San Franciscon parhaassa ravintolassa

Vilkkaan ja runsaasti kävelyä sisältäneen San Franciscon matkamme toisen päivän huipennus oli illallinen kaupungin parhaassa ravintolassa. Matkaa suunnitellessa olimme Niinan kanssa päättäneet nauttia pitkän tauon jälkeen huippulaadukkaasta ruoasta, maksoi mitä maksoi. Valitsimme illallisravintolaksemme amerikkalaisen huippukokki Michael Tuskin vuonna 2011 perustaman Quincen, joka sai tänä vuonna himoitun kolmannen Michelin-tähtensä. 😮

San Franciscon uusin 3 tähden ravintola

San Francisco Bay Area on yksi Pohjois-Amerikan harvoista seuduista, jossa Michelin arvioi ja myöntää arvokkaita tähtiään. Vuoden 2017 listauksessa seudulla sijaitsee yhteensä 6 kolmen tähden ravintolaa, joista itse kaupungissa kolme. Kaksi muuta (Benu ja Saison) ovat olleet kolmen tähden ravintoloita jo pidempään, mutta Quince liittyi joukkoon vasta tänä vuonna, minkä johdosta ravintolaan onkin ollut todella vaikea saada varausta.

Pöytävarauksemme oli iltakuudeksi ja matkasimme muutaman kilometrin matkan hotelliltamme Uberin kyydillä. Perillä meitä oltiin vastassa heti ovella ja meidän ohjattiin intiimin tyylikkään ravintolan osin verholla eristettyyn yksityiseen kolmen pöydän ruokatilaan. Jaottelun vuoksi illallisemme olikin miellyttävän rauhallinen, eikä muista ruokailijoista ollut meille minkäänlaista häiriötä, vaikka ravintola olikin täynnä.

Hillityn fiini Quince

Michelin-ravintoloille tyypilliseen tapaan illan ainoa lista oli herkullinen peräti 13 ruokalajin mittainen tasting menu. Pitkän listan nauttimiseen suositeltiin kolmea tuntia, mikä olikin melko tarkalleen aika mikä meiltä hommassa kului.

Pitkä maistelulista herkkuja

Herkuttelu käynnistyi totutusti ylimääräisillä kokin tervehdyksillä, jonka jälkeen meille tuotiin kaksi sommitelmaa uskomattoman herkullisia alkupaloja. Pikkupalat sulivat suussamme ja herättelivät päivän aikana kerrytettyä nälkää. Erityisesti lasiastioissa tarjoillut leivospalaset kyssäkaalin ja kaviaarin kera jättivät suuhun mukavan maun.

Monenlaisia alkupaloja

Sammenmädin olisi voinut korvata lisähinnasta kultaisella Osetra-kaviaarilla, joka on luemman maailman parasta. Emme olleet kuitenkaan valmiita maksamaan tästä herkusta 85 dollaria lisää hengeltä, varsinkin kun peruskaviaarikin oli mielestämme loistavaa. 🙂

Pitkä lista alkuruokia jatkui seuraavaksi siivuilla Dungeness-rapua, joita täydennettiin asetelmalla vihreää parsaa, mantelia sekä mansikkaa. Seuraavana tarjoiltu pieni kupponen sisälsi puolestaan kevyen kevätasetelman tuntemattomaksi jääneitä lehtiä maukkaan vaahdon kera.

Viimeiset alkupalat

Alkuruokien päätteeksi tarjoiltiin suuressa lasisammiossa todella pehmeäksi haudutettua valkoista parsaa, jota maustettiin pehmeällä sienikastikkeella. Valkoinen parsa on meille kerrotun mukaan Amerikassa erittäin harvinaista, mikä hieman huvitti hieman, sillä Saksassa kyseessä on sinällään perinteinen arkiherkku. Nauttimamme parsat olikin lennätetty ravintolaan suoraan Euroopasta ja ne maistuivat loistavilta.

