Ensimmäinen joulu Kanadassa

Päätimme tänä vuonna jäädä ensimmäistä kertaa jouluksi kotiin ja varustaa perinteinen suomalainen joulu tänne Kanadaan. Kävimme Suomessa vastikään kesällä ja tarkoituksenamme on kääntää vuosittainen Suomen vierailu jälleen ensi vuonna jouluun, joten tänä vuonna tarjoutui hyvä tilaisuus viettää ensimmäistä jouluamme täällä Kanadassa omassa uudessa Burnabyn kodissamme.

Olemme viettäneet jouluja ulkomailla aiemminkin, minä jopa kahdesti aiemmin. Viime vuonna vietimme joulua tropiikissa Guamin saarella läntisellä tyynellämerellä ja vuonna 2013 jouluaatto koitti minulla ja veljelläni hyytävän kylmässä Chicagossa. Kyseessä on siis tosiaan ensimmäinen joulumme Kanadassa ja kuukausi sitten uuteen kotiin muutettuamme meillä on nyt myös mahdollisuus nauttia siitä täysipainoisesti.

Joulun koristeluita

Joulua onkin laitettu perinteiseen tyyliin jo hyvissä ajoin ja metropolialueen korkeimmalla roikkuviin kuuluvat jouluvalomme ovat valaisseet parvekettamme jo viikkojen ajan. Myös muovinen joulukuusemme koristeltiin jo alkukuusta, jotta ehtisimme nauttia sen kauneudesta koko kuukauden ajan. Jouluvalmistelujen aikaisessa aloittamisessa ei ole itse asiassa kanadalaisittain edes mitään outoa ja monet ihmiset laittavat joulukuusen jo alkukuusta.

Joulukuusi koristellaan jo alkukuusta

Ruoka on tärkeä osa joulua ja niinpä Niina onkin valmistautunut jouluun jo usean viikonlopun ajan, leipoen karjalanpiirakoita sekä valmistaen itse joululaatikot. Tuttuun tapaan leivoimme myös yhdessä joulupipareita – peräti kahteen otteeseen – sillä joku tonttu kävi piparivarkaissa öiden pimennossa. Joulupöydän kunkku on tietenkin joulukinkku, jonka noudimme lauantaina Granville Islandilla sijaitsevalta lihamestarilta. Ja mitäpä olisikaan kinkku ilman sinappia ja hyvän vihjeen avulla löysimme ihan ehtaa punakorkkista Turun Sinappia pienestä erikoisruokakaupasta!

Kinkku on ulkomaillakin kunkku

Jouluaattomme tulee seuraamaan suomalaista joulurutiinia eli aamupäivällä katselemme suurelta ruudulta jälkilähetyksenä joulurauhan julistuksen Suomen Turusta, minkä jälkeen herkutellaan kinkkua ja karjalanpaistia. Joulusauna on myös ohjelmassa aattoiltana ja tietenkin lahjojen avaaminen, joita onkin kertynyt kuusen alle jo runsaasti. Joku on ollut tänä vuonna erittäin kiltti…

Hyvää joulua!

Vietämme ensimmäistä kanadalaista jouluamme kotosalla kahden kesken aina tapaninpäivään saakka, jolloin lennämme mantereen halki New Yorkiin. Siellä vierähtävät vuoden viimeiset päivät ja viikon päästä juhlimme miljoonan muun kanssa vuoden vaihtumista Times Squarella ennen paluuta arkeen. Näistä kaikesta enemmän aikanaan ja toivotankin hyvää ja rauhallista joulua kaikille lukijoilleni!

(Yhteensä 939 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.