Mahtavan Mississippin päätepiste New Orleans

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Minun ja veljeni huikea automatka halki Amerikan oli johdattanut meidät kahden viikon aikana Pohjois-Michiganin lumisilla lakeuksilla sijaitsevasta suomalaisvaikutteisesta Houghtonin pikkukaupungista, halki Amerikan Keskilännen valtavien preeriatasankojen ja aina Etelä-Texasin suurkaupunki Houstoniin saakka. Matkaa Houghtonista Houstoniin oli kertynyt 2700 kilometriä ja matkamme varrella olimme viettäneet joulun Chicagossa ja juhlistaneet uuttavuotta Dallasissa.

Houstonista edessämme oli enää pitkän reissumme viimeinen 560 kilometrin etappi kohti itää, jossa kohtaisimme vielä kerran viimeeksi St. Louisissa näkemämme Amerikan mahtijoki Mississippi Riverin sen suuaukolla sijaitsevassa New Orleansissa, joka olisi pitkän road trippimme päätepiste.

Viimeinen ajomatka

Tavoitteenamme oli ajaa New Orleansiin päivässä ja lähdimme matkaan kauniina tammikuisena talvipäivänä. Liikenne Houstonista ulospäin oli rauhallista ja 180 kilometrin matka Louisianan rajalle sujui nopeasti. Louisiana oli pitkän matkamme kahdeksas osavaltio ja historialtaan varmasti yksi erikoisin.

Tienvartta vielä Texasissa

Ranskalaisten vuonna 1718 Mississippi Riverin suuaukolle perustama New Orleans oli Uuden Ranskan siirtomaa-alueen eteläinen keskus ja koko valtavan Louisianan alueen portti. Tuohon aikaan Louisianalla tarkoitettiin koko Mississippi Riverin valtavaa yli kahden miljoonan neliökilometrin valuma-aluetta, jolla sijaitsee nykyisin 31 osavaltiota. Ranskaa hallinnut Napoleon ei kuitenkaan nähnyt alueelle strategista merkitystä Euroopassa vallinneiden huoliensa keskellä ja niinpä hän myi koko jättimäisen maa-alueen nuorelle Amerikan Yhdysvalloille vuonna 1803 vaivaisella 15 miljoonalla dollarilla.

Ranskalaisten yli 250 vuotta kestäneen siirtomaaherruuden aikana moni Keskilännen kaupunki sai alkunsa, mutta sittemmin ranskalaisvaikutteita on säilynyt lähinnä nykyisen Louisianan osavaltion alueella. Osavaltion suurin kaupunki on 391 000 asukkaan New Orleans, keskellä 1,25 miljoonan asukkaan laajempaa metropolialuetta. Alueen erikoinen historia näkyy jo heti Texasin ja Louisianan rajalla, jossa kyltit toivottavat matkaajan  tervetuloa sekä englanniksi että ranskaksi.

Tervetuloa Louisianaan kahdella kielellä

Maisemat ovat viljavia peltoja aina Lafayetten kaupunkiin saakka, jonka jälkeen ne vaihtuvat nopeasti suuriksi rämeiköiksi. Aikoinaan koko eteläinen Yhdysvallat ja Meksikonlahden rannikko ovat olleet suota, mutta ne on monin paikoin kuivatti maanviljelyksen alta. Nykyisin suuria suojeltuja rämeikköjä on lähinnä Louisianan alueella sekä Floridassa Evergladesin alueella.

Läntisin suuri rämeikkö on Atchafalaya Riverin ympärille muodostunut vetinen alue, jonka Interstate 10 halkaisee tolppien päälle kohotettuna yhteensä 29 kilometriä pitkänä siltana. Tien rakennusurakka ei liene ollut helppo ja onkin hurja kokemus ajaa satasen vauhtia kohotetulla moottoritiellä halki täysin läpitunkemattoman rämeen.

Moottoritie halki rämeen

Atchafalaya River on Mississippin merkittävä alajuoksuhaara, joka on muinaisessa historiassa ollut joen varsinainen päähaara. Atchafalaya kuljettaa yhä edelleen 30% Mississippin vesimassasta viimeiset 220 kilometriä, tosin virtaaman voimakkuutta säädellään jokien haaraumaan rakennetulla suurella padolla. Jokien välillä sijaitsee myös kanava hieman patoa etelämpänä, minkä avulla pystytään säätelemään Mississippi Riverin ajoittaista tulvimista ja sen aiheuttamaa vaaraa alajuoksulla sijaitseville Baton Rougen ja New Orleansin suurkaupungeille.

