Cycleangelon piirustelut

Kerroin syksyllä, miten minuun oli iskenyt pyöräilyhulluus, jossa pitkiä pyörämatkoja oli kiva tarkastella jälkeenpäin kartalta. Hulluuteni oli on kuitenkin melkoisen pientä verrattuna Vancouverinsaaren pääkaupunki Victoriassa asustavaan 50-vuotiaaseen pyöräilymaanikko Stephen Lundiin, joka pyöräili viime vuonna huikeat 22 300 kilometriä. 8O Jo pelkkä lukema on kunnioitusta herättävä, mutta erityisen mielenkiintoista on miten Lund on kerryttänyt noin neljäsosan näistä kilometreistä.

Lund on nimittäin innostunut piirtämään pyörämatkojaan nauhoittavalla GPS:llä kartalle erilaisia kuvioita, joista jotkut erittäin monimutkaisia. Tämä on jo ansainnyt hänelle hupaisan lempinimen ”Cycleangelo”, Keskiajalla eläneen taiteilija Michelangelon mukaan. Kertomansa mukaan monimutkaisimpien kuvioiden suunnitteluun saattaa kulua jopa kymmenen tuntia, minkä jälkeen edessä on vielä jopa toistasataa kilometriä pitkä pyöräilymatka. Matkalla mikään ei myöskään saa mennä pieleen, sillä gepsireittiä ei voi jälkikäteen korjata, joten jokaista käännöstä pitää miettiä tarkkaan. Kaikkein suurimpien kuvioiden polkeminen kartalle (kirjaimellisesti) onkin vienyt häneltä jopa kaksi päivää! :o

Krokotiilimies

Rex ja Vader

Hulluja on siis monenlaisia, mutta ainakin Lundin työ ja kuvat ovat inspiroivia ja ne ovatkin saaneet viime aikoina paljon huomiota useissa uutislähetyksissä sekä ympäri internettiä. Pyöräilykelien kohta taas parantuessa tästä onkin hyvä hakea motivaatiota uuteen kauteen! Lundin kuvioita voi tarkastella tarkemmin hänen omilla nettisivullaan osoitteessa GPSdoodles.com. :P

Kuvioita ja pyöräiltävää kerrakseen!

(Visited 124 times, 1 visits today)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

:D :-) :( :o 8O :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :wink: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen:

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.