Uuden-Seelannin kaksi rannikkoa

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Milford Soundin retkeltä palattuamme, tarkoituksemme oli seuraavaksi jatkaa ylöseteläsaaren rosoista länsirannikkoa. Mutkitteleva tie Queentownista pohjoiseen kulkee karun vuoristosolan ylitse, ennen saapumistaan Wanakana pikkukaupunkiin, jossa yövyimme pienessä majatalossa.

Maisema pian Queenstownin jälkeen

Maastopalo vai kulotusta?

Maisema muuttuu pian karummaksi

Vielä kaunis keli Lake Hawean luona

Aamusta ampaisimme jälleen tien päälle suuntanamme pohjoinen. Valitettavasti tuurimme hyvien kelien kanssa katkesi ja kolmea edellistä poutapäivää seurasi nyt  kolme sateista ja koleaa päivää. Tämä oli hieman harmi, sillä vesisumu esti meitä näkemästä tienvarren vuoristoja kaikessa komeudessaan. Se ei kuitenkaan lannistanut meitä ja sade on olennainen osa Uuden-Seelannin säätä, joten jotainhan olisi jäänyt puuttumaan ilman sadetta. Sade toi myös omanlaistaan jännitystä ja tunnelmaa ajella mutkaisia vuoristoteitä, vaatien kuljettajalta hieman enemmän tarkkaavaisuutta.

Sateisella rannikolla on tietenkin sademetsää

Pitkän 460 kilometrin ajopäivämme katkaisivat vain lyhyt ruokatauko sekä poikkeaminen jäätiköllä. Eteläsaaren länsirannikolla sijaitsee kaksi merkittävää jäätikköä nimeltänsä Fox Glacier ja Franz Josef, joista jälkimmäinen on 20 kilometrin pituisena hieman Fox Glacieria suurempi. Molemmille jäätiköille olisi mahdollista tehdä pitkiä monen päivän vaelluksiakin, mutta kaatosateen vuoksi kävelimme autolta vain näköalapaikalle, josta oli hyvä näkymä leveän laakson pohjalla jököttävälle jäätikön reunalle. Samaan tapaan kuin Sveitsin matkallamme, myös täällä vanhat valokuvat todistivat miten paljon jäätikkö on vetäytynyt viimeisten sadan vuoden aikana, ollen nykyisin enää pieni osa aiemmasta. Rankka kaatosade voimisti entisestään tunnetta alati hupenevasta luonnonmuodostelmasta, mikä oli meistä hieman masentavaa. :(

Pieneksi käynyt Franz Josef Glacier

Valtavasti vetäytynyt jäätikkö

Seuraavaksi yöpaikaksi olimme hahmotelleet pientä Greymouthin kylää. Länsirannikon 6-tie on kuitenkin mutkainen ja hidas ajettava, joskin vähän ennen Greymouthia autoilijoita hemmotellaan muutamalla lähemmäs kymmenen kilometrin suoralla. Houkutukseen ei silti kannatta tarttua, sillä paikallinen New Zealand West Coast Police on erittäin tarkkana ja mittasivat minulta 114km/h vauhdin satasen alueella. Kyllähän se kirpaisi saada elämäni ensimmäinen sakko yhdeksän vuoden jälkeen. Kirpaisu oli kuitenkin lähinnä henkistä, sillä lompakossa sakko ei juuri tuntunut. Sakko pienestä ylinopeudesta oli 38 euroa, jonka kävin suorittamassa paikallisessa pankissa heti seuraavana päivänä. Suomalaisen ajokortin (jossa oli muuten konstaapelilla ihmettelemistä) omistavana en saanut ylinopeudesta virhepisteitä kortilleni, joten positiivisesti kääntäen tapauksesta tuli muistoksi Uuden-Seelannin ylinopeussakko. :D