Mississippi ylitys

Hieman Atchafalaya Riveriltä itään I-10 ylittää itse Mississippi Riverin Baton Rougen kohdalla, joka on Louisianan virallinen pääkaupunki. Meillä ei valitettavasti ollut aikaa pysähtyä Baton Rougessa, vaan jatkoimme matkaamme kohti kaakkoa ja New Orleansia.

Kaupunkien välimatka on vain 130 kilometriä ja puolet matkasta moottoritie kulkee jälleen tolppien varassa rämeikön yllä ennen saapumistaan Lake Pontchartrainin rantaan. Tämä suuri ovaalinmuotoinen järvi on itseasiassa murtoveden muodostama estuaari, joka on keskimäärin vain neljä metriä syvä. Järven halkaisee keskeltä 38,4 kilometriä pitkä nelikaistainen Lake Pontchartrain Causeway, joka on maailman pisin kokonaan veden päällä kulkeva silta. Silta on maksullinen vain etelään päin ajettaessa ja mielessämme olikin ajaa järven ylitse ihan vain kokemuksen vuoksi, mutta valitettavasti aika ei antanut tähän mahdollisuutta.

Lake Pontchartrainin rannalla

Reissumme kahdeksi viimeiseksi yöksi majoituimme New Orleansin länsilaidalle lähelle lentokenttää. Saimme huoneen hotellin yläkerroksista, josta aukeni maisema huonolasisten ikkunoiden läpi kohti keskustan siluettia. Lähistöllä kohosi myös suuri Huey P. Long Bridge, jonka ilta-aurinko värjäsi kauniisti.

Iltamaisema hotellilta

Hyvin nukutun yön jälkeen meillä oli vuorokausi aikaa tutkia itse New Orleansia. Koska olimme jo nähneet matkallamme lukuisia suurkaupunkeja, päätimme keskittää huomiomme New Orleansia ympäröivään rämealueeseen sekä Mississippi Riverin suuaukon tutkimiseen, jotka molemmat kiinnostivat meitä suuresti.

Ehdalle rämeelle päästäksemme ajoimme Huey P. Long Bridgen ylitse, joka on vuonna 1935 valmistunut teräksisen rakennustaidon mestarinäyte. Haastavan maapohjan vuoksi valtava terässilta seisoo paikallaan käytännössä ainoastaan valtavan painonsa voimalla, sillä mutaiseen jokipohjaan ei ole pystytty tekemään kunnollisia perustuksen ankkurointeja.

Pitkä silta ja vielä pidempi rautatiesilta

Silta ylittää Mississippin 41 metrin korkeudelta ja sillä kulkee kuusi autokaistaa sekä junarata. Korkealle nouseminen ei ole ongelma autolla, mutta tavarajunat tarvitsevat todella pitkän lähestymisen sillalle noustakseen ja junasillan pituus onkin peräti 7 kilometriä, tehden siitä yhden maailman pisimmistä junasilloista veden ylitse. Vielä tätäkin pidempi – peräti 9,3 kilometrin mittainen – rautatiesilta löytyy New Orleansin itäpuolella, jossa junarata ylittää Lake Pontchartrainin eteläisen suiston matkallaan kohti itärannikkoa.

Joen eteläpuolella sijaitseva Estelle on tyypillinen New Orleansin asuinalue, jonka erottaa alligaattoreita kuhisevasta rämeestä ainoastaan korkea maavalli. Aivan asutuksen kyljessä sijaitsee Jean Lafitten kansallispuisto, jossa pääsee kävelysiltoja pitkin tutustumaan ympäröivään rämeeseen. Alueella on kaksi kävelylenkkiä, joista pidempi on parin kilometrin mittainen. Puinen kävelysilta on hyvä kävellä, mutta se kulkee vain parikymmentä senttiä suon yläpuolella ja paikoin tallustellaan kuivalla tasamaalla. Tämä on pienesti kuumottavaa, sillä suolla asustaa runsaasti nälkäisiä alligaattoreita sekä suomalaisittain erittäin häijyn näköisiä rämekäärmeitä. 8O

Jean Lafitten rämepolkuja

Olimmekin aluksi jännän äärellä, kun kuvittelimme näkevämme alligaattoreita kaikkialla. Tutkailimmekin tarkkaan jokaisen askeleen ottamista, mutta loppujen lopuksi emme kuitenkaan nähneet ainuttakaan käärmettä tai alligaattoria. Ehkäpä ne olivat passiivisia sangen kylmän kelin vuoksi, sillä luetun mukaan niihin törmää kesäisin usein, mikä saattaa olla kiintoisa kohtaaminen…

