Mätkintää UFC Vancouverissa

UFC eli Ultimate Fighting Championship on viime vuosina suurta suosiota saavuttanut amerikkalainen vapaaotteluorganisaatio, jossa eri kamppailulajien edustajat ottelevat toisiaan vastaan suurissa yleisötapahtumissa. Lajista on kasvanut parissakymmenessä vuodessa sangen merkittävä viihdemuoto, joka täyttää nykyisin suuria areenoja sekä stadioneita niin Amerikassa kuin maailmallakin.

Itse en ole ollut koskaan järin kiinnostunut kamppailulajeista, mutta eilen lauantaina minulle tarjoutui ainutlaatuinen tilaisuus lähteä työporukan kanssa katsomaan pitkästä aikaa Vancouveriin saapunutta UFC-kiertuetta, joka toi kaupunkiin useita tunnettuja taistelijoita. Kun saamamme liput olivat vieläpä ilmaiset, niin lähdin toki katsomaan Rogers Arenalla järjestettävää tapahtumaa.

UFC saapui Vancouveriin

Illan ottelut

Iltaan kuului yhteensä kymmenen ottelua, joista yhdeksän miesten ja yksi naisten välinen. Illan neljä pääottelua sisälsivät useita tunnettuja kamppailijoita, suurimpina niminä illan pääottelun Demian Maia ja Carlos Condit.

Eri otteluiden välillä oli runsaasti vaihtelevuutta

UFC otteluun kuuluu kolme viiden minuutin erää (pääotteluun viisi erää) Oktagonina tunnetulla kahdeksankulmaisella areenalla, jota ympäröivät verkkoseinät. Ottelun aikana monenlaiset potkut, heitot, lyönnit sekä painiminen ovat sallittuja ja ottelijat ottavat osumaa sekä vuotavat verta. Kiehtovasti otteluiden ryhmi vaihtelee huomattavasti, joidenkin kamppailijoiden panostaessa enemmän taktiseen ottelemiseen, toisten painottaessa mätkintää tai esimerkiksi erilaisia potkuja. Vaihtelu onkin virkistävää ja tekee eri otteluista sangen kiintoisia.

Otteluareena Oktagon

Ottelun kestoa ei voi kuitenkaan tietää ennalta, sillä tyrmäys tai vastustajan luovutus saattaa päättää ottelun nopeastikin. Illan pääottelu päättyikin minuutin ja 16 sekunnin jälkeen kuristusotteeseen joutuneen Conditin luovuttamiseen, mikä teki itse pääottelusta muutamia illan muita otteluita tylsemmän.

Illan pääottelu loppui lyhyeen

En voi sanoa että kokemus olisi herättänyt minussa piilevää vapaaottelufania, mutta kokemus oli silti mielenkiintoinen ja ilta työporukan kanssa hauska. Show oli hyvin järjestetty ja illan sountrack pudotti bassoa siihen malliin, että korvat soivat vielä kotonakin eli illan voi kyllä sanoa olleen onnistunut. 🙂

Illan tunnelmaa

(Yhteensä 456 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.