Ajoittain upea ajokeli

Länsirannikon vehreitä kukkuloita ja viinitiloja

Greymouth oli jälleen pelkkä yöpaikka, joskin sitä ympäröivän alueen liikennejärjestelyistä on syytä mainita. Kaupunkia etelästä lähestyttäessä tien yhteyteen lyöttäytyy junarata, jolla on netin mukaan matkustajaliikennettäkin, joskin harvoin. Erikoinen yksityiskohta on liikenneympyrä, jossa junaraiteet halkaisevat ympyrän keskeltä. Mietimme kovasti mitenhän ympyrässä tulee toimia junan tullessa? Vielä hämmentävämpi kohta oli yksikaistainen silta, jonka ylittävät vuorotellen autot molemmista suunnista, mutta jonka yli myös junaliikenne kulkee. Arvoitukseksi kuitenkin jäi, mikä onkaan junan tullessa ylitys- ja varsinkin väistämisjärjestys, ja voiko sillalle ensimmäiseksi ehtivä pitää kiinni oikeudestaan ylittää sillan ennen junaa… :roll:

Yksi monista kapeista silloista

Alkuperäinen suunnitelmamme oli suunnata Greymouthista Etelä-Alppien yli takaisin kohti Christchurcia, mutta sateet aiheuttivat mutkia matkaan. Vuorten yli kulkeva tie nimittäin nousee yli kahdentuhannen metrin korkeuteen, missä oli satanut parikymmentä  senttiä lunta! Meitä ei innostanut lähteä yrittämään vuorten yli kesärenkailla varustetulla Focuksellamme, joten päädyimme jatkamaan matkaamme kohti pohjoista, josta käsin pystyisimme ehkä kiertämään vuoret. Uudessa-Seelannissa vuokra-autojen mukana tulee kyllä lumiketjut, mutta niiden käyttöönotto maksaa vuokrahinnan päälle. Meillä ei myöskään ole kokemusta sellaisten asennuksesta ja en usko että ketjujen kanssa ajaminen on kovin mukavaa jäisellä vuoristotiellä. Niinpä vuorten kiertäminen vaikutti meistä parhaimmalta ratkaisulta pulmaan.

Lopullinen reittivalinta

Etelä-Alppien kiertäminen ei kuitenkaan ole aivan pieni juttu, sillä jouduimme ajamaan aina pohjoisessa sijaitsevaan Blenheimiin saakka (326 kilometriä Greymouthista). Sinnekin tultaessa tie nousee sen verran korkealle, että ajoimme eräässä kohdin lumisateessa lämpötilan ollessa vain puoli astetta plussan puolella. Pääsimme kuitenkin hyvin Bleinheimiin, jossa söimme pitkän ajomatkan jälkeen parasta lampaan koipea ikinä. Tämä oli muuten ainoa kerta, kun maistoimme Eurooppaankin saakka tuotavaa Uuden-Seelannin lammasta ja se oli aivan mielettömän hyvää.

Blenheimista ei olisi ollut enään kuin parikymmentä kilometriä Pictoniin, josta pääsisi lautalla pohjoissaaren puolelle Uuden-Seelannin pääkaupunki Wellingtoniin. Sinne emme nyt kuitenkaan kerenneet, vaan matkamme kääntyi itärannikkoa pitkin kohti Christchurchia.

Nokka kohti etelää

Tunnelma itärannikolla oli hyvin erilainen kuin länsirannikolla. Sää oli parempi ja maailman suurimman meren tyrskyt huuhtoivat rantakivikkoja, mitä oli mukava katsella ja kuunnella. Pitkän ajopäivän lounaan nautimme vähän alta puolivälissä Kaikouran kylässä, joka on kuuluisa valasristeilyistään. Sää oli kuitenkin niin tuulinen ettemme ottaneet osaa risteilylle.

Tienvarsi kuppila

Tyrskyisän valtameren rannalla

Kaikourasta päätimme ottaa päätien sijaan hieman enemmän sisämaan puolelta kulkevan maisematien, joka olikin hyvä valinta. Tie nousi niin korkealle, että tietä reunusti jonkin matkaa edellisenä päivänä satanut lumi. Keli oli kuitenkin lämmin, eikä tie ollut liukas.