Alligaattoreiden kulmilla

Kävelykierroksemme oli silti erittäin kiehtova, sillä räme on hyvin erilaista mitä olemme tottuneet näkemään. Eteläisen Louisianan alkuperäinen asuttaminen on ollut varmasti haastava urakka, kun kulkureitit sekä ensimmäiset asumispaikat on pitänyt raivata lähes läpitunkemattomaan ja vaarallisia elukoita kuhisevaan maastoon. :idea:

Todellista rämettä

Rämekävelyn jälkeen ajoimme takaisin Mississippin rantaan ja lähdimme seuraamaan jokea kohti alajuoksua. Mahtavan joen voima on melkoinen ja Mississippi onkin työntänyt matkallaan keräämää maa-ainesta pitkälle Meksikonlahteen, mistä on muodostunut laaja yli 100 kilometriä ulapalle ulottuva suuri suistoalue. Amerikassa autolla pääsee melkein mihin tahansa ja niinpä olimmekin kiinnostuneita näkemään kuinka kauas ulapalle meidän olisi mahdollista ajaa.

Jokisuiston varrella on useita satamia ja New Orleansin kolme rahtisatamaa kuuluvatkin Yhdysvaltojen merkittävimpiin. Erityisen paljon niiden kautta kulkee Keskilännen viljavilla tasangoilla tuotettuja maataloustuotteita, kuten viljaa, maissia ja soijaa. Suuri ja leveä joki on mahdollistanut laivojen purjehtimisen sisämaahan jo satojen vuosien ajan ja jokea voi purjehtia ylös pitkälti yli toista tuhatta kilometriä.

Kauas ulottuva jokisuisto

Satamatoiminnan lisäksi myös energiasektori on merkittävä teollisuudenala ja Mississippin jokisuistossa sijaitsee useita öljy- ja maakaasujalostamoita. Sijainti on otollinen, sillä rannikon edustalla sijaitsee satoja öljynporaus- ja kaasulauttoja, joiden tuotanto tuodaan maihin isoksi osaksi juuri Louisianan kautta. Louisianan talous kukoistikin ennennäkemättömästi öljykauden huipulla 1970-luvulla ja monilla  öljy-yhtiöillä oli tuolloin suuret toimistot New Orleansissa. Sittemmin useimmat ovat siirtäneet pääkonttorinsa Houstoniin, mutta sektori on edelleen yksi Louisianan merkittävimpiä työllistäjiä.

Öljynporaus on kuitenkin myös uhka osavaltion asukkaille ja vuonna 2010 sattunut Deepwater Horizonin räjähdys ja sitä seurannut kuukausia kestänyt öljyvuoto ovat Yhdysvaltojen pahin ympäristöonnettomuus. Pahamaineinen öljynporauslautta sijaitsi vain 66 kilometriä rannikolta ja se tahrasi alueen rantoja laajoin mitoin.

Energiateollisuutta ja muuta ihmistoimintaa varten kaivetut kanavat sekä rämesuon yleinen kuivattaminen ovat valitettavasti johtaneet siihen, että New Orleansin alueesta on muodostunut poikkeuksellisen altis hurrikaanituhoille. Lousiana sijaitsee Keskilännen tornadokäytävän suuaukolla ja voimakkaat myrskyt ovat jokavuotinen riesa. Varsinainen katastrofi koettiin vuoden 2005 elokuussa, kun kaupunkiin iski Katriinaksi nimetty hurrikaani, joka aiheutti Yhdysvaltojen kaikkien aikojen suurimmat myrskytuhot.

Katriinan lähestyminen sai osavaltion kuvernöörin antamaan evakuointikäskyn koko New Orleansin alueelle, mutta kaupunkiin jäi silti myrskyn ajaksi saartoon yli 60 000 ihmistä. Näistä suurin osa kuitenkin selvisi ehjin nahoin itse myrskystä, mutta myrskyn nostattamat vesimassat onnistuivat murtamaan kaupunkia ympäröivät tulvavallit monin paikoin. Vallien murtuminen sai Lake Pontchartrainin vesimassat vyörymään kaupunkiin, peittäen peräti 80% koko kaupungista. Suurin osa New Orleansista sijaitsee keskimäärin kaksi metriä merenpinnan alapuolella, joten mitään ei ollut tehtävissä valtavien vesimassojen vyöryessä sisään, haudaten alleen kaikki merkittävät valtatiet, mikä vaikeutti pelastustöitä.

