Iso Omena ja Tuulinen Kaupunki

 

Vuosi on kohta puolessa ja alkuvuosi on mennyt töiden parissa ilman sen suurempia lomia. Kun tämän vuoden arkivapaatkin ovat kesäkuun myötä ohitse, on ollut jo korkea aikakin alkaa kehittämään jonkinlaisia lomasuunnitelmia. Kalenterin mukaan kaksi seuraavaa arkivapaata ovat helatorstai 2. kesäkuuta sekä helluntai 13. kesäkuuta, joten näiden ympärille suunnitelmamme keskittyivät.

Noiden välillä on sopivasti 12 päivää, joten päätimmekin suunnata jonnekin kohtuullisen matkan päähän. Pienen hintaseurannan perusteella kohteiksemme valikoituivat yhdeksän tunnin lentomatkan päässä sijaitseva Big Apple sekä Windy City eli New York ja Chicago. Olemme aiemmin käyneet jenkeissä vain Bostonissa, joten tämän reissun myötä Amerikan koillisnurkkaus tulee nähtyä sangen hyvin.

Jatka lukemista ”Iso Omena ja Tuulinen Kaupunki”

Hackesches Quartier

 

Berliinissä rakennetaan paljon ja kiintoisia projekteja on jatkuvasti käynnissä. Yksi sangen kiintoisa oli tässä aivan lähistöllämme kuukausi sitten valmistunut Hackesches Quartier, joka on kokonaan uusi kortteli Mitten alueelle. Sodan jälkeen joutomaatonttina sekä parkkipaikkana toimineella tontilla aloitettiin työt uuden toimisto- ja ajanvietetiloja yhdistävän kaksiosaisen korttelin parissa vuonna 2008. Valmista piti tulla jo tämän vuoden alkutalvesta, mutta vuoden 2009 ankara talvi haittasi valutöitä siinä määrin, että kortteli avautui kokonaisuudessaan vasta huhtikuussa.

Jatka lukemista ”Hackesches Quartier”

Museum für Fotografie

 

Olemme tässä kevään mittaan yrittäneet hieman tsempata Berliinin lukuisten museoiden ja näyttelyiden suhteen. Kävimme maaliskuussa kauhistelemassa nykytaiteen tilaa Hamburger Bahnhofilla, mistä pari viikkoa myöhemmin teimme samanlaisen perjantaiekskursion länsikeskustassa sijaitsevan Museum für Fotografien tiloihin. Kyseisen museon nimi on hieman harhaanjohtava, sillä kyseessä ei ole mikään valokuvausta yleisesti esittelevä museo. Museon ylin kerros on toki varattu vaihtuville näyttelyille, mutta kaksi ensimmäistä kerrosta vie museon pysyvä, valokuvaaja Helmut Newtonin sekä hänen vaimonsa Junen, valokuvanäyttely.

Jatka lukemista ”Museum für Fotografie”

Dortmundille Bundesliigan mestaruus

 

Vaikka Dortmundissa tulikin asuttua vain vuosi, ehti kaupunki kuitenkin löytää paikkansa sydämissämme. Kaikkea Dortmundiin liittyvää tulee seurattua edelleen aktiivisesti ja varsinkin kaupungin jalkapallojoukkue Borussia Dortmundin edesottamukset pistävät uutislähetyksissä aina silmään. Tänä vuonna onkin ollut hieno seurata joukkueen loistavasti kulkenutta kautta, joka huipentui tänään Saksan Bundesliigan mestaruuteen. Vaikka pelejä on vielä muutama jäljellä, varmisti Dortmund jo tässä vaiheessa historiansa seitsemännen mestaruuden. Edellisestä onkin jo tovin verran, sillä sitä juhlittiin vuonna 2002.

Jatka lukemista ”Dortmundille Bundesliigan mestaruus”

Porschen ratissa

 

Avoautolla on tullut ajeltua vain kerran elämässä, sekin viime kesänä vieraiden kanssa tehdyllä rannikkoreissulla. Tuolloinen reissu oli mahtava, vaikka autona olikin sangen kepoinen Peugeot 308cc. Kuitenkin Peugeotin ratissakin katto alhaalla ajelu jätti mieleen sen hienon fiiliksen, kun ilmavirta koskettaa hiuksia ja yllä loistaa avoin sinitaivas. Varsinaista urheiluautoa tai roadsteria ei sitä vasten ole tullut koskaan ajettua, saati kyydissä oltua. Niinpä en voinutkaan vastustaa tilaisuutta lähteä tänään suomalaisen työkaverimme kyytiin.

Jatka lukemista ”Porschen ratissa”