Kriisi Kanadan rajoilla

Kanada on onnekas maa ja 150 vuoden ajan maassa on saatu nauttia yhdestä kenties maailman vakaimmasta maantieteellisestä sijainnista. Etelässä Yhdysvallat on ollut vakaa kumppani, joka on tilkinnyt tehokkaasti Kanadaan suuntautuvaa salakuljetusta sekä laitonta maahanmuuttoa köyhästä Etelä- ja Keski-Amerikasta. Kaikista muista suunnista ainut keino saapua maahan on ollut valvotusti lentokoneella, sillä Kanadaan ei oikein pysty saapumaan veneellä. 8891 kilometrin mittainen Kanadan ja Yhdysvaltojen välinen maaraja onkin ollut maailman kevyimmin valvottu rajaviiva ilman minkäänlaista raja-aitaa.

Maiden välinen rajayhteistyö onkin toiminut hyvin toistasataa vuotta ja ainoat rajan laittomasti ylittäneet ovat olleet huumeiden salakuljettajia tai satunnaisia kulkijoita. Kaikki on kuitenkin muuttunut voimakkaasti tänä vuonna, mistä on kiittäminen Kanadan pääministeri Justin Trudeauta.

Maailman pisin vartioimaton valtionraja

Trudeau on Kanadan liberaalipuolueen johtaja, joka nousi valtaan vuoden 2015 parlamenttivaaleissa voimakkaan vallassa olleen konservatiivipuolueen vastaisen protestiäänestämisen johdosta. Valtaan päästyään Trudeau on keskittynyt erityisesti pehmeisiin teemoihin ja profiloitunut voimakkaasti maailmoja halaavana epäaitoa moraalista paremmuuttaan (eng. virtue signaling) osoittavana pääministerinä, jonka johtavia asiateemoja ovat olleet sukupuolineutraalius, suvaitsevaisuus, monikulttuurisuus sekä kaikenlainen kivapuhe. Paljon pienempää johtajuutta Trudeau sekä tämän sukupuolitasapainoinen hallitus ovat osoittaneet kovissa aiheissa, kuten ulkopolitiikka ja kauppasopimukset, joissa Kanadalla on menettänyt merkitystään maailman estraarilla.

Trudeaun oikea Merkel-hetki oli kuitenkin tämän 28. tammikuuta lähettämä twiitti, joka sai nopeasti lähes 800 000 tykkäystä, leviten kulovalkean tavoin ympäri maailman. Twiitin henki oli lyhykäisyydessään, että Kanada ottaa vastaan kenet tahansa.

Twiitti historiankirjoihin

Historiankirjoihin jäävä twiitti oli Trudeaun yritys osoittaa moraalista paremmuuttaan Yhdysvaltojen tuoreeseen presidentti Donald Trumpiin verrattuna, jonka kanssa Trudeaulla on ollut vaalien jälkeen suuria vaikeuksia työskennellä ja jonka suorasta puheesta Trudeau on useaan otteeseen pahoittanut mielensä.

Trudeaun lyhyt mutta selkeä viesti sai kuitenkin aikaan hyökyaallon, joka pyyhkii edelleen yli itäisen Kanadan. Vuoden alusta saakka maan etelärajan on ylittänyt laittomasti jo yli 20 000 ihmistä, joista suurin osa New Yorkin ja Quebecin välisellä raja-alueella. Alueelle on muodostunut päivittäinen sirkusnäytelmä, jossa taksilla rajalle saapuvat laittomat joukkiot ylittävät rajan pieniä metsäteitä pitkin.

Syy rajan ylitykseen metsäteitä pitkin ei johdu siitä, että ylitys tapahtuisi salassa. Päinvastoin, laittomat ylityspaikat ovat täysin rajaviranomaisten tiedossa ja niille on perustettu vastaanottokeskuksia tunkeutujien prosessoimiseksi. Todellinen syy metsäteiden käyttöön on naurettava sopimustekninen kikkailu, sillä virallisilla rajanylityspaikoilla tulkitaan Kanadan ja Yhdysvaltojen välistä ”turvallisen kolmannen maan” sopimusta. Sen mukaan kumpikin maa pitää toistaan turvallisena, eikä siten prosessoi toisen kautta tulleita turvapaikanhakijoita.

Pieni lausemuotoilu sopimuksessa mahdollistaa kuitenkin ihmisten ylittää raja laillisen sijaan laittomasti ja hakea sen turvissa turvapaikkaa, mitä jokainen tulija myös välittämösti Kanadan puolella hakee.

Laillisilla rajanylityspaikoilla noudatetaan lakia

Laittomat tulijat perustelevat turvapaikkahakemuksiaan pelolla karkotuksesta Yhdysvalloista, joka on viimeisen vuoden aikana ryhdistäytynyt laittomasti maassaolevien täysin laillisissa karkotuksissa. Yksi suurimmista tunkeutujaryhmistä ovat olleet Yhdysvalloissa asuvat haitilaiset, joita otettiin maahan yli 100 000 vuoden 2010 Haitin maanjäristyksen jäljissä. Yhdysvallat myönsi haitilaisille tuolloin tilapäisen 18 kuukauden oleskeluluvan, joita on sittemmin jatkettu useaan kertaan, koska Haitin on katsottu edelleen toipuvan järistyksestä – vielä 7 vuotta järistyksen jälkeen.

