa tapauksessa se on voinut johtaa ihmishenkiä uhkaaviin tilanteisiin jossa hälytyksen asuinkerroksesta ilmenee epäselvyyttä pelastustehtävän aikana. Viimein asiasta otti ottanut onkeensa myös Vancouverin kaupunki, joka päätti tänään että jatkossa kaikkien uusien rakennusten on numeroitava kerroksensa oikein ja ilman numeroiden yli hyppäämistä.

Päätös olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten, mutta hyvä että järki voitti viimein, sillä tetrafobia on ollut viime vuosina lähinnä myytin asemassa. Täysin maallistuneilla kiinalaisilla kun ei ole ollut mitään ongelmaa ostaa asuntoja nelosen sisältävästä kerroksesta tai ajaa nelossarjan bemareilla.

Vanhoissa rakennuksissa kerroksissa ei huijattu

Miksi päätös sitten tehtiin juuri nyt? Yksi syy saattaa olla se, että Vancouverin viime vuosien rakennusbuumi on nähnyt yhtä enemmän yli 40-kerroksisia rakennuksia ja näin ollen ongelmasta on tullut aiempaa merkittävämpi. Päätös on siis täysin oikea ja ainoa harmillinen seikka on, ettei se velvoita vanhoja rakennuksia muuttamaan numerointiaan esimerkiksi kymmenen vuoden siirtymäajalla. Siinä mielessä sekaantumisen vaara jatkuu siis vielä pitkään, vaikka vuoden 2016 jälkeisissä rakennuksissa kerrokset tulevatkin olemaan jälleen paikallaan. 💡

(Yhteensä 887 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.