Michelin-tähden makuiset jäähyväiset

Muuttomme Berliinistä lähenee kovaa vauhtia ja viimeinen työpäiväni on enää viikon päässä. Sen jälkeen on aika lentää Atlannin toiselle puolen Vancouverin, jonne Niina seuraa perässäni muutamaa viikkoa myöhemmin helmikuussa. Viime viikot ovatkin olleet lukuisten jäähyväisten aikaa, sillä viiden ja puolen Saksan vuotemme aikana meille on kertynyt lukuisia läheisiä tuttavia ja ystävyyssuhteita.

Eilen torstaina kävimme nauttimassa jäähyväisillallisen erään läheisen työkaverimme kanssa sangen fiineissä merkeissä, kun suuntasimme Kreuzbergissä sijaitsevaan kehuttuun Hartmann’s ravintolaan. Ravintola on yksi Berliinin yhteensä kymmenestä yhden Michelin-tähden ansainneesta ravintolasta, mikä kiehtoi meitä. Olimme nimittäin kiinnostuneet mahdollisuudesta päästä vertaamaan kokemusta joulukuussa käymäämme Reinstoffiin, jonka ”molekyyliruoka” on saanut uusimassa listauksessa kaksi Michelin-tähteä. Kallis illallinen Reinstoffissa on jäänyt pysyvästi mieliimme, kuten myös syksyinen vierailumme vielä sitäkin elegantimmassa peräti kolmen Michelin-tähden Aquassa lokakuun luksusviikonloppunamme.

Hartmann’s sijaitsee rauhallisella sivukadulla

Hartmann’s sijaitsee Kreuzbergissä hiljaisella asuinalueella, jolla emme ole Niinan kanssa aiemmin käyneet. Ulkoa ravintola ei näytä mitenkään ihmeelliseltä ja sisältäkin se näyttää hyvin tavalliselta pikkuravintolalta. Ravintolan ruokalista antaa kuitenkin osviittaa hieman hienommasta elämyksestä ja valitsimme tietenkin ruokalistan kalleimman kahdeksan ruokalajin maistelumenun. :-)

Sisältä ravintola näyttää aivan tavalliselta

Illallinen alkoi meriaiheisesti, ensimmäisten ruokalajien yhdistellessä haudutettua nieriää, pannulla paistettua rauskua fenkolilla sekä hummeria retiisikastikkeella. On sanomattakin selvää, että toisiaan seuranneet ruokalajit olivat toinen toistaan suussasulavampia. Annoskoko oli hieman yllättäen Reinstoffia ja Aquaa suurempi, joten pelkästään erilaisista kalalautasista alkoi nopeasti täyttyä.


Meren runsaita antimia

Seuraavaksi ruokalista siirtyi liharuokien pariin ja meille tarjoiltiin haudutettua lammasta polentan kanssa sekä nautaa herkullisen herkkusienikastikkeen kera. Liharuoat täydensivät loistavaa ruokailuelämystä ja ruokalajit seurasivat toisiaan sopivan mittaisilla tauoilla täydennettyinä.

Lammas ja nauta tekivät kauppansa

Reilun kolmen tunnin ”työskentelyn” jälkeen koitti odotettujen jälkiruokien vuoro ja ensimmäiseksi meille tarjoiltiin kattaus erilaisia juustoja. Tätä seurasi illan huipennuksena donitsi jäätelöllä sekä maukkaalla kastikkeella täydennettynä, mikä kruunasi iltamme.

Illallisen kruunanneet jälkiruoat

Hyvin täyteläisinä lähdimme ravintolasta neljän ja puolen tunnin herkuttelun jälkeen hieman ennen ilta yhtätoista. Kokemus oli valaiseva, sillä sen perusteella meidän on nyt mahdollista käsittää ero yhden, kahden ja kolmen Michelin-tähden välillä. Ruoka oli jokaisessa ravintolassa erinomaista, mutta kolmen tähden uniikkeja luomuksia täydensi myös huippuunsa hiottu henkilökohtainen palvelu. Kahden tähden illallinen oli luonteeltaan hyvin privaatti ja ruoka todella kokeilevaa, mikä jäi mieleemme.

Näihin verrattuna Hartmannsin ruoka oli ehkä kaikkein ”tavallisinta” ja tarjoilu pelkistettyä, mutta siihenkin liittyi useita maukkaasti suoritettuja eri ruokalajien yhdistelyjä, jotka nostivat sen illallisemme normaalin ravintolaruoan yläpuolelle. Kaikki ruoka oli myös asetettu näytille todella kauniisti, mikä on olennainen osa kalliiden hienostoravintoloiden luomusmaisia annoksia.

Hyvä ruoka, hyvä mieli

Emme siis harmitelleet yhtään yli sadan euron hintaisia illallisiamme ja neljä tuntia tarjosivat meille oivan tilaisuuden hyvästien heittoon hyvän ystävämme kanssa. Tästä onkin hyvä jatkaa uudelle mantereelle, jossa pääsee tulevaisuudessa vertailemaan eurooppalaista ruokataidetta pohjois-amerikkalaiseen versioon. :)

Hartmann’s
Fichtestraße 31
10967 Berlin-Kreuzberg

(Visited 100 times, 1 visits today)
 

Yksi ajatus artikkelista “Michelin-tähden makuiset jäähyväiset”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

:D :-) :( :o 8O :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :wink: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen:

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.