Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.
Kuten aiemmin kerroin, vietimme tänä vuonna pitkästä aikaa kesälomamme Suomessa. Kauan odotettu lomamatka alkoi torstaina 21. heinäkuuta ja tasan aamukahdeksalta olimme läheisellä Sixtin vuokraamolla noutamassa vuokra-autoamme. Kuten aina, vuokra-auton mallia ei tiedä kuin vasta saatuaan avaimet käteensä ja niinpä jännitimme automerkkiä. Varauksemme oli nimittäin avoauto 19 päiväksi ja vaihtoehtoja oli tuossa luokassa kaksi: mersun uusi SLK tai BMW Z4. Halusimme näistä jälkimmäisen, sillä mielestämme Z4 näyttää mersua paremmalta, sen vakiomalli on SLK:ta tehokkaampi sekä suora kuutosmoottori tarjoaa paremmat äänet. Vaikka olimmekin tehneet varauksen kuukautta aiemmin ja laittaneet varaukseen toiveen juuri BMW:stä, saimme kuitenkin käsiimme Mercedes-Benzin avaimet.
Uusi Mercedes-Benz SLK 200
Harva lienee pettynyt saadessaan käsiinsä upouuden SLK:n avaimet, mutta me olimme. Onneksemme saimme kuulla, että auton voisi vaihtaa bemariin länsikeskustassa sijaitsevalla Sixtin liikkeellä. Niinpä otimme alle 5000km ajetun mersun avaimet, kävimme noutamassa tavaramme kotoa ja ajoimme länsikeskustaan. Siellä tehtiin paperityöt bemarille ja avaimet saatuamme ajoimme sen parkkihallin sisällä mersun viereen. Pakkasimme tavaramme bemun takaluukkuun ja juuri kun olimme astumassa autoon lähteäksemme, kiinnitti jokin huomioni. Kyseessä oli melkoisesta tuurista, sillä auton oikea takapyörä oli täysin sattumalta sellaisessa asennossa, että silmäni huomasi syvällä sen sisällä olevan naulan kannan.
Hitto soikoon, auton takarenkaaseen oli tosiaankin uponnut naula ja eihän sellaisella voinut lähteä matkaan. ”Kappas”, totesi Sixtin henkilökunta löydöksestä ja sanoi että renkaanvaihto onnistuisi vasta seuraavana päivänä. Ja koska muita Z4:sia ei ollut saatavilla, oli ainoa vaihtoehto palata SLK:n rattiin. Apeissa tunnelmissa lähdimme ajamaan ulos Berliinistä. Matkalla tajusimme kuitenkin onnemme, sillä jos naula olisi jäänyt huomaamatta, olisivat seuraukset voineet olla arvaamattomat autobaanalla paahtaessa taikka sitten muussa vaiheessa tätä tuhansien kilometrien reissua.
Päätimme selvittää olisiko Z4:sia saatavilla muualla, joten soitimme Sixtin keskukseen ja pyysimme heitä yhdistämään Hampurin lentokentän vuokraamolle. Se ei jostain sisäpoliittisesta syystä onnistunut ja niinpä ajoimme itsepäisesti kentälle. Matkalla kaikin puolin siisti, mutta sitä jotain uupuva SLK kulki kokeiltaessa noin 225km/h. Hampurin kentällä olio pieni urakka löytää tilapäinen parkkipaikka, mutta sen löydettyämme kävelimme Sixtin tiskille. Sielläkin meille leviteltiin käsiä, että kaikki Z4:set olivat menneet. Pyynnöstämme henkilökunta myös soitti Tanskan rajan tuntumassa sijaitsevalle Flensburgin asemalle, mutta sielläkään ei kyseisiä autoja ollut. Berliinin tapaan lentokentän vuokraamollakaan ei muka nähnyt tietokoneelta, olisiko bemareita missään lähiseudun asemalla. Selitys kuulostaa edelleen korvaani lähinnä palveluhaluttomuudelta.
