mCabelilla terävyyttä virtuaalikuvaan?

Heinäkuussa tuli siirrettyä virtuaaliseen aikaan, kun ostin itselleni Playstation VR -virtuaalilasit. Virtuaaliset elämykset on ensimmäistä kertaa kokeiltuna todella hämmästyttäviä ja kokemusta ei voi ymmärtää sitä kokeilematta. Virtuaaliaikakausi elää kuitenkin vasta sarastustaan ja kaikki tällä hetkellä myynnissä olevan laitteet ovat ensimmäisen sukupolven virityksiä. Käytännössä tämä tarkoittaa vielä hiomattomia elämyksiä, ajoittain kehnoa kuvanlaatua sekä monenlaisia ongelmia.

This post is also available in English.

PSVR on markkinoilla olevista sovelluksista sieltä halvemmasta päästä (ei kuitenkaan halpa) ja Sony onkin joutunut tekemään laitteensa kanssa monia kompromissejä. Playstation 4 julkaistiin jo vuonna 2013, joten on epätodennäköistä että PSVR olisi ollut Sonyn suunnitelmissa konsolin kehityksen alkuvaiheessa. Oculus Riftin ja HTC Viven osoitettua virtuaalitodellisuuden mahdollisuudet, joutui Sony kehittämään oman ratkaisunsa tekniikan päälle, jota ei oltu suunniteltu sille.

Virtuaalitodellisuus lyö ällikältä

Pehmeä virtuaalielämys vaatii todella nopeaa 120 hertzin kuvanpäivitystä, mikä vaatii valtavasti laskentatehoa. Sonyn ratkaisussa kuva piirretään virtuaalilasien lisäksi myös television näytölle, usein vieläpä eri vinkkelistä, mikä vaatii runsaasti piirtoa. Käsittääkseni työssä avustaa jossain määrin konsolin ja lasien sekä television väliin tuleva signaalia haaroittava laatikko, joka osallistuu joltain osin kuvan piirtämiseen. Sony myös toi viime vuonna markkinoille uuden ja tehokkaamman Playstation 4 Pron, johon päivitin itse viime jouluna. Uusi konsoli on tehokkaampi ja pystyy täten piirtämään tarkempaa grafiikkaa, mutta pelinkehittäjien ongelmana on, että virtuaalipelien pitää toimia sulavasti myös vanhalla konsolilla, mikä pakottaa tekemään kompromissejä. :?

Tämä on harmillista ja ero peleissä normi-pleikan sekä Pron välillä ovat sangen vähäisiä ilman 4K-televisiota. Myös PSVR:n resoluutio on vain 1080p eli tuttavallisesti Full HD, mikä voi kuulostaa runsaalta, mutta on käytännössä virtuaalilasisukupolven alhaisin. 120 hertsin tasainen virkistystaajuus vaatii peleissä grafiikan karsimista ja niinpä tämän hetken virtuaalipelien maailmat ovatkin tavallisten konsolipelien upeiden maisemien vastakohtia. Ne sisältävät runsaasti alemman resoluution tekstuureja, yksityiskohtien määrää on karsittu kaikkialta ja reunanpehmennys on vähäisempää. Lopputuloksena pelit näyttävät sangen karuilta, mikä ei kuitenkaan useimmiten haittaa, sillä immersio ”siellä olemisesta” on niin mykistävä.

Grafiikka on silti tärkeä osa elämystä ja ratkaisuksi on tarjolla erilaisia kikka kolmosia. Yksi tällainen ovat niin kutsutut upconverting-kaapelit, joita on ollut markkinoilla jo pitkään. Näissä erikoiskaapeleissa on sisällä pieni piiri, joka muuntaa esimerkiksi 720p signaalia 1080p signaaliksi tai 1080p:tä 4K tarkkuuteen. Kuulostaa simppeliltä, mutta toimiiko se? Amerikkalainen Marseille tunnetaan kaapelimarkkinoilla laatuvalmistajana ja näiden uusi mCable Gaming Edition on herättänyt runsaasti kiinnostusta erityisesti PSVR-käyttäjissä.

Ihmeitä lupaava erikoiskaapeli

Marseille lupaa uudessa kaapelissa olevan edistyksellisen piirin terävöittävän kuvaa, parantavan värien kontrastia sekä pehmentävän sahalaitaisia reunoja. Kaapelia ei ole kehitetty pelkästään PSVR:ää varten ja se toimii minkä tahansa medialähteen ja näytön välissä, mutta lupaus kuulostaa erityisesti hyvältä virtuaalipelaajien korviin varsinkin, kun kaapeli lupaa tehdä kaiken tämän ilman viivettä tai muita haittapuolia. :o

Kaiken takana on mystinen mikropiiri

Väitteet ovat saaneet epäluuloisen vastaanoton, sillä ne kuulostavat vähän liiankin hyviltä. Valitettavasti totuutta on ollut hankala todentaa, sillä kaapeli tuli myyntiin vasta elokuussa, eikä kunnollisia arvioita ole ollut luettavissa. Ne vähäisetkin ovat pystyneet esittämään hyvin vähän täysin vertailukelpoista materiaalia, koska virtuaalipuolella täysin yhteneväisen materiaalin tallentaminen on monimutkaista.

