Kylmä päivä pilvisellä Whistlerillä

Talven ensimmäinen puolisko on ollut ennätyksellisen kuiva ja siten myös vähäluminen. Helmikuussa tilanne on kuitenkin ainakin hieman normalisoitunut, kun lunta satoi kuukauden aikana vuorilla pari metriä lisää. Jopa täällä Vancouverissa nähtiin viime viikonloppuna kolme päivää kestänyt, paikoin sakeakin lumisade, joka ei kuitenkaan kinostunut maahan tässä keskustan alueella. Hieman korkeammalla sijaitsevilla alueilla nähtiin kuitenkin talvisia maisemia, kuten muutama valokuva viime sunnuntailta osoittaa.

Jatka lukemista ”Kylmä päivä pilvisellä Whistlerillä”

 

Seitsemännessä taivaassa

Olimme marraskuussa Whistlerissä ensilumilla. Tuolloin auki oli vasta pieni osa tästä yli kahdensadan laskettelurinteen jättikeskuksesta. Meillä oli kuitenkin niin hauskaa, että ostimme tuolla reissulla itsellemme Edge Cardit. Kortti on ennakkoon ostettava hissilippu tietylle määrälle päiviä ja se on voimassa koko kauden. Edge Cardilla saa mukavan alennuksen normaalisti todella kalliista hissilipuista (109 dollaria hengeltä / päivä!) ja siihen ovat oikeutettuja kaikki British Columbian ja Washingtonin asukkaat. Koska kortti on kuitenkin sidottu kuluvaan kauteen, on hyvä arvioida tarkkaan tuleva laskettelupäivien määrä sekä tulevan kauden kelit.

Jatka lukemista ”Seitsemännessä taivaassa”

 

Ensilumilla Whistlerissä

Talvi on alkanut sangen vaihtelevasti täällä British Columbiassa. Ensilumi satoi lähivuorilla jo lokakuun 3. päivä, mutta kunnon talven alkua on saatu odottaa näihin päiviin asti. Syynä on ollut poikkeuksellisen kuiva syksy, joka ei ole tarjonnut normaalisti runsaita vesi- ja lumisateita kaupungissa ja vuorilla, vaan aurinko on paistanut kauniisti muuten kylminä syyspäivinä. Lunta on kuitenkin saatu paikallisesti ja esimerkiksi Whistlerin laskettelukeskus pääsi aukeamaan 16. päivä marraskuuta, mikä on 13 päivää normaalia aiemmin.

Jatka lukemista ”Ensilumilla Whistlerissä”

 

Brockton Point

Kelit ovat olleet kauniin syksyisiä Vancouverissa parin viimeisen viikon ajan. Niinpä lähdimmekin edellissunnuntaina iltapäivästä ulkoilemaan. Kohteeksi valikoitui North Vancouverissa sijaitseva Mount Seymour, jolla sijaitsee laskettelukeskuksen lisäksi myös monia kiintoisia vaelluspolkuja.

Jatka lukemista ”Brockton Point”

 

Kesän viimeiset vieraat

Kulunut kesä on ollut sangen vilkas, sillä luonamme on käynyt yhteensä kolmet vieraat. Ensimmäisenä saapuivat toukokuun lopussa puolentoista viikon vierailulle Niinan vanhemmat, mitä seurasi kuukautta myöhemmin omien vanhempieni kaksiviikkoinen vierailu luonamme. Vierailuputken päätti alkukuusta tuttavapariskuntamme, joka on vieraillut luonamme eri asuinpaikoissamme säännöllisin väliajoin.

Jatka lukemista ”Kesän viimeiset vieraat”