Melkein jo tappion nielleinä päätimme vielä pysähtyä noin 50km Hampurista pohjoiseen sijaitsevassa Münchenbergin pikkukaupungissa. Pienessä takapihalla sijaitsevassa Sixtissä ei ollut kuin perusautoja, mutta paikan pitäjä oli äärettömän mukava. ”Tottakai näen täältä koneelta kaikki Pohjois-Saksan asemien tiedot”, palveluintoinen sixtiläinen sanoi. Bemareita oli vapaana kaksi, joista toista ei saanut viedä Syltin saarelta. Viimeinen oljenkorsi oli Kielissä sijaitseva auto, joka puhelinsoiton perusteella varattiin meille! Kiitimme mukavaa miestä ja ajoimme vikkelään Kieliin, jossa saimme viimein allemme ilman mitään lisäkustannuksia uuden BMW Z4:sen! Kyllä sitä oli metsästettykin, sillä vasta kolmas vuokra-auto ja viides vuokraamo tuotti tulosta. Operaatiossa tuhraantui kolmisen tuntia ylimääräistä aikaa, mutta kuten tulevat päivät osoittivat, oli se sen arvoista. Ja saimmepahan ajaa uutta SLK:takin 400 kilometriä, minkä perusteella tietää varmaksi, että vaihdoimme parempaan.
Kielistä matka jatkui moottoritietä kohti Tanskan rajaa. Rajan ylitys sujui kaasua löysäämättä, sillä kohdallemme ei osunut viime aikoina uutisoituja satunnaisia Tanskan rajaviranomaisten tarkastuksia. Liikenne oli vilkasta rajalle saakka, mutta suurin osa siitä jäi Flensburgiin ja Tanskaan jatkoi vain liuta paikallisia. Tanskan kilvissä olevia autoja oli ollut jo Saksan puolella nähtävissä kymmeniä ja tanskalaiset olivatkin selvästi palaamassa joukolla kesälomiltaan. Heidän joukkoonsa liittyi rajan tienoilla myös lukuisia norjalaisia, jotka ovat ainakin Berliinissä sangen harvoin nähtyjä rekisterikilpiä.
Tanskan rajalla
Ajoimme Jyllantina tunnettua Manner-Tanskaa aina Koldingin kaupungin kohdille saakka. Siellä pohjoiseen vievästä tiestä erkanee moottoritie kohti Kööpenhaminaa. Koldingin itäpuolella tie vie yli Pikku-Beltin 1700-metrisen riippusillan Fynin saarelle. Saaren toisella laidalla matka jatkuu yli kuuluisan Ison-Beltin sillan. Tämä vuonna 1998 liikenteelle avautunut jättisilta muodostuu itse asiassa kahdesta sillasta. Nelikaistainen länsisilta on pituudeltaan 6611 metriä ja autokaistojen vieressä kulkee myös junarata. Keskellä salmea sijaitsee Sprogøn saari, jota laajennettiin siltaprojektin yhteydessä. Saarella junarata sukeltaa 8024 metrin mittaiseen tunneliin, mutta moottoritie lähtee kohoamaan ylöspäin. Itäsilta on pituudeltaan 6790 metriä ja sen keskellä sijaitseva laivojen alittamisen mahdollistava riippusilta on jänneväliltään 1624 metriä, mikä on maailman kolmanneksi pisin lukema. Pisin on Japanin Kobessa näkemämme 1991-metrisen keskijänteen Akashi-Kaikyo Bridge. Riippusillan korkeus merenpinnasta on keskimäärin 65 metriä, mikä riitti juuri ja juuri 1. marraskuuta 2009, kun Suomessa valmistettu maailman suurin risteilyalus Oasis of the Seas alitti sen.
Pikku-Beltin silta
Ison-Beltin länsisilta sekä Sprogøn saari
Ison-Beltin itäsilta
Silta on kyllä melkoinen rakennelma ja nopeuttaa liikennettä yli salmen huomattavasti. Aiemmin yli tunnin kestänyt lauttamatka on korvaantunut noin kymmenen minuutin automatkalla. Huolimatta 31 euron ylistysmaksusta liikenne salmen yli on nelinkertaistunut noin 31 000 autoon vuorokaudessa. Lukemaan on kuitenkin odotettavissa pudotus vuonna 2020, kun Saksan ja Tanskan välisen Puttgarden-Rødby lauttayhteyden korvaava 18 kilometrin mittainen tunneli valmistuu. Se tulee lähentämään Kööpenhaminaa Keski-Eurooppaan entisestään.
