700 kirjoitusta

Oho! Huomasin nimittäin tässä tänään, että jo viime kuun puolella tuli rikottua uusi 700 blogikirjoituksen merkkipaalu, vain kahdeksan kuukautta edellisen rajapyykin ylittämisen jälkeen! Tarkasti laskettuna kirjoituksia on kasassa jo 1091 eli olen pystynyt pitämään tahtia yllä hyvään malliin ja jopa kiristämään ruuvia aiemmasta kymmenestä kirjoituksesta kuukaudessa. 😛

Vaikka heinäkuun aikana onkin ollut hiljaista täällä blogin puolella, tahkoin silti talven sekä kevään aikana kirjoituksia vilkkaaseen tahtiin. Tähän myötävaikutti ehdottomasti ihana kymmenen kuukauden mittainen sapattivapaani, jonka aikana minulla oli aikaa keskittää huomiota blogini pariin. Valitettavasti nyt taas töihin palattuani se ei ole niin helppoa, koska töiden huono puoli on tunnetusti sen vapaa-aikaa haittavaa puoli. Lisäksi kesä on muutenkin haastavaa aikaa löytää kirjoitusmotivaatiota.

Eteenpäin on kuitenkin tarkoitus jatkaa ja tulevan syksyn sekä talven merkittävä projekti tulee olemaan aikomus siirtää blogi uudelle palveluntarjoajalle. Toivottavasti sillä saadaan vauhtia blogin pyörimiseen, sillä nykyinen Suncomet on ollut jo parin vuoden ajan melkoinen painajainen. Viiden vuoden ylläpidosta maksaneena olen kuitenkin pyrkinyt hyödyntämään sopimuksen loppuun saakka, mutta hermot ovat olleet ajoittain koetuksella tuskaisen hitauden takia. Vaikka hitaan blogialustan lukeminen onkin rasittavaa, niin sellaisella kirjoittamainen vasta ärsyttävää onkin! 😡

Blogin siirtäminen on kuitenkin sangen iso urakka varsinkin kun valokuvien lukumäärä huitelee tätä nykyä noin 8500 tienoilla. Tulenkin tiedottamaan blogin siirrosta lisää tulevien kuukausien aikana, kunhan alan varsinaisesti valmistella siirtoa uudelle nopealle alustalle.

Sata uutta blogikirjoitusta ovat laajentaneet blogiani jälleen mukavasti ja on hauskaa nähdä, että myös vanhoillekin kirjoituksille riittää jatkuvasti lukijoita. Uusia kirjoituksia tulee sitä vauhtia kun vain kerkeän kirjoittaa, mutta valitettavasti kirjoitusjononi näyttää jatkavan kasvuaan parhaasta yrityksestäni huolimatta. Eipä tuolle juuri sen enempää mahda, joten jatkan matkaani kohti seuraavaa merkkipaalua kohden.

Kiitos kaikille lukijoilleni pitkäaikaisesta kiinnostuksestanne! 😛

(Yhteensä 168 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.