Budjetti reilusti plussalla

Samaan aikaan kun Suomi velkaantuu vauhdilla ja valtiontalous on miljardeja miinuksella, menee Kanadalla taloudellisesti hyvin. Työllisyystilanne maassa on vahva ja kehittyy parempaan suuntaan, ja varsinkiin Länsi-Kanadan provinsseilla menee kaikilla talouden mittareilla todella hyvin. Luokan priimus on tietenkin öljytuloista elävä Alberta, mutta myös British Columbian talous on vahvassa kunnossa.

Jatka lukemista ”Budjetti reilusti plussalla”

 

Kahdeksan vuotta maailmalla

Elokuun vaihtuminen syyskuuksi on joka vuosi muistelemisen aikaa, sillä tuolloin tulee jälleen täyteen yksi vuosi lisää täällä ulkomailla. Tänä vuonna täyteen tuli jo kahdeksan vuotta siitä kun olemme jättäneet Suomen taaksemme ja lähteneet kokeilemaan eloa kotimaan rajojen ulkopuolella. Näin pitkän ajan ja monien sattumusten jälkeen voikin todeta, että hyvin on käynyt.

Jatka lukemista ”Kahdeksan vuotta maailmalla”

 

Maailman paras asuinkaupunki

Ihmiset ja varsinkin media tykkäävät asioiden listaamisesta erilaisiin järjestyksiin. Yksi jokavuotinen tapaus on maailman parhaiden asuinkaupunkien listaaminen, josta uutisoidaan aina Suomessakin. Helsinki on pärjännyt monena vuotena hyvin, ollen tänä vuonna Economistin listalla peräti sijalla 8. Konsulttiyhtiö Mercerin elämänlaatua mittaavalle listalle Helsinki ei kuitenkaan yltänyt tänä vuonna ollenkaan.

Jatka lukemista ”Maailman paras asuinkaupunki”

 

Kaksi vuotta Kanadassa

Arkinen tammikuun 21. päivä tuli ja meni niin vaivihkaa, että unohdin melkein tyystin silloin juhlittavan tärkeän merkkipäivän. Se on nimittäin päivämäärä, jolloin minä saavuin kaksi vuotta sitten tänne Vancouveriin, Niinan seuratessa vain muutama viikko perässäni. Ensimmäinen vuotemme Kanadassa oli valitettavasti hyvin turbulentti, sisältäen kaksi eri työpaikkaa ja paljon murhetta niiden välillä siirryttäessä. Onneksi nyt päättynyt toinen vuotemme maassa on ollut ensimmäistä huomattavasti tasaisempi.

Jatka lukemista ”Kaksi vuotta Kanadassa”

 

Monen lempinimen Vancouver

Sanotaan, että rakkaalla lapsella on monta nimeä ja sama pätee varmaan myös mieluisiin paikkoihin. Tällä mittarilla Vancouver lieneekin erityisen rakastettu kaupunki, sillä kaupungilla on enemmän kuin paljon lempinimiä. Osa näistä on sangen osuvia kuvauksia kaupungista ja paikallisesta elämästä, osan ollessa ehkä hieman vähemmän mairittelevia.

Jatka lukemista ”Monen lempinimen Vancouver”