Siltatullin maksualue
Siltatullin maksuportilla maksettuamme, jatkoimme matkaamme pitkin Sjællandin saarta kohti Kööpenhaminaa. Niina oli päässyt rattiin hieman ennen Ison-Beltin siltaa ja valitettavasti hän joutui ajamaan taivaalta repeytyneessä kaatosateessa. Onneksi hotellillemme oli kuitenkin helppo löytää, sillä Ørestadin uudessa kaupunginosassa sijaitsevasta Bella Sky Comwellistä ei voi erehtyä. Tämä kesäkuun alussa valmistunut Skandinavian suurin hotelli käsittää 814 huonetta kahdessa 23-kerroksisessa tornissa. Hotelli on neljän tähden design-hotelli, mitä ei voi olla huomaamatta jo kaukaa. Kaksoistornien arkkitehtuuri ei todellakaan edusta perinteisiä linjoja ja design jatkuu sisällä saakka. Hotelli on vielä niin uusi, etteivät ihmiset ole sitä täysin löytäneet ja niinpä jättihotellin käytävillä olikin vielä erittäin rauhallista. Saimme huoneen 21. kerroksesta näkymällä yli viereisen Bella Centerin jättimäisen messukeskuksen, kohti Ørestadin uusia asuinkerrostaloja. Sateinen maisema oli tunnelmallinen katseltava pimenevän illan keskellä.
Design-hotellin sisätiloja
Hotellin elävä viherseinä
Iltamaisema huoneestamme
Aamulla jätimme auton parkkiin ja suuntasimme hotellin viereiselle metroasemalle. Vaikka hotelli sekä koko Ørestad sijaitsevat Kööpenhaminan etelälaidalla, on niistä vain 9-minuuttinen matka automaattimetrolla ydinkeskustaan. Matkalla metroasemalle hämmästelimme erikoisen mallista hotelliamme eri suunnista. Hotellin muodoista onkin vaikea saada välittömästi kiinni, sillä riippuen katsomissuunnasta hotelli näyttää hyvin erilaiselta. Itse päädyin tykkäämään hotellista, tosin myönnän ettei rakennus aivan minne tahansa sopisi. Paikallaan keskellä tyhjyyttää se on kyllä onnistunut kokonaisuus.
Automaattimetro keskustaan
Erikoinen hotellimme eri suunnista nähtynä
Hieman ennen aamuyhdeksää Kööpenhaminan keskusta oli vielä hiljainen, mutta selvästikin vilkastumaan päin. Hakeuduimme Nyhavnin äärellä sijaitsevalle suositun oloiselle terassille aamupalalle. Nyhavn on 1600-luvulla perustettu pieni sisäsatama, jonka varren värikkäät talot muodostavat kaupungin tunnetuimman postikorttimaiseman. Jo heti aamusta japanilaiset olivat kameroineen paikalla, joten aamupalan syötyämme päätimme jatkaa matkaa.
Perjantaiaamun hiljainen Nyhavnissa
Kävelimme Nyhavnista pienen matkaa Amalienborgin aukiolle. Tämän symmetrisen aukion laidalla sijaitsee neljä identtistä rakennusta, joista yhdessä asuu Tanskan kruununprinssi perheineen. Rakennuksen edessä partioi vartijoita karvalakeissaan, joten kyseinen rakennus on helppo erottaa muista. Aukion rakennukset ovat hienoja, mutta puuttomana aukio on hieman tylsä ja varsinkin tihkusateisena päivänä erittäin harmaa. Sama tuntui vaivaavan Kööpenhaminan keskustan katuja muutenkin, sillä puita on tiiviisti rakennetussa ydinkeskustassa lähinnä joidenkin aukioiden ja puistikoiden luona.
Amalienborgin harmaa aukio
Vartija kruununprinssin palatsin edessä
Jatkoimme kävelyä edemmäs vuonna 1887 valmistuneelle Pyhän Alban kivikirkolle. Pieni kivikirkko ei onnistunut houkuttelemaan meitä sisälle, mutta vietimme hetken vierellä virtaavaa Gefionin suihkulähdettä ihaillen. Kyseinen suihkulähde on rakennettu kuuluisan kööpenhaminalaisen Carlsbergin olutpainimon 50-vuotisen historian juhlistamiseksi ja se otettiin käyttöön vuonna 1908. Kaunis suihkulähde ammentaa teemansa skandinavisesta muinaisuskonnosta ja se on löytänyt paikkansa paikallisten toivomuskaivona.
Gefionin suihkulähde
Pienen matkaa eteenpäin saavutaan Kööpenhaminan ehkä pienimmälle, mutta selvästi kuuluisimmalle, nähtävyydelle. Näennäisesti tyhjällä rantakivikolla parveileva turistilauma kielii, että paikalla on jotain nähtävää. Vasta lähempää erottaa, että lauma on tullut kuvauttamaan itsensä rantavedessä sijaitsevan Pieni merenneito -patsaan kanssa. Tämä kuvanveistäjä Edvard Eriksenin vuonna 1913 veistämä patsas on myös Carlsbergin rahoittama. Patsaan inspiraationa toimi Hans Christian Andersenin vanha satu, jonka 1900-luvun alun teatteriversio teki lähtemättömän vaikutuksen olutpanimon perustajan poikaan, joka myöhemmin halusi osoittaa kunnioitustaan Andersenille. Patsas on kooltaan sangen pieni. Se on vain 1,25 metriä korkea ja painaa noin 175 kiloa.
Valtava sopulilauma
Pieni merenneito
Patsas on joutunut vuosien varrella lukuisia kertoja vandalismin uhriksi ja muun muassa sen pää on sahattu irti muutamia kertoja. Lisäksi vuonna 2010 patsas matkasi kuukausien ajaksi Shanghain maailmannäyttelyyn, minkä ajan sen paikalla loisti videoinstallaatio patsaasta. Patsas on kieltämättä kauniisti veistetty ja turistilaumat pois rajaten siitä saa hienot valokuvat, mutta valtavien turistilaumojen vuoksi sen luona ei ole kovin tunnelmallista vierailla.
Huomattavasti tunnelmallisempi on patsaan vieressä sijaitseva vuonna 1662 rakennettu Kööpenhaminan linnoitus. Tämä pentagrammin muotoinen linnoitus sijaitsee vesihautojen keskellä ja on sisältä kuin pieni kylä. Linnoitusta pidetään yhtenä Pohjois-Euroopan parhaiten säilyneenä ja siellä on edelleen pientä sotilaiden koulutustoimintaa. Pääasiassa se on kuitenkin nykyisin julkinen puisto sekä nähtävyys, jonka läpi on hauska kävellä. Värikkäät rakennukset sijaitsevat linnoituksen keskellä ja koko aluetta ympäröivät korkeat maamuurit, joiden päällä on ollut aikanaan vartijoita tykkeineen.
Kööpenhaminan linnoitus
Linnoituksella oli kiva istahtaa hetkeksi kuuntelemaan ympäröivää hiljaisuutta ennen kuin jatkoimme takaisin kohti keskustaa. Matkalla olisimme mieluusti vierailleet valtavan kupolin omaavassa Marmorikirkossa (vuodelta 1740), mutta se oli vielä aamupäivästä kiinni. Kirkon rappusilta aukeaa suora näkymä halki Amalienborgin aukion aina vastarannalla sijaitsevalle Kööpenhaminan uudenaikaiselle oopperatalolle saakka.
Hieman edempänä kulkemamme katu päättyy samaiselle Kongens Nytorvin aukiolle, johon olimme aamulla metrolla saapuneet. Aukiolta länteen päin alkaa Strøgetin kävelykatu, joka on 1,1 kilometrin mittaisena Euroopan pisin kävelykatu. Ihmisiä tällä ostoskadulla riitti perjantai keskipäivälläkin valtavasti ja en epäile yhtään jopa 250 000 ihmisen määrää parhaimpina päivinä. Kadun varrella on kaikenlaisia kauppoja ja merkille pantavaa on amerikkalaisten kauppaketjujen sekä ravintoloiden laaja kirjo esimerkiksi Helsinkiin verrattuna. Vierailimme muutamassa kadunvarren turistiliikkeessä sekä tanskalaisen leluvalmistaja Legon edustusliikkeessä. Siellä totesimme, että lapsille riittää kyllä kinuttavaa. Lounastimme eräässä Strøgetin varren ravintolassa, minkä jälkeen jatkoimme kävelykadun länsipäässä sijaitsevalle Rådhuspladsenille.
Yksityiskohtia katukuvassa
Vilinää Strøgetillä
Maailman pisin ja lyhyin vierekkäin
Kuten aukion nimi kertoo, sijaitsee sen laidalla Kööpenhaminan valtaisa raatihuone vuodelta 1905. Aukion itälaidalla on muitakin kauniita tiilirakennuksia, mutta länsipuolella arkkitehtuuri on ruman modernia. Kovin näyttävä ei tule olemaan edes uusi lasinen kauppakeskus, joka oli nyt harjakorkeudessaan.
Rådhuspladsenin rakennuksia ja suihkulähteitä
Sen sijaan hieno kokonaisuus on aukion vieressä sijaitseva Kööpenhaminan kuuluisa Tivoli. Tämä vuonna 1843 avattu huvipuisto on maailman toiseksi vanhin ja yksi kaupungin tunnetuimmista nähtävyyksistä. Vanhin on jo vuonna 1583 perustettu ”huvien puisto” Dyrehavsbakken Kööpenhaminan pohjoispuolella. Tivolikin sijaitsi aikanaan kaupungin ulkopuolella, mutta on sittemmin jäänyt levinneen kaupungin keskustan ympäröimäksi. Tarinan mukaan Tivolin perustaja Georg Carstensen sai luvan huvipuistolleen kerrottuaan kuningas Kristian VIII:lle, että huvittunut kansa ajattelee vähemmän politiikkaa. Se riitti vallastaan huolestuneelle kuninkaalle luvan myöntämiseen.
Istutuksia ja rakennelmia Tivolissa
Suuri ravintolarakennus
Poseeraus huvipuistossa
Alueelle on kaksi sisäänkäyntiä, joista pohjoispään pääsisäänkäynti on upea kiviportti. Pääsy alueelle maksaa heinäkuun sesonkiaikaan 13 euroa hengeltä ja tuohon hintaan pääsee vasta alueelle, laitteiden maksaessa vielä siihen päälle. Pääsy on kuitenkin hintansa väärti, sillä vähän yli kahdeksan hehtaarin alue on rakennettu kauniin puistomaisesti. Koska tila on kortilla, on huvipuiston 25 laitetta sovitettu osin lomittain, minkä lisäksi siellä täällä on hienoja ravintoloita sekä esiintymislavoja. Itse asiassa Tivolin alueella sijaitsee peräti kaksi Michelin tähden ravintolaa, mikä on poikkeuksellista huvipuistolle. Kaikki on tiptop ja jotenkin alueella vallitsee vanhan ja perinteisen tunnelma. Perinteikäs on muun muassa maailman vanhimpiin lukeutuva Rutsjebanen nimellä tunnettu puinen vuoristorata. Rata on tosin verhoiltu kulkemaan ”vuoren” sisällä, joten se ei näy paljoa ulospäin. Paremmin nähtävissä on Dæmonen niminen nykyaikainen vuoristorata, joka on vuodesta 2004 saakka sekä hauskuuttanut, että hirvittänyt, ihmisiä jyrkillä pudotuksillaan sekä hetkellisen painottomuuden tunteen luovilla luupeillaan. Laitteen kyytiin riitti jonoa, vaikka kyytiä kestääkin vain minuutti ja 46 sekuntia.
Tivolin pääportti
Tivolin erilaisia laitteita
Hurja Dæmonen vuoristorata
Kaupunginhuoneen tornit Tivolista nähtynä sekä merirosvolaiva
Vaikka keli oli melko sateinen, oli meillä hauska parituntinen Tivolin alueella. Sateesta huolimatta kaikki laitteet toimivat jatkuvasti ja hurjapäitä tuntui riittävän laitteiden kyytiin. Alueella oli paljon hienoja maisemia valokuvattavaksi ja se on varmasti pimeällä vielä aivan erilainen kokemus. Tivolissa on kesäiltaisin paljon konsertteja ja tuona iltana lavalle olisi noussut legendaarinen Roxette. Keikka olisi kyllä kiinnostanut meitä 90-luvun lapsia, mutta se jäi kuitenkin väliin seuraavan päivän aikaisen herätyksen sekä raskaan ajomatkan vuoksi.
