Museum für Fotografie

 

Olemme tässä kevään mittaan yrittäneet hieman tsempata Berliinin lukuisten museoiden ja näyttelyiden suhteen. Kävimme maaliskuussa kauhistelemassa nykytaiteen tilaa Hamburger Bahnhofilla, mistä pari viikkoa myöhemmin teimme samanlaisen perjantaiekskursion länsikeskustassa sijaitsevan Museum für Fotografien tiloihin. Kyseisen museon nimi on hieman harhaanjohtava, sillä kyseessä ei ole mikään valokuvausta yleisesti esittelevä museo. Museon ylin kerros on toki varattu vaihtuville näyttelyille, mutta kaksi ensimmäistä kerrosta vie museon pysyvä, valokuvaaja Helmut Newtonin sekä hänen vaimonsa Junen, valokuvanäyttely.

Jatka lukemista ”Museum für Fotografie”

Dortmundille Bundesliigan mestaruus

 

Vaikka Dortmundissa tulikin asuttua vain vuosi, ehti kaupunki kuitenkin löytää paikkansa sydämissämme. Kaikkea Dortmundiin liittyvää tulee seurattua edelleen aktiivisesti ja varsinkin kaupungin jalkapallojoukkue Borussia Dortmundin edesottamukset pistävät uutislähetyksissä aina silmään. Tänä vuonna onkin ollut hieno seurata joukkueen loistavasti kulkenutta kautta, joka huipentui tänään Saksan Bundesliigan mestaruuteen. Vaikka pelejä on vielä muutama jäljellä, varmisti Dortmund jo tässä vaiheessa historiansa seitsemännen mestaruuden. Edellisestä onkin jo tovin verran, sillä sitä juhlittiin vuonna 2002.

Jatka lukemista ”Dortmundille Bundesliigan mestaruus”

Porschen ratissa

 

Avoautolla on tullut ajeltua vain kerran elämässä, sekin viime kesänä vieraiden kanssa tehdyllä rannikkoreissulla. Tuolloinen reissu oli mahtava, vaikka autona olikin sangen kepoinen Peugeot 308cc. Kuitenkin Peugeotin ratissakin katto alhaalla ajelu jätti mieleen sen hienon fiiliksen, kun ilmavirta koskettaa hiuksia ja yllä loistaa avoin sinitaivas. Varsinaista urheiluautoa tai roadsteria ei sitä vasten ole tullut koskaan ajettua, saati kyydissä oltua. Niinpä en voinutkaan vastustaa tilaisuutta lähteä tänään suomalaisen työkaverimme kyytiin.

Jatka lukemista ”Porschen ratissa”

Pääsiäinen täynnä dinosauruksia

 

Pääsiäinen oli ja meni. Kuten kerrottua, meillä oli vieraana Niinan puolen lapsiperhe viisi yötä, joille kaikkille kyseessä oli ensimmäinen kerta Berliinissä. Niinpä aika meni tietenkin nopeasti kaupungin tunnettuja paikkoja katsellen. Eräs hauska ja meille täysin uusi vierailukohde oli työpaikkamme lähellä sijaitseva Museum für Naturkunde. Tämä vuonna 1810 perustettu Berliinin luonnontieteellinen museo täytti viime vuonna kunnioitettavat 200 vuotta ja on Saksan suurin alan museo.

Jatka lukemista ”Pääsiäinen täynnä dinosauruksia”

Satamakaupunki Hampuri sekä kuuluisa Reeperbahn

 

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Lauantaina suuntasimme heti aamupalan jälkeen Landungsbrückenin alueelle Elben rannalle. Siellä sijaitsevasta satamasta lähtee lukuisia turistiristeilyjä, jotka tarjoavat mahdollisuuden nähdä Hampurin nähtävyykssiä hieman erilaisesta vinkkelistä.

Normaali risteilyreitti vie ensiksi viereisten Speicherstadtin kortteleiden halki ja samalla ohitetaan myös Elbphilharmonie. Veneen kyydistä tuleva konserttisali näyttää vielä aiempaakin mahtavammalta ja on selkeä ympäröivän satama-alueen maamerkki. Risteilyn kiinnostavin osuus on kuitenkin vasta tulossa, sillä sieltä vene suuntaa kohti Hampurin valtavaa rahtisatamaa.

Jatka lukemista ”Satamakaupunki Hampuri sekä kuuluisa Reeperbahn”