New Orleans sijaitsee vesistöjen alapuolella

Merenpinnan alapuolella sijaitsemisen vuoksi New Orlansin kuivana pitäminen on ollut haaste aina ja kaupungissa onkin 148 vedenpumppaamoa, joiden tehtävä on poistaa kaikki kaupunkialueen sadevesi. Pumppujen kapasiteetti on käsittämättömät 59 miljoonaa litraa minuutissa, mikä vastaa pohjoisessa sijaitsevan suuren Ohio Riverin (joka on Mississippi Riverin yksi päähaara) virtaamaa. 8O Katriinan jäljiltä ongelmaksi muodostui kuitenkin tulvavallien laaja pettäminen sekä laajat sähkökatkokset, jotka sulkivat pumput pois käytöstä varavirran loputtua juuri pahimman tulvan aikaan. Monin paikoin pumppuja päästiin käynnistämään uudelleen vasta viikko myrskyn jälkeen.

Pelastustöiden hitaus johti myös laajamittaiseen lainvalvonnan romahtamiseen ja ryöstelyyn veden saartamassa kaupungissa. Osa tuolloin kansainvälisestikin uutisoiduista rikoksista oli median liioittelemaa, mutta yhteensä myrskyssä ja sitä seuranneina viikkoina menehtyi yli 1500 ihmistä. Tuhojen loppulaskuksi laskettiin peräti 108 miljardia dollaria.

Vielä näin yhdeksän vuotta myöhemminkin New Orleansin köyhimmillä alueilla on edelleen runsaasti taloja, joita ei ole jälleenrakennettu myrskyn jäljiltä. Kaupungin väkiluku putosi myrskyn jälkeen yli 200 000:lla, eikä ole täysin toipunut vielä tähän päiväänkään mennessä. Osa asukkaista jättikin entisen kotikaupunkinsa lopullisesti Katriinan jäljiltä.

Korjaamattomia myrskytuhoja

Vaikka asia kiinnostikin meitä, päätimme kuitenkin olla ajelematta köyhillä alueilla, joita kuvaillaan vaarallisiksi. Joitain myrskytuhoja oli silti nähtävissä Mississippin alajuoksun varrella ennen tien päättymistä Venicen pikkukylään, jossa on huvivenesatama sekä tietenkin kaasuterminaali. Siitäkin on vielä muutamia kilometrejä todelliselle suuaukolle, josta aukeaa Meksikonlahden avomeri.


Maisemia läheltä Mississippin suuaukkoa

Päivä oli jo iltapäivän puolella, joten oli aika suunnata takaisin kaupunkiin. New Orleansin keskusta ei ole järin iso, mutta se näyttää silti hienolta 10-kaistaista Crescent City Connectionia pitkin ajettaessa. Tämä jättimäinen kaksoissilta on yksi New Orleansin tärkeimpiä liikenneväyliä ja yhdistää Mississippin eteläpuoleisen kaupungin joen pohjoispuolella sijaitsevaan liikekeskustaan. Silta oli pitkään tullisilta, mutta tullit poistettiin vain muutama päivä ennen vierailuamme. Olimmekin hieman epätietoisia tilanteesta ja sillan molemmissa päissä oli edelleen tulliportit, jotka kuitenkin ammottivat avoimina.

Nykyisin ilmainen Crescent City Connection

Pimenevä New Orleans

Ilta oli jo laskeutunut kun pysäköimme automme tutkiaksemme hieman lähemmin New Orleansin keskustaa. Kaupungin muutamassa pilvenpiirtäjässä ei ole paljoa näkemistä, mutta niiden vierellä sijaitseva ranskalaiskortteli on maailmankuulu nähtävyys. Alueella on säilynyt alkuperäisiä 1700-luvulla rakennettuja ranskalaistaloja, joiden metalliset parvekekaiteet ovat kuuluisa näky. Arkkitehtuuri on saanut vaikutteita myös lyhyen aikaa kestäneeltä espanjalaishallinnolta 1700-luvun lopulla.

Historiallista arkkitehtuuria

Kulttuurillisesti New Orleans ammentaa runsaasti vaikutteita kaupungin mustalta väestöltä, joita on neworleanslaisista noin 33%. New Orleans on jazz-musiikin syntypaikka ja kaupungin kenties tunnetuin muusikko on vuonna 1971 kuollut Louis Armstrong, joka on tuottanut lukuisia kuuluisia kappaleita ja albumeita.