Eeppiset itärannikon maisemat

Edellispäivän lunta

Christchurchia lähestyessä tuntui kuin olisimme tulossa reilun viikon jälkeen jälleen sivistykseen, sillä kaupunkiin johtaa saaren ainoa pätkä nelikaistaista moottoritietä. Christchurch onkin suomalaisittain iso kaupunki, jossa riittää autoja. Kaupungin 372 600 asukasta nimittäin asuvat pääasiassa omakotitaloissa, jotka on sijoittuneet väljästi noin kahdenkymmenen neliökilometrin kokoiselle alueelle. Etäisyydet kaupunkialueen sisällä ovat siis pitkiä ja joukkoliikenne perustuu vain pieneen bussiverkostoon.

Löysimme kaupungista hotellin, jossa internet-yhteys sisältyi ensimmäistä kertaa huoneen hintaan. Voi sitä juhlaa päästä pitkästä aikaa kurkkaamaan mitä netissä olikaan tapahtunut poissa ollessa (eipä juuri mitään). Emme olleet varanneet yhtäkään Uuden-Seelannin majoitustamme ennalta, vaan valitsimme kaikki yöpaikat paikallisen autoliiton ilmaisen majoitusoppaan perusteella. Oppaaseen on listattu melkein kaikki majapaikat kuvien ja hintojen kera, minkä lisäksi jokainen paikka oli myös pisteytetty eri kategorioissa. Oppaasta olikin aivan valtava apu matkaajalle, sillä internetistä ja navigaattoreista löytyi vain pieni osa syrjäseutujen majoituksista, eikä niidenkään tasosta tai hinnoista olisi tiennyt mitään ilman opasta. :idea:

Jatkuvan ravintolassa syömisen sijaan kävimme illalla paikallisessa supermarketissa, josta löytyi herkullista grillikanaa, jolla herkuttelimme hotellilla ja jonka rasvalla tahrimme tietokoneemme näppäimistön. Illan mittaan soittelimme myös tutuille Suomeen, mikä on valtavan aikaeron takia erikoinen kokemus. Koska kelloja siirrettiin pari päivää sitten talviajan puolelle, on aikaero Suomen ja Uuden-Seelannin välillä nyt 11 tuntia. Reissumme alussa vallitsi vielä kesä aika, jolloin aikaero on 10 tuntia. Suuri aikaero mahdollistaa soittaa meidän aamulla Suomeen, jossa eletään tuolloin vielä edeltävän päivän iltaa. Vaihtoehtoisesti soittamalla illalla Suomeen, olisi toisessa päässä vasta varhainen aamu. Nämä säännöt mielessä aikaeron kanssa pystyi elämään, joskin hieman hankalaksi se yhteydenpidon kuitenkin tekee. Australian kohdalla asia on vielä hieman monimutkaisemmin, mistä myöhemmin lisää.

Kummallinen asia Suomeen soittaessa oli puheluissa jostain syystä esiintyvä viive. Jokaisessa puhelussamme oli noin sekunin viive, mikä teki keskustelun hieman hankalaksi. Kummassakin päässä piti malttaa odottaa milloin toinen lopettaa puheensa, ettei tulisi puhuttua tämän päälle. Lisäksi puhelun laatu oli todella huono. En sitten tiedä vaikuttaako yli 17 000 kilometrin etäisyys asiaan, vai ovatko uusiseelantilaiset vain vetäneet puhelinjohtonsa parin mutkan kautta. Niin tai näin, Australian puolelta soittaessamme vastaavia ongelmia ei kuitenkaan ilmennyt ja puhelut olivat selviä ja ilman viivettä.

Näkemysero

Uuden-Seelanti sijaitsee kyllä todella kaukana, sillä etäisyyttä Suomesta kertyy vähän yli 17 000 kilometriä (Saksasta yli 18 000 kilometriä). Se on paljon, kun maapallon ympärysmitta on noin 40 000 kilometriä eli maa on tosiaankin melkein tismalleen pallon toisella puolen. Ei siis ihme että Euroopan eri laidoilta kannattaakin lentää eri suuntiin taittaakseen lyhimmän matkan. Uuden-Seelannin kansallinen lentoyhtiö Air New Zealand onkin ainoa aidosti maailman ympäri lentävä lentoyhtiö joka lentää sekä Auckland – Hong Kong – Lontoo että Auckland – Los Angeles – Lontoo reittejä, joista voi valita haluamansa suunnan. :-)

Yhdeksäs ja samalla viimeinen päivämme Uudessa-Seelannin kamaralla valkeni kauniin poutaisena. Koska keli oli niin kaunis ja lentomme lähtisi vasta puoli neljältä iltapäivällä, otimme auton allemme vielä viimeistä kertaa ja suuntasimme kaupungille. Kävelimme hieman Christchurchin keskustassa, josta löysimme mukavan pienen aamiaispaikan. Keskusta oli vielä aamupäivällä hiljainen, mutta vilkastumaan päin.

