Coast

Joka vuosi tammikuun lopulla järjestettävä Dine Out Vancouver on mukava tapahtuma, johon olemme osallistuneet aiempina vuosina. Viime vuonna tapahtuma meni meiltä jotenkin täysin ohitse, mutta tänä vuonna lisäsimme jo hyvissä ajoin kalenteriimme. Harmillisesti jouduimme kuitenkin perumaan ensimmäisen ravintolavarauksemme minun tultua kipeäksi, mutta nyt viikkoa myöhemmin otimme suunnaksemme Downtownissa sijaitsevan Coastravintolan.

Coast on merelliseen ruokaan erikoistunut laadukas ravintola Alberni Streetin hienostokadulla. Itse en ole vieraillut ravintolassa aiemmin, mutta Niinalle se on tuttu joltain työpaikan illalliselta. Dine Outin aikaan normaali ruokalista saa kuitenkin oheensa kolmen ruokalajin erikoismenun, joka kustantaa Coastin tasoisissa ravintoloissa tasan $40.

Modernisti sisustettu Coast

Alkuruokana vaihtoehtoina olivat miso-lohikeitto, jonka valitsin itse. Keitto oli hieman laihaa, mutta ajoi asiansa vatsan herättelijänä. Niinan valinta rapeasta katkarapukevätrullasta oli huomattavasti maukkaamman oloinen viritys ja katselinkin sitä pienellä kaiholla. 🙄

Alkuruoan keitto sekä kevätrulla

Pääruoan kohdalla päädyimme  samaan valintaan, mikä osuikin nappiinsa. Pekoniin käärittyä nautaa hummerinpyrstön sekä kvinoanrisoton kera oli suussasulavaa ja pieni pihvi erittäin maukasta. Itse kvinoa oli aika jännän makuista ja en muista syöneeni aiemmin tätä eteläamerikkalaista ruokakasvia, jolla on sangen jännä rakenne. Jälkiruokana tarjoiltiin tahitilainen vanilja creme brulee, joka tiesi paikkansa.

Pääruoka oli suussasulavaa ja jälkiruoka tiesi paikkansa

Kolmen ruokalajin illallisemme Coastissa olikin oikein onnistunut ja ravintolan merellinen lista vaikutti sen verran kiintoisalta, että paikalle tulee varmasti palattua joskus tulevaisuudessa kokeilemaan myös ravintolan varsinainen lista. 🙂

Coast
1054 Alberni Street
V6E 1A3 Vancouver-Downtown

(Yhteensä 234 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.