Jazzin kotikaupunki

Ranskalaiskorttelin alueelta löytyykin lukuisia jazzklubeja sekä menneestä ajasta muistuttavia herrasmieskerhoja. Iso osa näistä sijaitsee kuuluisan Bourbon Streenin alueella, joka on alueen varsinainen pääkatu. Ilta-aikaan Bourdon Streetillä onkin paljon vilinää, kun turistit tutustuvat alueen iltaelämään. New Orleansissa vierailee vuosittain 10 miljoonaa turistia ja turismi onkin kaupungille tärkeä tulonlähde.

Bourbon Street on iltaelämän keskus

Vilkas lauantai ranskalaiskortteleissa

Kaupungin merkittävin tapahtuma on vuosittain helmi-maaliskuussa kahden viikon ajan juhlittava Mardi Gras. Tämä karnevaalitapahtuma on sukua Kölnin karnevaaleille ja niitä on juhlittu New Orleansissa 1700-luvulta saakka. Tapahtumaan kuuluvat värikkäät paraatikulkueet ympäri kaupunkia sekä monenlainen rihkama – erityisesti lasihelmet – joita karnevaalikulkueesta heitellään yleisömereen. Bourbon Street ja ranskalaiskortteli ovat Mardi Grasin tapahtumapaikkoja, mutta suuria paraateja kulkee eri puolilla kaupunkia.

Monenlaisia kerhoja ja klubeja

Mardi Gras on suurtapahtuma ja se olisikin mukavaa kokea joku vuosi juuri New Orleansissa. Menon täytyy olla hulvatonta, kun näin tammikuisena lauantai-iltanakin kaupungilla oli niin valtavasti väkeä.


Canal Streetin vilinää

Iltamme päättyi ranskalaiskorttelien kiertelyn jälkeen Canal Streetille, jossa sijaitsee kasino sekä monta suurta turistihotellia. Siellä voi myös hypätä historiallisten raitiovaunun kyytiin, jotka liikennöivät neljää linjaa pitkin keskustaa ympäröiviin pittoreskeihin kaupunginosiin. Valitettavasti aikamme ei riittänyt näiden alueiden tutkimiseen.

Raitiovaunut vievät esikaupunkialueelle

Päivämme New Orleansissa teki meihin molempiin vaikutuksen ja itse haluan palata kaupunkiin joskus paremmalla ajalla (ja kenties juuri karnevaaliaikaan) tutkimaan sitä perusteellisemmin. Nyt aikaa oli kuitenkin rajatusti, sillä lentomme kotiin (minun takaisin Vancouveriin ja veljelläni takaisin Suomeen) lähtivät aikaisin sunnuntaiaamuna.

Kävely Mississippin rantaan

Noin 3300 kilometrin mittainen suuri automatkamme oli tuonut meidät poikki koko suuren Amerikan ja matkan aikana olimme nähneet yhtä jos toista. Kontrastit olivat melkoiset, kun alkumatkan Houghtonissa oli toista metriä lunta ja Louisianassa tarkeni t-paidassa. Kaksi viikkoa oli kuitenkin sangen lyhyt aika ja se mahdollistikin vain pintapuolisen tutustumisen moneen kiinnostavaan kaupunkiin matkamme varrella. Myöskään ajankohta ei ollut aivan paras, joskin joulun ja uudenvuoden kokeminen Amerikassa oli kiehtovaa. :-)

Jos reissustamme pitäisi valita kolme kohokohtaa, olisivat ne itselläni varmaankin St. Louisin ikoninen Gateway Arch, John F. Kennedyn murhaa käsittelevä museo Dallasissa sekä Houstonin avaruuskeskus. Yksi polttelemaan jäänyt asia oli myös kuuluisa Route 66, joka pitää ajaa joskus tulevaisuudessa päästä päähän, lämpimämpien kelien vallitessa.

Pitkä matkareitti halki Amerikan

Tällaisen matkan jälkeen olikin raskasta palata takaisin töihin ja arkeen, joskin muutos oli varmaan suurempi veljelläni, joka siis palasi Suomeen puolenvuoden Amerikan vaihto-opiskelujakson jälkeen. On kuitenkin hauskaa, että ennätin vierailla tämän yliopistolla Houghtonissa ja tutustua hieman alueen suomalaishistoriaan.

Nyt kun Amerikka on ajettu päästä varpaisiin, on seuraava suuri automatka jossain vaiheessa varmasti legendaarinen rannikolta rannikolle ulottuva matka. Sitä odotellessa. :-)

Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

(Visited 91 times, 1 visits today)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

:D :-) :( :o 8O :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :wink: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen: