Jääkiekkoilta aitiossa

Canucksien tämäkään kausi ei ole mennyt putkeen ja joukkue keikkuukin näin runkosarjan lopussa läntisen konferenssin toiseksi viimeisenä vain hieman Phoenix Coyotesin edellä. Huonosta kaudesta huolimatta olemme kuitenkin käyneet katsomassa kotijoukkueen edesottamuksia useammin kuin koskaan aiemmin eli peräti kolme kertaa. Ensimmäisen kerran kävimme ottelussa aivan kauden alussa, kun tänä vuonna hyvin pärjännyt Winnipeg Jets pyöritti Vancouveria mennen tullen.

Toinen ottelumme oli noin kuukausi sitten, kun Florida Panthers saapui Vancouveriin. Ottelu alkoi loistavasti Vancouverin salamamaalilla, joka kuitenkin vaihtui tasalukemaan vain muutamaa minuuttia myöhemmin. Ennen erän loppua peli olikin jo 4-2 Floridalle, eikä Vancouverin kavennusmaali toisessa erässä riittänyt enää tiukan pelin tasoittamiseksi.

Pantterien ottelu alkoi nopeasti

Suunnitelmissamme ei ollut mennä enää kolmanteen peliin, mutta satuin viime viikolla saamaan ilmaiset liput katsomaan perjantai-illan ottelua Minnesota Wildia vastaan. Kun liput olivat vieläpä kuutosriviltä aitiossa, niin pitihän se lähteä katsomaan josko näkisimme viimeinkin Canucksien voittavan.

Tänään kaatuu Minnesota!

Valmiina illan mittelöön

Ottelu alkoi hyvin samalla tavalla kuin Floridaakin vastaan, Vancouverin tehdessä heti ensimmäisessä hyökkäyksessä maalin. Minnesota kuitenkin tasoitti välittömästi ja meni pian myös johtoon. Ottelu jatkui kuitenkin tasaisena aina viimeiseen erään saakka, jossa Minnesota teki ratkaisevan kolmannen maalin ja viimeisteli vielä kaksi maalia tyhjään verkkoon.

Koivun luotsaama Wild juhlii maalia

Näin ollen viideskin Canucks-ottelumme päättyi tappioon, mikä alkaa olla jo aika masentavan tuttu näky. Varsinkin kun kummassakin näkemässämme ottelussa joukkue on itse asiassa pelannut ihan hyvin, eikä kiekko ole vain pomppinut maaliin saakka.

Pieni torikokous käynnissä

Iltamme Rogers Arenalla oli kuitenkin loistava ja kuutosrivillä sijainneet paikkamme tietenkin aivan erinomaiset. Mukavaa oli myös nähdä runsaasti suomalaisväriä jäällä, kun Mikael Granlund ja Mikko Koivu luistelivat Wildin väreissä. Harmi vain että Canuckseissa pelaava Mikaelin pikkuveli Markus Granlund on paraikaa sairaslomalla, eikä kentällä siten nähty veljesten mittelöä. Mikael sai ottelussa kuitenkin yhden syöttöpisteen.

Kuvaajia aition alueella

Kolman suomalainen jäällä oli poikkeuksellisen vaikeaa kautta pelaava Jussi Jokinen. Jokiselle ottelu oli vasta kolmas Vancouverin väreissä, sillä hän on pelannut kauden aikana peräti neljässä eri joukkueessa. Toivottavasti Jussi ei ole muuttanut tavaroitaan ja perhettään jokaisen tiimivaihdoksen perässä…

Ainakin Jussin kausi Vancouverissa on alkanut hyvin ja tämä viimeistelikin Vancouverin toisen maalin. Ehkäpä ensi kaudella Jussi avustaa Vancouverin entistä parempaan suoritukseen?

(Yhteensä 439 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.