Burnabyn projektipäivitys (2016)

Siitä on vuosi kun olen edellisen kerran tehnyt katsauksen naapurikaupunki Burnabyn valtaviin rakennusprojekteihin. Vaikka vettä onkin virrannut Fraser Riverissä melkoisesti, niin paljon on myös tapahtunut rakennustyömailla. Aloitetaanpa vaikka Metrotownin alueella, jossa moni aiemmin mainitsemani projekti on nyt valmis ja asukkaat onnellisesti uusissa kodeissaan. Tällainen on esimerkiksi Burnabyn korkeimman rakennuksen titteliä toistaiseksi hallussaan pitävä 156-metrinen ja 45-kerroksinen Sovereign.

Hetkellisesti Burnabyn korkein Sovereign

Lähistöllä sijaitsevan, valmistuessaan peräti viisi korkeaa tornia käsittävän, Station Squaren ensimmäinenkin torni on valmis ja kaksi seuraavaa ovat nyt rakenteilla. Tornien korkeudesta on ollut kuitenkin hieman epäselvyyttä, sillä alkuperäisiä suunnitelmia kutistettiin joillain kerroksilla hieman ennen rakentamisen aloittamista, mutta nyt kuuman markkinatilanteen keskellä julkaistu päivitetty havainnekuva sisältää jälleen yli 50 kerrosta. Aika näyttää minkä korkuisia torneja kompleksiin lopulta valmistuu, mutta joka tapauksessa kyse on tämän hetken Metrotownin suurimmasta projektista.

Alkuperäinen havainnekuva

Station Squaren ensimmäinen torni ja työmaa

Hieman edempänä sijaitseva tavallista yleellisemmäksi luonnehdittu 37-kerroksinen Modello on sekin kohonnut jo noin kolmasosan lopullisesta korkeudestaan. Lähettyvillä korkeuksiin kurkottaa myös 41-kerroksinen Aldynne on the Park, joka on ollut sangen pienen profiilin projekti. Hieman suurempi kompleksi on aivan Burnabyn ja Vancouverin rajalla (jälkimmäisen puolella) sijaitseva yhteensä kolmen tornin Wall Centre Central Park, jonka kolmesta tornista jo kaksi on kaikessa vaivihkaudessa saavuttanut harjakorkeutensa. Metrotownin alueella on rakenteilla tai käynnistymässä myös monta muutakin projektia, mutta niistä lisää toiste.

Modello ja Aldynne havainnekuvissa…

…sekä todellisuudessa.

Vaivihkaa noussut Wall Centre Central Park

Pari kilometriä Metrotownista pohjoiseen sijaitsevassa Brentwoodissa on sen sijaan tapahtunut paljon sitten viime maaliskuun päivitykseni. Valmistuessaan neljä tornia käsittävän Solo Districtin ensimmäinen torni on nyt valmis ja tornien juureen avautunut kauppakeskittymä on myös avoinna. Suurella innolla odotettu uusi Whole Foods on sekin palvellut asiakkaita jo toista kuukautta. Kompleksin kakkostorni, johon sisältyy asuntojen lisäksi myös sangen iso toimistokomponentti, on kohonnut hyvän matkaa.

Solo District suunnitelma

Korkein kakkostorni rakenteilla

Risteyksen toisella puolella sijaitseva, yksi koko metropolialueen suurimpia projekteja, Amazing Brentwood on myös edennyt hyvin, joskin jättimäisen kuopan täyttämisessä on mennyt koko vuosi ja vasta nyt ensimmäiset tornit alkavat hiljalleen kohoamaan maanpinnan yläpuolella. Valmistuessaan kompleksi tulee käsittämään peräti kymmenen 30-56 kerroksista tornia, joista rakenteilla on nyt kolme ensimmäistä ja korkeinta. Tornit myytiin loppuun muutamissa tunneissa, minkä vuoksi onkin todennäköistä että myös neljäs ja viides torni tulevat myyntiin vielä tänä vuonna. Myllerrys tornien ympärillä tulee siis jatkumaan vielä vuosia, varsinkin kun niiden yhteyteen rakentuu samaan aikaan täysin uusi jättimäinen kauppakeskus.

Amazing Brenwood ja Solo District yleissuunnitelma

Jättimäinen Amazing Brentwood rakenteilla

Brentwood sekä etäinen Metrotown

Koko Brentwoodin alue tulee olemaan yhtä rakennustyömaata vielä pitkään, sillä alueelle suunnitellaan myös kahta muuta suurta kompleksia. Näistä valtavampi on myös kymmenen 30-60 kerroksisen tornin Concord Brentwood, josta on alkanut tihkua ensimmäisiä tietoja vasta äskettäin. Hieman lännempänä puolestaan Gilmore Stationin aseman ympärille tulee rakentumaan kompleksi, johon suunnitellaan jopa yli 200-metristä tornia muutaman matalamman lisäksi. Hullua meininkiä!

Suunniteltu massiivinen Concord Brentwood

Taistelu Burnabyn korkeimman pilvenpiirtäjän tittelistä tulee kuitenkin jatkumaan, sillä jokerina pakassa on Brentwoodista hieman itään sijaitseva Lougheedin alue, joka on uuden Evergreen Extension metrolinjan risteysasema. Alueelle nimittäin visioidaan jopa lähemmäs kolmeakymmentä jopa 80-kerroksista pilvenpiirtäjää. Varmaa onkin, että meillä rakennustyömaista kiinnostuneilla riittää tulevaisuudessakin paljon seurattavaa!

Lougheedin keskusta on vielä jokerina pakassa

(Yhteensä 330 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.