Mukava aamiaispaikka


Vielä aamusta hieman hiljaista Christchurchin keskustaa

Katedraali kaupungin keskustassa

Pienten ostosten jälkeen ajoimme vielä pientä rannikkotietä läheiseen Sumnerin taajamaan, noin 13 kilometriä Christchurchistä kaakkoon. Vaikka tie Sumneriin onkin kaunis ja maisemat aurinkoiselle tyynelle valtamerelle upeat, meillä oli myös pieni syy vierailla kylässä. Meillä on nimittäin Berliinissä suomalainen kolleega, joka muutti Berliiniin Sumnerista, asuttuaan siellä kaksi vuotta vaimonsa kanssa. Emmehän siis voineet sivuuttaa mahdollisuutta nähdä tämän tuttavamme entisiä hoodeja.

Sumnerin pieni rannikkokylä

Sumner itsessään osoittautui erittäin pieneksi paikaksi ja oli nopeasti nähty. Sieltä kuitenkin lähtee mukava maisematie Summit Road takaisin Christchurchiin. Tie mutkittelee Mount Pleasantin kukkulan ylitse ja kukkulan huipulta aukeaa hieno maisema yli Christchurchin. Kaukana kaupungin takana kohoaa yhtenäinen lumihuippujen rivistö, joka jatkuu aina horisonttiin saakka. Tien varrella ei ole paljoa asutusta, mikä on hienojen maisemien vuoksi kummallista. Parhaista parhaista maisemista nauttivat laitumilla laiduntavat lampaat.

Summit Roadin maisemia

Christchurch taustallaan kauniit lumihuiput

Uusi-Seelanti on miljoonien lampaiden koti ja siellä tuotettua lampaanlihaa myydään aina Suomen pakastealtaissa saakka. Lampaita on pienessä maassa noin 39 miljoonaa, joka suhteutettuna maan väkilukuun (4,3 miljoonaa asukasta) on maailmanennätyslukema. Huippuvuonna 1982 lampaiden määrä käväisi jopa yli 70 miljoonassa, mutta tästä on tultu reippaasti alas villan ja lampaanlihan maailmanmarkkinahinnan laskun myötä.

Uuden-Seelannin todelliset asukkaat

Summit Roadilta mutkittelimme hiljalleen alas ja kohti lentokenttää. Lentomme kohti Melbournea ja Australiaa lähti kello 15:25, joten emme olleet kovin kiireisiä lennolle ehtiäksemme. Turvatarkastukset olivat jälleen hyvin tiukat, mutta tällä kertaa kengistämme ei löytynyt epämääräisiä heinänkorsia. :roll:

Vietimme Uuden-Seelannin upealla kamaralla tasan yhdeksän päivää ja tuossa ajassa ehdimme nähdä vain eteläsaaren. Ajoimme kuitenkin käytännössä koko saaren ympäri, mistä kertyi mittariin noin 2000 kilometriä. Maisemat olivat kaikkialla eteläsaarella kertakaikkisen upeat ja maa vakiinnuttikin paikkansa sydämissämme. Palaammekin ehdottomasti joskus tulevaisuudessa tutkimaan nyt täysin väliin jäänyttä pohjoissaarta, jonka pitäisi olla eteläsaarta trooppisempi ja siksi varmasti vähintäänkin yhtä kiehtova.

Neljän viikon mittaista reissuamme oli nyt takana 15 päivää. Suurkaupunki Melbournesta sekä kohti Keski-Australiaa suuntautuvasta ajomatkastamme seuraavissa matkakertomuksissani.

Seuraavaan osaan tästä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

(Visited 247 times, 1 visits today)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

:D :-) :( :o 8O :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :wink: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen: