Dubain viimeinen aamu

Niin se on vain koittanut pienen mini-lomamme viimeinen päivä täällä Dubaissa. Edessä on kuitenkin touhukas viimeinen päivä Dubai Marinan sekä Palm Jumeirah -tekosaaren liepeillä, minkä lisäksi käydään nauttimassa iltapäiväkahvit kuuluisalla Burj Al Arab -hotellilla. Dubai Fountainin suihkulähde-showkin pitänee käydä katsomassa vielä kertaalleen, ennen lentokentälle suuntaamista. Siellä onkin sitten tiedossa odottelua, sillä paluulentomme lähtee vasta ensi yönä kello 03:30 kohti Istanbulia. Perillä Berliinissä ollaan maanantaina kello 10:30 kieppeillä, eli sitä ehtii sopivasti työkavereiden kanssa lounaalle. 🙂

Reissu on mennyt loistavasti ja olemme menneiden kolmen päivän aikana kerenneet nähdä monenlaista. Hienoja kokemuksia ovat muun muassa olleet laskettelu Ski Dubaissa (uskomaton paikka!) sekä eilisiltainen aavikkosafari. Jälkimmäisellä tuli koettua dyynillä hurjastelu maastoauton kyydissä, nähtyä auringonlasku aavikolla sekä ratsastettua kamelilla. Paluumatkalla Dubain tyhjästä nouseva silhuetti oli myös upea näky pimeyden keskellä.

Näistä ja kaikesta muusta tulen kirjoittamaan tarkempaa matkakertomusta myöhemmin, kunhan ensiksi kerkeämme taas asettumaan kotiin, sekä hieman lajittelemaan satoja matkakuviamme.

 

Väsyneenä Dubaissa

Täällä sitä sitten ollaan, kuluttamisen ja materialismin mekassa Dubaissa. Turkish Airlinesin lento oli perillä noin ajallaan puoli kuuden aikaan aamulla, minkä jälkeen on kierretty Dubai Downtownin alueella. Lentokoneessa ei tullut saatua yhtään unta, joten viime yönä jäivät unet kokonaan väliin. Olo onkin puolentoista valvotun vuorokauden jäljiltä melkoisen väsynyt, mutta silti saimme urheasti kierrettyä paikkoja. Esimerkiksi maailman korkein rakennus Burj Khalifa valloitettiin heti aamupäivästä.

Keli on järkyttävän kuumankostea ja sisätilat puolestaa jääkylmiksi viilennettyjä. Dubai Mall on maailman suurin ostoskeskus ja sen 1200 liikkeestä ehdimme nähdä ehkä vain kolmanneksen. Paikan koko on uskomaton ja sisältä löytyy muun muassa jääkiekkoareena kauppojen lomassa.

Nyt on pakko antaa unelle tilaa, jotka tulevat varmasti hyvin upeassa 34. kerroksen hotellihuoneessamme. Huomenna meno jatkuu kiireisenä ja suuntaamme heti aamusta Mall of the Emirates -kauppakeskukselle laskettelemaan. Pakkohan sekin järjettömyys on kokeilla ja suksille tekeekin kovasti mieli päästä. Lisäksi tiedossa on yökuvaamista Burj Khalifan alueella, joten toivottavasti keli pysyy kirkkaana. Tällaista täältä Persianlahden rannalta. 😛

 

Viimeinen ilta Italian auringon alla

Jahas, menossa on sitten jo viimeinen ilta mainitulla 10 päivän Italian matkallamme. Upeata on kyllä ollut ja paljon tuttua ja uutta on nähty. Helteet ovat olleet ihan mahdottomia ja joka ainoa päivä lämpöä on ollut 32-36 astetta. Pilviä ei ole juuri näkynyt vaan aurinko on porottanut kuumasti suoraan päällämme. Upeita valokuvia on siis saanut, mutta siihen ne hyvät puolet loppuvatkin. Tällainen lämpö meinaan syö ihan hirveästi matkaajaa, kun joka päivä pitää kiertää paljon paikkoja ja varjosta ei juuri saa nauttia.

Pärjätty sitä on silti ja huomenna lennämme Barin kaupungista Stuttgartin kautta takaisin kotiin. Viimeinen yö menee fiinissä uudessa Hilton Garden Inn -hotellissa Materan kaupungissa, noin 60 kilometriä Barista etelään. Ilta menee varmasti ensimmäisestä ilmaisesta nettiyhteydestä nauttiessa ja hetken kuluttua jännää Saksa – Uruguai ottelua seuraten. Saas nähä tuleeko joukkue kotiin mitalin kanssa vaiko ilman. Peukut on pystyssä täällä. 🙂

 

Pitkin poikin Tokiota

Puuh, eilinen meni uuvuttavat 11 tuntia Shibuyan sekä Shinjukun kaupunginosissa kävellessä. Ovat kyllä yhdet Tokion mielenkiintoisimmista kaupunginosista ja kummatkin aivan eri syystä. Ensinnäkin molemmat kaupunginosat ovat uskomattoman vilkkaita ja täynnä kuhinaa. Varsinkin Shibuyan aseman viereinen risteys on kuuluisa kuhinastaan iltaisin ja kyllähän siitä muutamat kuvat ja videot tulikin otettua. Shibuyassa ensimmäinen järkytys kuitenkin tulee siitä audio-visuaalisesta tykityksestä, mille alueen kaduilla altistuu. Valomainoksia ja suuria videoruutuja on kaikilla ja jokainen niistä huutaa kilpaa toistensa päälle. Kaduilla on myös kaiuttimia, jotka huutavat jokainen omaa musiikkiaan, joten tuloksena kaduilla on huumaava jatkuva kakofonia.

Jatka lukemista ”Pitkin poikin Tokiota”

 

Iltapäivä Tokiossa

Ihan en kerennyt kaikkia edellisen matkan viestejä saada valmiiksi, kun ollaan jo jälleen matkan päällä. Tätä viestiä kirjoittelen Tokiosta, jossa ollaan nyt kolmatta päivää. Tämä megakaupunki on erittäin mielenkiintoinen kokemus ja ihmisiä kyllä riittää! Töihin kiiruhtavia muurahaisia onkin mukava näin aamusta katsella keskustassa sijaitsevan hotellimme 37. kerroksen huoneesta. Myös yömaisema huoneestamme on aivan uskomaton, kaupungin vain jatkuessa kaukaisuuteen ja pilvenpiirtäjien punaisten varoitusvalojen täplittäessä horisontin.

Jatka lukemista ”Iltapäivä Tokiossa”