Haitilaisten oleskelun Yhdysvalloissa piti siis olla tilapäistä, minkä jälkeen nämä palaisivat rakentamaan kotimaataan. Näin ei ole kuitenkaan käynyt, sillä palaamishalu köyhiin olosuhteisiin on ollut erittäin vähäistä. Tilanne on kuitenkin muuttunut Yhdysvaltojen uuden hallituksen myötä, joka on antanut signaaleja siitä, ettei jatkuva määräajan lykkääminen onnistuisi enää tämän vuoden jälkeen. Tästä säikähtäneenä haitilaiset ovatkin nyt turvautuneet Kanadaan viimeisenä oljenkortenaan välttää sopimuksen mukainen palautus turvalliseen, joskin köyhään, kotimaahansa. 💡

Rajoilla on käynnissä todellinen sirkus

Tilanteella ei täten ole mitään tekemistä turvan hakemisen kanssa, vaan kyseessä on puhtaasti paremmasta elintasosta länsimaisen sosiaaliturvan turvaamana. Siksi maalaisjärjellä ajateltuna kaikki haitilaisten tekemät turvapaikkahakemukset tulisikin lain mukaan hylätä ja palauttaa hakijat sopimuksen mukaisesti Yhdysvaltoihin, joka onkin luvannut ottaa laittomat hakijat takaisin, aivan kuten sopimuksessa on sovittu.

Kukaan ei vielä tiedä, tullaanko näin myös menettelemään, siitäkin huolimatta että tähän mennessä yli puolet käsitellyistä turvapaikkahakemuksista on hylätty maahanmuuttoviranomaisten toimesta. Onkin hyvin mahdollista, ettei laittomien karkotuksiin ryhdytä ”humanitäärisistä syistä”, sillä silloin joillekin laittomasti maahantunkeutuneille voisi tulla paha mieli.

Kaikki tilanteeseen liittyvä sotii niin tavallisen kansalaisen järkeä kuin lain kirjaintakin vastaan, ja muistuttaa erittäin suuresti Euroopan valtavaa pakolaiskriisiä. Valitettavasti myös Kanadassa paikallinen media on esittänyt tapahtumia eurooppalaiseen sävyyn ja rajan yli laittomasti tunkevat kuvataan usein ”henkensä uhalla” pakenevina epätoivoisina ihmisparkoina, joilla ei ole enää mitään muuta vaihtoehtoa elämässä. Kevättalvella lehdet myös kauhistelivat miten rajaa ylitettiin jopa ”hengenvaarallisissa olosuhteissa” lämpötilan ollessa muutaman asteen pakkasella ja matkaa lämpimän taksin sekä rajaviranomaisten pakettiauton välillä ajoittain jopa kymmeniä metrejä!

Rajapyykki metsässä ei laittomia pidättele

Koko aihe on siis täysi sirkus, jolla on kuitenkin valitettavasti toimettomuuden osoittamana poliittinen hyväksyntä ja jääkin vain nähtäväksi miten asia tulee kehittymään. Valitettavasti kaikki muu paitsi lain kirjaimen mukaan toimiminen vaikuttaa todennäköiseltä ja jos laki alkaa uhata poliittisia tarkoitusperiä, se voidaan aina muuttaa. Tätä ovatkin jo vaatineet jotkin vasemmistopoliitikot, jotka tahtovat repiä Yhdysvaltojen kanssa olevan sopimuksen ”epähumaanina”. Kukaan ei vain tiedä mihin se johtaisi, kun Yhdysvalloissa on kuitenkin yli 10 miljoonaa laitonta siirtolaista. 😕

Jos aiheesta pitää löytää edes jotain positiivista Euroopan synkkään tilanteeseen verrattuna, niin ainakin haitilaiset ovat kristittyjä ja puhuvat äidinkielenään ranskaa. Näin ollen heidän sopeutumisensa erityisesti ranskankielisen Quebecin alueelle voisi olla edes teoriassa mahdollista. Tulijoita on kuitenkin moneen junaan ja uusimpana ryhmänä nigerialaiset ovat löytäneet median paljon hehkuttaman porsaanreiän, joten ilman poliittista päätöstä tunkeutuminen Kanadaan tulee vain kiihtymään. Kanadan seuraavat parlamenttivaalit järjestetään kahden vuoden kuluttua.

Lopuksi on silti hyvä muistaa, että Kanadan asukasluku on 35 miljoonaa ja maahan muuttaa vuosittain laillisesti lähes 300 000 ihmistä, joista suurin osa tarkan seulan läpäisemänä työperusteisesti (miljonääripakolaisia lukuunottamatta). Määrä sisältää myös 40 000 pakolaisstatuksella otettavaa, joten näissä suhteissa laiton tunkeutuminen on ollut vielä sangen pientä määriltään. Hallituksen toimettomuus antaa silti syyn huoleen ja tilanteen jatkuessa pitkään se voi vielä koitua koko aiemman järkeväksi kehutun maahanmuuttopolitiikan kohtaloksi ja muuttaa Kanadaa peruuttamattomasti. Asiaa on täten syytä seurata huolestuneena. 😕

 

(Yhteensä 504 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.