Hauskoja yksityiskohtia
Tivolilta kävelimme Christiansborgin linnalle, joka on suuri linna pienellä saarekkeella kaupungin keskustassa. Alunperin kuningasperheen käytössä ollut linna on nykyisin erilaisten valtiollisten instituutioiden, kuten pääministerin, Tanskan Korkeimman oikeuden sekä muun muassa kuningattaren kirjaston käytössä. Linnan sisäpiha on kooltaan valtava, mutta melkein tyystin ilman istutuksia sangen ankea hiekka-aukio. Myös itse linnaan olisi ollut jonkinlainen pääsy, mutta emme poikenneet. Sen sijaan jatkoimme linnalta yli joen Christianhavnin alueelle. Tämä aivan keskustan vieressä sijaitseva entinen työläisten kaupunginosa on Berliinin Prenzlauer Bergin tapaan nykyisin trendikästä aluetta ja siten voimakkaan gentrifikaation kohteena. Vanhoja taloja on remontoitu kymmenen vuoden sisään valtavasti kovan rahan asunnoiksi. Nouseva hintataso on pakottanut monet alkuperäisistä christianhavnilaisista harkitsemaan muuttoa edemmäs keskustasta.
Christiansborgin linna
Kööpenhaminan uusi kuninkaallinen keskuskirjasto
Christianhavnin itäosassa sijaitsee myös Kristianian vapaakaupunkina tunnettu 36 hehtaarin kokoinen maa-alue. Tämä noin tuhannen asukkaan sosiaalinen kokeilu sai alkunsa vuonna 1971, kun hipit valtasivat entisen armeijan kasarmialueen tiloikseen. Silloisen lain mukaan kasarmialue muodosti oman hallinnollisen alueensa, millä vallitsi omat säädöksensä. Tanskan hallitus katsoi hippien hommia pitkään läpi sormien ja niin alueesta kehittyi erilaisten erioikeuksien vapaakaupunki, jossa painetaan muun muassa omaa epävirallista rahaansa, Løniä. Sillä voi maksaa vain vapaakaupungin alueella (Tanskan kruunukin on toki käypä), mutta toimii yhdenlaisena kuriositeettina alueen erikoisuuksista. Alue on täynnä mitä erikoisempia asumuksia, joita alueen noin 850 asukasta ovat sinne pystyttäneet. Monet rakennuksista on ”koristeltu” graffitein, minkä lisäksi valokuvaus on pääasiallisesti kiellettyä alueella.
Tunnetuin ongelma Kristianian kaduilla on sangen avoin huumekauppa, jota Tanskan hallitus on käynyt viime aikoina estämään. Se on kuitenkin aiheuttanut jännitteitä ja mielenosoituksia alueella, minkä myötä ongelma on edelleen ratkaisematta. Yhtenä vastatoimena kristianialaiset jopa sulkivat vapaakaupunkinsa kokonaan ulkomaailmalta huhtikuussa, mutta alueelle on jälleen normaali pääsy.
Sotkuisen vapaakaupungin sijasta kohteemme Christianhavnissa oli Vor Frelsers Kirke niminen vuonna 1695 rakennettu kirkko. Kirkko on erityisen tunnettu tornistaan, jonka ulkopuolella kiertyviä portaita turistit voivat kavuta aina tornin huipulle saakka. Matka huipulle on kohtuullisen työläs ja käsittää muutamasta hyvin pienestä väliköstä ujuttautumisen tornin sisätiloissa (ei suositella amerikkalaisille). Ulkopuolella kulkevat kierreportaat eivät ole aivan niin pelottavat kuin alhaalta voisi luulla, sillä ne ovat vakaat, leveät ja varustettu korkealla kaiteella. Kuitenkin aivan huipulle päästäkseen pitää portaiden yläpäässä ohittaa ahdas kohta, jossa kaide on huomattavasti aiempaa matalampi. Siinä kohtaa korkeanpaikankammoni sanoi ”EI!” ja aivan huipulla en käynyt. 😳 Se ei silti haitannut, sillä jo pelkästään rappusilta aukeaa upea 360-asteen maisema yli Kööpenhaminan. Ympäröivä kaupunki on lintuperspektiivistä kaunis punaisine kattoineen sekä lukuisine vesireitteineen. Myös erikoisen mallinen hotellimme kaupungin ulkopuolella on hyvin nähtävissä 80 metriä korkeasta tornista. Lisäksi Tanskan Ruotsiin yhdistävä Juutinrauman silta on erotettavissa etäällä.
