Capitals-Penguins

Muistan elävästi miten ala-asteella ollessani oli kova juttu kerätä lätkäkortteja. Minulla lienee vieläkin jossain kaappien piilossa kymmeniä lätkäkortteja 90-luvun alusta, joilla voi olla tänä päivänä ties jopa jopa arvoakin. Näiden korttien sekä myöhemmin ilmestyneiden konsolipelien myötä tutuiksi tulivat monet sen ajan jääkiekkoilijat sekä kiekkokaupungit. Vaikka kaupunkien nimet jäivätkin mieleen, minulla ei ollut havaintoakaan missä nämä kaupungit sijaitsisivat. Vielä vähemmän arvasin, että asuisin vielä yhtenä päivänä yhdessä näistä kaupungeista.

Jatka lukemista ”Capitals-Penguins”

 

Ruljanssi Kanadan työlupien kanssa

Viime syksy oli suurten muutosten aikaa, jouduttuamme Nokian irtisanomiksi vain alle vuosi Kanadaan muuton jälkeen. Yllättävää kyllä, vaikeinta tilanteessamme ei ollut uusien työpaikkojen löytäminen, jotka järjestyivät nopeasti. Ongelmaksi muodostui kuitenkin työhön vaadittavien työlupien päivittäminen, mikä vaati melkoista säätämistä.

Työlupien kanssahan meillä oli hässäkkää jo ennen Kanadaan muuttoa, sillä pitkässä prosessissa tuhraantui kuukausia ja ensimmäinen hakemuksemme jopa hylättiin. Tätä historiaa vasten meillä olikin hieman huonot fiilikset lähteä lähteä leikkiin uudestaan, joskaan vaihtoehtoja ei ollut, jos haluaisimme jatkaa asumista ja työskentelyä Kanadassa. 😕

Jatka lukemista ”Ruljanssi Kanadan työlupien kanssa”

 

Santa Claus Parade

Pohjoisamerikkalaiset rakastavat paraateja ja varsinkin kiitospäivän sekä Pyhän Patrickin päivän aikoihin kaikissa suuremmissa kaupungeissa järjestettävät paraatit ovat suosittuja niin Kanadassa kuin Yhdysvalloissakin. Kolmas suosittu tapahtuma ovat jouluparaatit, joita järjestetään pitkin Kanadaa yleensä joulukuun alussa. Meillä täällä Vancouverissa järjestettiin järjestyksessään yhdeksäs Santa Claus Parade menneenä sunnuntaina.

Jatka lukemista ”Santa Claus Parade”

 

Black Friday

Torstaina oli amerikkalaisten vuoro viettää kiitospäivää, jota vietettiin täällä Kanadassa jo aiemmin lokakuussa. Tästä huolimatta myös meidän työpaikan ruokalassa tarjoiltiin torstaina kalkkunaa erilaisilla täytteillä, sillä kukapa ei rakastaisi viettää Thanksgiving Dayta kahdesti vuodessa! Kanadalaisesta näkökulmasta amerikkalaista kiitospäivää kiinnostavampi juhla on kuitenkin heti seuraavana päivänä vietettävä ostoshullun taivas ”musta perjantai” eli Black Friday.

Jatka lukemista ”Black Friday”

 

Vaalisirkus huipentuu

On kulunut jälleen neljä vuotta ja maailman [aseta tähän oma superlatiivisi] kansa valitsee jälleen itselleen johtajan. Puhun tietenkin Yhdysvaltojen presidentivaaleista, jotka käydään tänään tiistaina täällä rajan eteläpuolella. Sattumalta satun olemaan juuri paraikaa työmatkalla itärannikolla Bostonissa, Massachusettsin osavaltiossa, joka on ollut viime vuosina demokraattien hallitsemaa aluetta. Täällä Obama on vahvoilla ja saattaa korjata potin tälläkin kertaa.

Jatka lukemista ”Vaalisirkus huipentuu”