Mietinkin pitkään ja hartaasti, voisiko noin $140 USD hintainen kallis kaapeli olla hintansa arvoinen. Lopulta päätin kuitenkin pistää kaapelin tilaukseen, sillä saisihan sen aina myytyä. Kaapeli saapui nopeasti noin viikossa, jonka jälkeen oli aika aloittaa sen testaus.

Kaapelin piiri vaatii virtaa toimiakseen

Kaapeli kiinnitetään hieman hölmön näköisesti signaalilaatikon sekä virtuaalilaseihin johtavan HDMI-kaapelin väliin. Tämän vuoksi kaapelin lisäksi pitää myös ostaa naaraspuoleinen liitospala, jolla kaapelin saa tähän väliin. Jatkopala ei hirveitä maksa, mutta koska lukemani mukaan sekin voi vaikuttaa kuvanlaatuun ja viiveeseen, kannattaa ostoksen kanssa olla tarkkana. Itse päädyin monen suosittelemaan kiinalaisen UGreenin valmistamaan palaan, joka maksaa noin kymmenen dollaria. Huomaa myös, että netissä kerrotun mukaan mCable ei tuota näkyvää tulosta, jos sen kiinnittää pleikkarin sekä jakolaatikon väliin. :idea:

Näin kiinnität mCablen PSVR:ään

Kaapeli vaatii erillisen HDMI-adapterin hankintaa

Koska kaapelin sisällä tosiaan sijaitsee kuvaprosessointia suorittava piiri, tarvitsee se myös virtaa erillisestä USB-virtalähteestä. Ratkaisuksi käy kiinnittää USB-johto pleikkarin etupaneeliin, mikä kuitenkin lisää jo valmiiksi runsasti johtohärdelliä.

Kun kaikki oli lopulta kiinni ja valmiina käyttöön, oli aika suorittaa ensitesti. Valitettavasti ensimmäinen fiilikseni oli syvä pettymys, sillä pleikkarin päävalikon kuva ei näyttänyt silmääni yhtään aiempaa tarkemmalta. Vertailu on kuitenkin äärimmäisen vaikeaa, sillä kaapelin nyppääminen irti ja liittäminen takaisin vaatii aina virtuaalilasien uudelleenkäynnistyksen, joten muistikuva aiemmasta kuvanlaadusta on hieman hatara.

Luvatut parannukset ovat oikeasti minimaalisia

Oman kokemukseni mukaan kaapeli ei juurikaan terävöitä kuvaa, mikä on suuri harmi. Se kuitenkin parantaa kontrasteja sekä värejä, tosin tässäkin asiassa ero on vain hiuksenhienoa. Entäpä se kaikkein mainostetuin ominaisuus eli reunojen pehmennys? No… pitkällä vertaamisella huomaan muutamia paikkoja, jossa sahalaitainen reuna on tosiaankin hieman pehmeämpi, mutta reunoissakaan kyseessä ei ole mykistävästä erosta.

Koska en ollut varma, että testaanko kaapelia oikein, annoin sen myös kahden tuttavani käyttöön. Heillä on molemmilla normi-pleikkarit eli näin saisin myös kuulla josko sillä näkyisi Prota enemmän eroa. Kaverini olivatkin uteliaita testaamaan kaapelia ja heidän havaintonsa ovat samansuuntaiset omieni kanssa. Pientä parannusta on nähtävissä joissain peleissä ja tilanteissa, mutta erot ovat pääosin hyvin pieniä.

Tällaista parannusta ei todellakaan tapahdu

Näin ollen onkin pakko rehellisesti todeta, että en voi suositella mCable Gaming Editionin hankintaa kenellekään. Parannukset ovat niin valtavan pieniä ja vaikeasti nähtäviä, että ne eivät mitenkään oikeuta kaikkineen kuluineen (kaapeli, liitospala, kurssimuunnos, toimitus ja tullit) noin $160 USD hintaa. 8O Hyviäkin puolia on, sillä ainakaan kaapeli ei huononna kuvaa tai aiheuta minkäänlaista viivettä, eli siltä osin lupaukset pitävät paikkansa. Siltikin ostosta on hyvin vaikea perustella itselleen.

Itse en ole vielä varma aionko pitää kaapelin vai myynkö sen eteenpäin. Toivottavasti kokemuksistani on silti apua asiaa pähkäileville ja on varsin harmillista ettei kaapeli täytä lupauksiaan. Hieman erikoisesti netistä löytyy myös useita arvostelijoita jotka väittävät kaapelin olevan mullistava, mutta itse valehtelisin täysin jos väittäisin näin ja samaa mieltä ovat myös kaksi ystävääni.

Näyttääkin siltä, että pleikkarikäyttäjät joutuvat jatkossakin odottamaan tarkempaan virtuaalielämystä kakkossukupolvenlaitteisiin saakka, joiden odotetaan tulevan markkinoille joskus 2019-2020 tienoilla, kun Playstation 5 pitäisi huhujen mukaan ilmestyä. Siihen saakka itse PSVR on kyllä hankinnan arvoinen laite, joten jätä kaapeli hyllyyn ja osta itse virtuaalilasit. Ensikosketus virtuaalimaailmoihin on ehdottomasti kokemisen arvoinen. :idea:

(Visited 188 times, 1 visits today)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

:D :-) :( :o 8O :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :wink: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen:

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.