Jos minulta jatkossa kysyy mitä lentokenttää inhoan yli kaiken, on vastaukseni Kangerlussuaqin kenttä Grönlannissa. Tämä siksi, että vietimme tällä pienellä alle 500 asukkaan kyläpahasessa sijaitsevalla entisellä sotilaskentällä juuri melkein kolme pitkää vuorokautta…
Kaikki alkoi keskiviikkona, kun ohjelmassamme oli lentää matkasuunnitelmamme mukaisesti täältä Islannista naapurisaari Grönlannissa sijaitsevaan pieneen pittoreskiin Ilulissatin kylään. Aamulentomme Air Greenlandin kyydissä lähtikin matkaan melkein ajallaan, mutta matkalla meille selvisi että joutuisimme laskeutumaan Ilulissatissa olevan sankan sumun vuoksi pariksi tunniksi Kangerlussuaqiin.
Perillä Kangerlussuaqin kentällä jatkolennon odottelu alkoi tiedolla, että lentomme lähtisi puoliltapäivin. Aika kuitenkin jatkoi siirtymistään aina muutamalla tunnilla, aluksi iltapäivään ja sitten kohti myöhäistä yötä. Air Greenlandilla, jolla on Grönlannin sisäisillä lennoilla täydellinen monopoli (ja muita kulkumuotoja maassa ei ole), tuntui olevan runsaastikin ongelmia, sillä lentokentän lähtölista oli täynnä peruttuja lentoja, erityisesti juuri Ilulissattiin.
Aloimmekin pian huolestua ehtisimmekö ollenkaan matkamme huippukohdaksi ennakoituun Ilulissatiin, sillä kello läheni puoltayötä ja lentoamme ei vain kuulunut. Muiden peruttujen lentojen matkustajat oli jo majoitettu lentokentän hotelliin, joka oli tupaten täynnä, mutta meitä vain odotutettiin alati siirtyvällä määräajalla. Tämä oli erityisen rasittavaa, sillä olimme todella väsyneitä herättyämme paikallista aikaa aamukahdelta ja vietettyämme Kangerlussuaqin pienellä ja täysin virikkeettömällä kentällä yli 20 tuntia. 👿
Ongelmien suma oli myös uskomaton, sillä aamuisen sumun hälvettyä lentokoneemme miehistö oli meille kerrotun mukaan sairastunut. Kun paikalle sitten saatiin uusi miehistö, olikin lentokoneemme hajonnut! Lentoyhtiö joutui lennättämään paikalle varaosan pääkaupunki Nuukista, missä meni pari tuntia. Vasta tämän jälkeen mekaanikot pääsivät potkurikoneen korjauksen kimppuun kiitoradan vastapuolella sijaitsevassa hangaarissa.
Lopulta kone kuitenkin saatiin korjattua ja käyttötestit näyttivät vihreää. Niinpä keskikesän auringon valaistessa taivasta lensi koneemme päivän ainoana Ilulissattiin. Myöhästyminen jätti meille kuitenkin vain yhden päivän aikaa tutkia kiintoisaa pikkukaupunkia. Tuo päivämme oli kuitenkin onnistunut aina iltaan saakka, jolloin Niina taittoi nilkkansa vaelluspolun viimeisillä kilometreillä. Kamala kipu nilkassa ja paikkana pieni kylä Grönlannissa. Mielessämme kävi monenlaisia asioita, kun nilkutimme hotellille jääpussien äärelle.
Aamulla oli vieläpä edessä paluulento Kangerlussuaqiin, mikä sujui vain pienesti myöhässä. Kangerlussuaqissa Niinan onnistui nähdä kylän ainoaa sairaanhoitajaa, joka sitoi jalan kääreeseen ja diagnosoi ettei luita vaikuttaisi olevan poikki. Vaikuttaisi. Lopullisen totuuden saamme tietää vasta tiistaina takaisin Vancouverissa, sillä Grönlannissa jalan röntgen-kuvaaminen olisi vaatinut lentoa Sisimiutiin, mikä olisi sekoittanut paluuaikataulumme täysin. Onneksi nilkan turvotus on sittemmin laskenut, vaikka mustelma onkin aika hurjan näköinen.
Onneksi sentään saimme tehtyä Kangerlussuaqissa kaksi suunnittelemaamme retkeä (Niina tosin auton kyydissä) Grönlannin todella massiiviselle mannerjäätikölle, joka kyllä tiputti leukamme. Grönlannissa kesäkin on kylmä ja Kangerlussuaqissa saatiinkin tänään lunta, sillä ilmojen herra ei näytä olevan tietoinen että kalenterin mukaan eletään heinäkuuta… 🙄
Viiden pitkän ja uuvuttavan Grönlannin-päivän jälkeen kirjoitan nyt tätä jälleen Islannissa, jossa yövymme vielä yön ennen paluulentoa kotiin Vancouveriin. Reissumme on mitaltaan vain 12 päivää, mutta se on käsittänyt niin erilaisia maisemia ja niin paljon uskomatonta, että aikaa tuntuu kuluneen viikkoja kaukana arkisista asioista. Tuntuun on vaikuttanut myös (ilmaisen) internetin puuttuminen Grönlannissa ja olemmekin olleet kolme päivää melkein täydellisessä uutispimennossa.
Aikanaan tulevaan matkakertomukseen on siihenkin kertynyt valokuvia lähemmäs kaksi tuhatta kappaletta, joten kirjoitusurakka näistä upeista saarista tulee olemaan valtava, mutta odotuksen arvoinen. 🙂