Pitkästä aikaa joulumarkkinoilla

Saksassa jokavuotinen joulunalusperinteemme oli kierrellä sikäläisillä joulumarkkinoilla tunnelmasta ja herkuista nauttien. Jatkoimme perinnettä myös tänne Vancouveriin muutettuamme vierailemalla heti ensimmäisenä talvenamme kaupungin keskustassa joka vuosi järjestettävillä joulumarkkinoilla. Kokemuksemme tuolloin oli mukava, mutta jostain syystä emme tulleet vierailleeksi markkinoilla enää kahtena seuraavana talvena.

Kun aikaa edellisistä joulumarkkinoistamme on kulunut jo kolme vuotta, tulimmekin molemmat samaan johtopäätökseen siitä, että aika lähteä katsomaan miten paikalliset markkinat ovat sittemmin kehittyneet. :-)

Harmillisesti Vancouverin joulumarkkinat ovat säilyttäneet pääsymaksun markkina-alueelle ja sisäänpääsyn hinta on noussut joka vuosi dollarilla, ollen nyt jo 8 dollaria hengeltä! Se on melko paljon, varsinkin kun Saksassa on hyvin harvinaista joutua maksamaan sisäänpääsystä mitään. Ainoastaan Berliinin Gendarmenmarktin joulumarkkinoille on sisäänpääsymaksu, mutta sekin oli ainakin vielä muutama vuosi sitten vaivaisen euron verran. Korkeaksi nostettu sisäänpääsymaksu jättääkin harmillisen rahastuksen maun siitäkin huolimatta, että samaan hintaan markkinoilla voi vierailla niin monta kertaa kuin vain haluaa.

Perinteiseksi muodostunut markkinapaikka

Sisäpuolella vastassa on jälleen mukava joulumarkkinatunnelma, johon kuuluvat erilaisia kojuja kiertelevät ihmisjoukot sekä varsinkin ilta-aikaan kauniit jouluvalot ja -koristeet. Markkinat järjestetään tänäkin vuonna Queen Elizabeth Theatren edustalla ja kojujen sijainti vaikutti täysin samalta kuin kolme vuotta sitten. Kyse lienee melko optimoidusta tilankäytöstä ja Saksassakin tietyn alueen joulumarkkinat ovat hyvin samanlaiset vuodesta toiseen.


Paikalla oli runsaasti väkeä ja joidenkin ruokakojujen luokse muodostui ihan jonoja, ihmisten halutessa maistella jouluisia herkkuja. Tarjontaan kuuluvat kaikki perinteiset jouluherkut kuten grillikana, nakkisämpylät, wieninleikkeet, keksit ja piparit sekä tietenkin Glühwein. Harmillisesti myös ruoan hinnoissa on ollut melkoista inflaatiota ja sämpylä nakilla maksoi noin 8 dollaria. Kun samalla hinnalla saa toisaalla kokonaisen hampurilaisaterian, aiheutti se hieman nikottelua varsinkin kalliin sisäänpääsymaksun päälle nautittuna. Myös muut herkut vaikuttivat tyyriiltä, kuten esimerkiksi lähes kuuden dollarin hintainen vohveli tai letut. 8O


Monenlaisia jouluherkkuja

Lahjaideoita pukin konttiin

Ugly Christmas Sweater

Riistoa lähentyvä hinnoittelu onkin hyvin harmillista, sillä kaikesta maksaminen ei ole joulumarkkinahengen mukaista. Tottakai kyse on erikoistapahtumasta, jossa asiat ovat tavallista kalliimpia, mutta herkkujen hinnat olisi ollut helpompi niellä jos edes sisäänpääsy olisi edullinen tai ilmainen.

Opastus pukin pajalle


Ihmisvilinää joulukuisessa illassa

Kaikesta huolimatta joulumarkkinat olivat jälleen mukavat vierailla näin joulun alla ja palasimmekin paikalle vielä toisenakin iltana. Vaikka paikalta ei ostaisikaan mitään, niin tunnelma siellä on silti mukava eli jos markkinoille pääsystä tulee kerran maksaneeksi, kannattaa sinne palata nauttimaan tunnelmasta koko rahan edestä. 8)

Karuselli on kaikenikäisten suosikki

Kilpailu joulumarkkinoista voi kuitenkin olla tiukkenemassa tulevina vuosina, sillä tänä vuonna järjestetään Itä-Vancouverin alueella Vancouver Winter Wonderland niminen joulutapahtuma, jota kuvataan joulumarkkinoiksi suuressa sisätilassa. Myös keskustan lähistöllä sijaitsevalle Olympic Villagen alueelle suunniteltiin markkinoita täksi jouluksi, mutta näistä suunnitelmista ei kuulunut koskaan sen enempää ja ne eivät toteutuneet ainakaan täksi vuodeksi. On kuitenkin positiivista, että vaihtoehtoja on tiedossa ja ehkäpä Vancouverissakin voi tulevaisuudessa kierrellä joulun alla lukuisilla eri markkinoilla. Kilpailu tekee hyvää joulumarkkinoillekin. :)

(Visited 103 times, 1 visits today)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

:D :-) :( :o 8O :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :wink: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen:

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.