Rappusen kirkontornin ulkolaidalla
Pientä korkeanpaikankammoa ilmassa
Keskustan suunta lintuperspektiivistä
Viereinen Kristianian vapaakaupunki
Kööpenhaminalaisia maisemia
Veneitä pienellä kanavalla
Ørestadin suunta
Ruotsiin vievä Juutinrauman silta
Takaisin maan kamaralla kävelimme lähimmälle metroasemalle ja palasimme hotellille. Siellä kuuntelimme ihmeissämme uutisia Oslosta, jossa oli ollut pommi-isku sekä jonkinlaista ammuskelua. Uutiset synkkenivät iltaa kohden ja seurasimmekin tiiviisti Norjan TV:n suoraa lähetystä paikalta. Vaikka takana oli raskas päivä, emme halunneet viettää koko iltaa hotellilla, varsinkaan kun keli oli parantunut päivästä. Niinpä laskimme autosta katon ensi kertaa alas ja lähdimme kohti keskustaa. Ajoimme ilman sen suurempaa suunnitelmaa keskustaan, jossa pilistelimme päivällä käveltyjä katuja pitkin. Avo-Z4:semme kiinnitti kyllä kiitettävästi huomiota vilkkaan perjantai-illan keskellä, mikä sai hymyn naamalle.
Noin tunnin reissun jälkeen palasimme hotellille illalliselle. Ajatuksemme oli syödä hotellin 23. kerroksessa sijaitsevassa Skybar-ravintolassa, mutta sepä osoittautui lähinnä lounge tyyppiseksi tilaksi ilman sen suurempaa ruokatarjontaa. Maisemat aivan ylhäältä olivat kuitenkin hienot ja niitä valokuvattuamme palasimme aulaan, jonka ylätasolta löysimme loistavan illallisravintolan. Tilasimme kolmen ruokalajin illallisen, mutta kylkiäisiä tuli siinä määrin, että olimme lopulta aivan täynnä. Ruoka oli todella hyvää ja ravintola selvästi oletettua fiinimpi (ja kalliimpi). Onneksi hinta ilmoitettiin vain kruunuina, joten kulinaristisen elämyksen todellinen hinta jäi pimentoon.
Valoisa Skybar-ravintola
Maisemia Skybarista
Automme parkkiksella
Loistava illallinen
Illallisen nautittuamme oli ilta alkanut jo hämärtyä. Koska keskustassa oli ollut hauska pilistellä, päätimme lähteä katsomaan vielä kertaalleen Kööpenhaminan iltaelämää. Väkeä olikin liikkeellä valtavasti ja erityisesti Tivolin luona jonot ylsivät pitkälle ulos asti. Roxette näyttikin omaavan edelleen vetovoimaa. Puolituntisen pilistelyn lomassa poikkesimme myös katsomassa Nyhavnin kaunista iltamaisemaa. Satamarannan ravintoloiden terassit olivat tupaten täynnä alkaneesta viikonlopusta nauttivia ihmisiä ja muutenkin alueella oli erittäin eloisaa.
Ilta hämärtää
Nyhavn illalla
Takaisin hotellilla harjoittelin hieman valokuvaamista. Z4 näytti erittäin hyvältä erikoisen mallisia kaksoistorneja vasten, tosin hyvältä hotelli näytti yksinäänkin. Sisällä jatkoimme Norjan uutisten kauhistelua, mutta lopulta kävimme nukkumaan, sillä edessä olisi raskas ajopäivä. Siitä sekä lopusta kesälomasta seuraavassa viestissä. Kööpenhaminasta mainittakoon vielä, että kaupunki oli mielestämme kiintoisa ja siellä olisi mieluusti viettänyt toisenkin päivän paikkoja kuvaillen. Oli myöskin hieman harmillista, että keli oli koko päivän todella sateinen ja harmaa, mutta se vain pitänee laskea peruskööpenhaminalaiseksi ilmastoksi ja siten asiaan kuuluvaksi.
Z4:sen poseerausta
Iltavalaistu Bella Sky Comwell
Jatkuu täällä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.
