Petolintujen hoitokeskus sekä vilkas pikkukenttä

Kevät tekee vauhdilla tuloaan ja täällä Vancouverissa useiden puiden lehdet ovat olleet hiirenkorvalla jo reilun viikon ajan. Kauniin lauantain kunniaksi päätimme lähteä Niinan kanssa pienelle retkelle Deltaan, jossa sijaitsee meitä jo tovin kiehtonut petolintujen kuntoutuskeskus O.W.L.

Rauhallinen lintujen hoitokeskus O.W.L.

Tämä vuonna 1985 toimintansa aloittanut yhteisö on kasvanut nopeasti Kanadan yhdeksi merkittävimmäksi loukkaantuneiden lintujen hoitokeskukseksi, jossa hoidetaan vuosittain yli 400 eläintä. Keskuksen erikoisalaa ovat erityisesti petolinnut kuten kotkat, haukat ja pöllöt, joita majailee keskuksen tiloissa kymmeniä. Valitettavasti osan linnuista vauriot ovat kuitenkin niin vakavat, etteivät nämä enää selviäisi luonnossa, jolloin lintu jää asumaan keskuksen tiloihin.

Keväinen lauantai

Ilahduttavasti keskus on avoinna myös yleisölle ja lintuja pääsee katsomaan ilmaiseksi henkilökohtaisella kierroksella. Kierros on myös sangen kiehtova, sillä keskuksella työskentelevät hoitajat tietävät asukeistaan runsaasti ja kertovat mielenkiintoisia juttuja näiden suurten petolintujen elämästä. Itse eläimet näyttävät hyvävointisilta ja on ilahduttavaa päästä näkemään niitä hyvin läheltä.

Lintukierros on täysin ilmainen

Kierroksella on nähtävillä kaksi eri kotka- ja kuusi eri haukkalajia sekä peräti kahdeksan eri pöllölajia. Varsinkin pöllöt ovat hauskoja katsella, sillä niitä ei näe kovin usein. Luonnossa olemme nähneet pöllön vain yhden ainoan kerran, kun sellainen istuskeli ydinkeskustan Yaletownissa penkin reunuksella! :)

Toipilaana olevia haukkoja

Ylväitä valkopääkotkia


Pöllöt ovat vekkuleita eläimiä

Kuten arvata saattaa, on keskus suosittu paikka koululaisten ja lapsiperheiden vierailla ja lauantaina paikalla olikin runsaasti perheitä. Keskus ei ole valtavan iso ja sen näkee noin puolessa tunnissa, mutta meistä pieni kierros oli erittäin kiintoisa ja maksoimmekin mieluusti pienen vapaaehtoisen lahjoituksen keskuksen toiminnan hyväksi. :P

Runsaasti vieraita

O.W.L. sijaitsee Etelä-Deltassa, aivan Boundary Bay Airportin lentoaseman kupeessa. Kyseinen kenttä toimi aiemmin sotilaskenttänä ja on siten paikallisittain sangen tuntematon, siitäkin huolimatta että se on nousujen ja laskeutumisten määrässä maan seitsemänneksi vilkkain kenttä yli 155 000 nousulla ja laskeutumisella vuodessa. Se on enemmän kuin maan pääkaupunki Ottawan päälentokentällä ja vain puolet Vancouverin kansainvälisen lentokentän lukemista. :o

Pieni mutta erittäin vilkas Boundary Bay Airport

Valtava osa liikenteestä on kuitenkin pienkoneliikennettä, sillä kenttä on ilmailuharrastajien suuressa suosiossa. Kentältä on myös muutamia reittilentoja Vancouverinsaarella sijaitsevaan Victoriaan sekä Nanaimoon, minkä vuoksi kentällä on kunnollinen uudenaikainen terminaalirakennus, joka näyttää melkein saman kokoiselta kuin Joensuun lentoasema!

Lentokentän aluetta

Uudenaikainen terminaalirakennus

Kentällä pyörimisen jälkeen jatkoimme matkaamme kohti Tsawwassenia, jonne matkatessamme ihmettelimme Deltan peltojen keskelle kohonneita jättimäisiä lukaaleja, joita rikkaat ovat rakennuttaneet kodeikseen. Tällaisiin naurettavan suuriin asuintaloihin ja melkeinpä kartanoihin törmää monessa paikkaa metropolialueella, mutta niiden koko ja tarpeettomuus jaksaa aina ihmetyttää Matti Meikäläistä.

Tarpeettoman suuria omakotitaloja

Suurimpia lukaaleja ympäröivät portit

Tsawwassenissa kävimme katsastamassa uuden jättimäisen Tsawwassen Mills nimisen ostoskeskuksen rakennustöiden edistymistä. Valmistuessaan tämän vuoden lopulla, tulee tästä uudesta ostoskeskuksesta yksi koko Kanadan suurimmista ja kooltaan hieman Helsingin Itistä suurempi. Kyse on siis valtavan kokoisesta ostoshelvetistä, joka tulee valitettavasti olemaan puhdas peltomarketti, jonne suurin osa ihmisistä saapuu omalla autollaan. :|

Puistattava Tsawwassen Mills

Kolossaalinen projekti onkin herättänyt suurta närää vihreisiin arvoihin tähtäävän Lower Mainlandin alueella, varsinkin kun se tuhlaa valtavan määrän erittäin ravinteikasta viljelysmaata, jota on olemassa vuorien saartamalla alueella hyvin rajallinen määrä. Keskuksen rakentuminen alkuasukasheimon maille teki jupinasta kuitenkin turhaa ja keskus tulee.

Kiintoisaa tulee kuitenkin olemaan nähdä onko kauppakeskus riittävän houkutteleva ajaa Vancouverista tai Surreystä noin 30 kilometrin matkan, varsinkin kun todennäköisesti suuri osa sen liikkeistä tulee niitä samoja tuttuja ketjuliikkeitä. Vancouverista matkaa tulee kuitenkin lähivuosina helpottamaan uusi jättimäinen George Massey Bridge ja Surreystä perille johtaa jo nyt uusija ruuhkaton South Fraser Perimeter Road.

Ostoskeskuksen vuoksi levennetty katu

Emme olleet uskoa silmiämme kun näimme uuden kauppakeskuksen koon ja sen valtavat parkkialueet. Maantasolta kokoa on vieläpä vaikea edes kunnolla ymmärtää, mutta se kävi selväksi että kyseessä on järkyttävän suuresta projektista. :?

Rakenteilla oleva ostoshelvetti

Mukava pieni kevätretkemme tarjosi vaihtelevia kohteita sekä uusia maisemia ja ulkoilua kauniissa kevätsäässä. Tästä onkin hyvä jatkaa kevään nopean etenemisen seuraamista. :-)

(Visited 183 times, 1 visits today)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

:D :-) :( :o 8O :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :wink: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen:

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.