Kuinka olla vancouverilainen

Jokaisella kaupungilla omat polttavat (ja monesti ikuiset) puheenaiheensa, erityispiirteensä sekä ilmiönsä, eikä Vancouver ole poikkeus tässä. Näistä asioista kärryille pääseminen ja varsinkin niiden omaksuminen yksittäistapausten sijaan osaksi kaupungin identiteettiä vievät kuitenkin aikaa ja vaativat paikallisen elämän aktiivista seuraamista. Mutta vasta niiden tiedostamisenja samojen piirteiden osoittamisen jälkeen voi todella sanoa olevansa paikallinen.

Jatka lukemista ”Kuinka olla vancouverilainen”

 

58 000 000 dollarin lukaali

Joskus on hauska saada hieman perspektiiviä siitä, miten erilaisessa maailmassa oikeasti varakkaat ihmiset elävät. Tähän on sangen hyvä mahdollisuus täällä Vancouverissa, sillä kaupungissa asuu valtava määrä miljonäärejä ja tuntematon ryhmä miljardöörejäkin. Yksi tapa on katsoa näiden ihmisten elämään on katsoa miten nämä asuvat ja tässä auttavat listaukset kaupugin kalleimmista luksusasunnoista. Listaukset kalleimmista asunnoista ja kodeista kuitenkin elävät jatkuvasti ja esimerkiksi viimekesäinen listaukseni silloisesta Kanadan top 5:sta on jo pahasti vanhentunut. Asetelma on kuitenkin yhä samankaltainen ja Kanadan kalleimmat lukaalit löytyvät edelleen Torontosta ja Vancouverista, jälkimmäisen hallitessa monesti listan aivan terävintä kärkeä.

Jatka lukemista ”58 000 000 dollarin lukaali”

 

Seitsemän vuotta maailmalla

Blogini nimi vuosia maailmalla on pitkän harkinnan tulos. Nimeä valitessani pyrkimukseni oli kuvata jotain piirrettä elämässämme ulkomailla, joksi valikoitui lopulta ”retkemme” pituus, jolle tuli nyt kuun alussa täyteen seitsemän vuotta ulkomailla asumista. Tätä kirjoittaessani tässä mennäänkin jo toista viikkoa kahdeksannen vuoden puolella ja pian aletaankin lähestyä ensimmäisen vuosikymmenen täyttymistä. Miten nopeasti aika onkaan mennyt?

Jatka lukemista ”Seitsemän vuotta maailmalla”

 

Läntisen maailman suurin pilvenpiirtäjäbuumi

Kanadalla menee tällä hetkellä lujaa ja maan väestö sekä kaupungit kasvavat maahanmuuton toimesta kohisten. Täällä Länsi-Kanadassa talous on itää paremmalla tolalla ja työttömyys maan alhaisinta, mikä näkyy esimerkiksi suuressa määrässä rakennusprojekteja niin keskuskaupungeissa kuin myös metropolialueilla. Vaikka suomalaisesta Vancouverin kasvuvauhti ja rakennusprojektien määrä onkin päätä huimaavaa, ei se ole kuitenkaan mitään verrattuna itärannikon jättiläiseen. 💡

Jatka lukemista ”Läntisen maailman suurin pilvenpiirtäjäbuumi”

 

Kanadan pysyvät asukkaat

Meillä on hyviä uutisia! Palasimme juuri Yhdysvaltojen rajalta ja meillä on nyt taskuissamme todistus pysyvästä asumisluvasta Kanadaan (eng. Permanent Resident, PR)! Tämä tarkoittaa, että aiemmin paljon harmia aiheuttaneet säätämiset tilapäisten työlupien kanssa on nyt taakse jäänyttä elämää ja olemme oikeutettuja asumaan ja työskentelemään täällä ilman rajoituksia. Hurraa! 😛

Jatka lukemista ”Kanadan pysyvät asukkaat”