”Harvinaista” valkoparsaa

Laajan pääruokakattauksen aloitti maittava annos Garganelli-kierrepastaa hummerilla. Tässä vaiheessa on pakko antaa suuri tunnustus Quincen mitä kuvitteellisemmille lautasille ja astioille, joilla eri ruoat tarjoltiin.  Meille kerrotun mukaan Tusk on innokas matkailija, joka etsii erilaisia astioita ympäri maailmaa. Pääruokien meriteeman päätti puolestaan annos ruijanpallasta saniaisjuuren ja kantarellikastikkeen kera – nam! 😛

Hummeripastaa

Maistuva ruijanpallas

Seuraava annoksemme sisälsi tuoretta Agnolottini-pastaa kyyhkysen lihalla ja härkäpavuilla höystettynä. Upea yksityiskohta olivat avoimessa kaulimessa tarjoillut maukkaat pastapalat. Erilaiset pastat ovat lähellä keittiömestari Tuskin sydäntä ja siksi herkullisia pastamuunnelmia nähtiinkin usean ruoan yhteydessä.

Pasta on lähellä keittiömestarin sydäntä

Olimme syöneet tähän mennessä siinä määrin, että rauhallisesta tahdista huolimatta olimme melkoisessa ähkyssä. Pyysimmekin pitää noin kymmenen minuutin mittaisen ruokatauon ennen pääruokalistan kruunannutta mureaa, maidolla juotettua, lammasta kera maukkaan perunan, kivikkokäenmintun lehtien sekä mustan valkosipulin.

Tässä vaiheessa tarvittiin jo ruokataukoa

Illallistamme oli kestänyt noin kaksi tuntia, joten oli virkistävää siirtyä seuraavaksi jälkiruokien puolelle. Herkkutarjonnan aloitti hapanrypälemehuhyydyke, johon oli lisätty kurjenpolvena tunnettua kasvia. Viileää jälkiruokaa seurasi puolestaan mansikkainen annos savustettua kahvitoffeeta sekä pieniä marengin paloja.

Jälkiruoka on aterian huipennus

Listan viimeisenä pöytämme luokse tuotiin kokonainen kärryllinen erilaisia suklaita ja leivoksia, josta saimme valita rajatta mieleisiämme. Täysistä vatsoistamme huolimatta teimme parhaamme maistaaksemme ainakin yhden jokaista herkkua, mikä todella kruunasi iltamme.

Kärryllinen herkkupaloja

Illan lasku oli huima ja kotimaan valuuttaan muunneltuna loppulasku oli vain karvan alle tuhat Kanadan dollaria. 😯 Hintaan sisältyi koko kuvailtu 13 ruokalajin maistelumenu kahdelle sekä valikoima muutamia viinejä. Varsinainen viiniparitus koko aterialle olisi maksanut vielä parisataa lisää ja olisi ollut sangen turhaa, yksittäisten viinien ollessa jo erinomaisia.

Oliko illallinen sitten tonnin arvoinen ja mikä tärkeintä, vastasiko se kolmen Michelin-tähden tasoa? Vertailukohtamme on vuoden 2011 vierailumme Saksan Wolfsburgissa, jossa Ritz-Carltonin kuuluisa Aqua-ravintola on yksi koko Saksan parhaimmista ravintoloista. Sillä on yhä edelleen hallussaan kolme Michelin-tähteä ja se on pysynyt vakaasti myös maailman 50 parhaan ravintolan listalla.

Ehta huippuravintola

Aquassa nauttimamme ruoka oli itsessään yhtä hyvää kuin Quincessäkin, mutta jotenkin Saksan kokemus oli vielä astettakin parempi. Aquassa nimittäin jokaisella pöydällä oli henkilökohtainen tarjoilija, kun Quincessä tarjoilijamme palveli kolmea vierekkäistä pöytää. Palvelu oli kyllä kaikin puolin ensiluokkaista, eikä jättänyt mitään toivomisen varaa, mutta mainitsen tämän kuitenkin pienenä erona.

Huippuravintoloissa ruokailu on kallista hupia, mutta näin muutaman vuoden välein tehtynä se on aina ainutlaatuinen elämys ja Quince täyttikin kaikki odotuksemme ehdottomasti San Franciscon parhaimmistoon kuuluvana ravintolana.

Quince
470 Pacific Avenue
94133 San Francisco

(Yhteensä 322 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.