Stawamus Chief

Sea to Sky Highway on Vancouverista Whistleriin johtava kuuluisa maantie halki upeiden vuoristomaisemien. Matkan varrella on montakin pakollista pysähdyskohtaa, mutta yksi erityinen on hieman ennen Squamishin kylää sijaitseva ”Päällikkö” eli Stawamus Chief. Tämä jättimäinen kalliomuodostelma on lähteestä riippuen maailman toiseksi suurin graniittimonoliitti, joka kohoaa Howe Soundin vuonon rannalta aina 700 metrin korkeuteen.

Jatka lukemista ”Stawamus Chief”

 

Rajan toisella puolen

Heinäkuun 1. päivä vuonna 1867, kolme brittiläistä terrioriota (Kanadan provinssi eli eteläinen Ontario sekä eteläinen Quebec, Nova Scotia ja New Brunswick) yhdistyivät keskenään muodostaen Kanadan liittovaltion. Tätä päivämäärää juhlitaan täten Kanadan itsenäisyyspäivänä jota kutsutaan ytimekkäästi Canada Dayksi. Juhlan ansiosta kaikki kanadalaiset saavat nauttia pitkästä viikonlopusta, sillä tuleva maanantai on vapaapäivä koko maassa. Pitkä viikonloppu saikin ainakin vancouverilaiset joukolla liikkeelle ja raja-asemilla Yhdysvaltojen puolelle nähtiin valtavia jonoja. Siellä olimme mekin ja jonotimme peräti kaksi tuntia pääsyä rajan ylitse.

Jatka lukemista ”Rajan toisella puolen”

 

Viimeisillä Nokian kesäjuhlilla

Viime viikot ovat olleet aikamoisten mullistusten viikkoja. Kesäkuun 14. päivän aamuna altamme vedettiin matto Nokian ilmoittaessa sulkevansa koko Vancouverin toimistonsa osana suuria rakennemuutoksia yhtiössä ja irtisanovansa kaikki sen yli 300 työntekijää. Raskaasta uutisesta ylipääseminen on ottanut aikansa ja ottaa edelleen, mutta se ei silti estänyt meitä ottamasta osaa näillä näkymin viimeisille Nokian kesäjuhlillemme.

Jatka lukemista ”Viimeisillä Nokian kesäjuhlilla”

 

Quarry Rock

Deep Cove on pieni pittoreski kylä North Vancouverin kaupungin itälaidalla, joka sijaitsee kauniilla paikalla Mount Seymourin juurella ja Indian Arm nimisen vuonon rannalla. Etäisyyttä Vancouverin keskustaan on vain noin 13 kilometriä, minkä vuoksi paikka onkin ulkoilijoiden suosiossa. Viikonloppuisin pienen kylän kadut täyttyvät kaupunkilaisten autoista, jotka tulevat paikalle maastopyöräilemään, kajakoimaan tai vaeltamaan. Hauska knoppitieto onkin, että paikalliseksi instituutioksi tituleerattava The Deep Cove Bike Shop oli ensimmäinen pyöräliike joka toi maastopyörät Vancouveriin 80-luvulla. Harrastus, joka on nykyisin erittäin suosittua alueella.

Jatka lukemista ”Quarry Rock”

 

Cypress Falls

Meille on viime kuukausina tullut tavaksi käydä sunnuntaisin vaeltamassa lähiseudun luontopoluilla. Viime viikon sunnuntai ei ollut poikkeus, vaan puolenpäivän tienoilla ajoimme jälleen kerran Lions Gate Bridgen ylitse West Vancouverin puolelle, jossa kohteemme oli kaupungin länsiosassa sijaitsevalta asuinalueelta lähteve Cypress Fallsin polku. Olimme ennakkoon lukeneet, että polun viitoitus on heikkoa, minkä totesimme itsekin perille päästyämme. Onneksi netistä löytyi kuitenkin viitteellinen piirustus reitistä, mikä oli sovellettavissa sangen hyvin ympärillä näkyvään.

Jatka lukemista ”Cypress Falls”