Aatelishäät

Saksassa ei ole ollut monarkiaa sitten ensimmäisen maailmansodan päättymisen ja sitä seuranneen Versailesin rauhansopimuksen, mutta entiset aatelissuvut ovat toki silti edelleen olemassa. Suvuista kenties merkittävin on Berliinin ja Brandenburgin seuduilla aikoinaan pääpaikkaansa pitänyt Hohenzollernin 950-vuotinen kuninkaallinen ruhtinassuku. Suku tunnetaan erityisesti 1700- ja 1800-lukujen Preussin kuningaskunnan kuninkaistaan sekä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Saksan keisarikunnan (”Zweites Reich”, suom. ”toinen valtakunta”) keisareina. Suvun kenties tunnetuin hallitsija oli keisari Vilhelm II, joka jäi historiaan Saksan viimeisenä monarkkina. Hohenzollernin nimeen törmää kuitenkin yhä edelleen esimerkiksi Berliinissä kulkiessaan, sillä monet aukiot ja rakennukset kantavat edelleen suvun nimiä.

Jatka lukemista ”Aatelishäät”

 

Ikoninen Brandenburger Tor

Berliinin ja koko Saksan tunnetuimpia symboleja on kaupugin keskustassa sijaitseva, vuonna 1791 valmistunut, pieni uusklassinen kaupunginportti Brandenburger Tor. Mitten ja Tiergartenin kaupunginosien rajalla, Pariser Platzin aukion edustalla seisova portti on olemassaolonsa aikana nähnyt ja kokenut monet Saksan historian käännekohdat ja sen luona on juhlittu niin maan menetystä kuin vuodatettu surun kyyneleitä.

Jatka lukemista ”Ikoninen Brandenburger Tor”

 

Kenkää tykkää-napille

Monille ystävilleni on ainainen ihmetyksen aihe, miten en ole vieläkään liittynyt ”kaikkien käyttämään” Facebookiin. Tai miksi en ole mukana uudessa ja ”trenditietoisten edeltäkävijöiden” suosimassa Google+ palvelussa? Päätökseni olla liittymästä molempiin on perustunut moneen syyhyn, mutta tässä kaksi painavinta.

Jatka lukemista ”Kenkää tykkää-napille”

 

smsTAN

Olen ollut kohta viiden vuoden ajan Sparkassen tyytyväinen asiakas. Konttori- ja automaattiverkosto ovat Saksan laajimmat ja palvelu konttoreissa on ollut asiallista silloin kun sitä on tarvinnut. Nyt tyytyväisyyteeni koki kuitenkin pahan notkahduksen smsTAN nimisen episodin myötä. Kyseinen termi liittyy verkkopankkiin, joka toimi aiemmin suomalaiseen tapaan. Järjestelmään kirjaannuttiin kotiin toimitetuilla tunnuksilla ja tilisiirrot hyväksyttiin käyttämällä kertakäyttöisiä turvalukuja paperilistalta. Homma toimi hyvin, kunnes joku Sparkassella sai päähänsä, ettei järjestelmä ole tarpeeksi turvallinen. Muutoksen lähtökohtana on ollut varmasti ryhmä verkkopankin käyttäjiä, jotka nerokkaina kirjoittivat niin käyttäjätunnuksen kuin salasanankin turvalukulistaan – joka sitten hukkui tai anastettiin. Ehkä jonkun huolimattoman tili jopa tyhjennettiin. Vaikka tällaisessa tapauksessa vika onkin puhtaasti käyttäjän, on se ehkä toiminut katalyyttinä Sparkassen lähteä muuttamaan järjestelmää.

Jatka lukemista ”smsTAN”

 

8-akselinen jättiläinen

Isot koneet ovat aina kiehtovia ja niinpä olikin kiintoisaa huomata, että asuinkorttelimme viereiselle Rathausbrücken työmaalle oli tuotu valtava, peräti 8-akselinen, autonosturi. Nosturi on malliltaan Liebherr LTM 1500-8.1 ja se on malliston toiseksi suurin malli. Kyllä vain, näemmä on olemassa vieläkin suurempi 9-akselinen autonosturi kaikkein suurimpien työmaiden tarpeisiin!

Toiseksi suurimmankin mallin lukemat ovat huimat: kokonaispaino 96 tonnia, jota voidaan kasvattaa vaativia töitä varten lisätyillä vastapainoilla jopa 165 tonniin. Nosturin teho on 321 hevosvoimaa, mikä riittää nostamaan huikeita 500 tonnin kuormia kolmen metrin etäisyydellä. Nostokorkeutta on pienimmällä kokoonpanolla 50 metriin saakka, mutta erilaisten lisäpuomien avulla ylletään peräti 150 metrin korkeudelle. Tällaiset korkeudet ovat erityisen tärkeitä varsinkin autonosturien tärkeimmällä työalueella, nimittäin suurten tuulivoimaloiden kokoamisessa. Tätä varten suurilla autonostureilla on päästävä myös hieman hankalammassa maastossa. Tästä pitää huolen auton oma 680 hevosvoimainen moottori, millä jättiläinen yltää maantiellä 80km/h vauhtiin.

Jatka lukemista ”8-akselinen jättiläinen”