NATO:n huippukokous ja muita valtiovieraita

 

Berliini on ruuhkaton kaupunki. Tämän tajuaa kuitenkin yleensä vasta, kun kaupungissa on menossa jokin suurtapahtuma, jonka vuoksi osia keskustasta joudutaan sulkemaan. Berliinin maraton ja muut pienemmät juoksutapahtumat ovat tällaisia, tosin nekin on yleensä ajoitettu sunnuntaiaamupäiville, jolloin niistä on mahdollisimman vähän haittaa liikenteelle.

Jatka lukemista ”NATO:n huippukokous ja muita valtiovieraita”

Pääsiäisretki Hampuriin

 

Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Viikko Itä-Brandenburgin automatkastamme koitti pääsiäinen, mikä tarkoitti pitkää kolmipäiväistä viikonloppua. Niinpä päätimme Niinan kanssa ihan ex tempore lähteä lähteä katsomaan miltähän näyttää Saksan toiseksi suurin kaupunki Hampuri. Junaliput ICE-luotijunan kyydissä olivat yllättävän edulliset, sillä tälle vilkkaalle reitille on aina tarjolla halpoja lippuja kunhan vain tekee varauksensa netissä tarpeeksi aikaiseen.

Jatka lukemista ”Pääsiäisretki Hampuriin”

Vaalikuumetta

 

Eduskuntavaalit ovat lähellä ja vaalikuume korkeimmillaan. Perinteisesti vaalien äänestysprosentti on ulkomailla kotimaata alhaisempi, sillä Suomen asiat ovat varsinkin vuosia ulkomailla asuneille suomen kansalaisille yleensä sangen kaukaisia. Yllätyksiäkin silti sattuu, kuten Berliinissä lauantaina. Suomen suurlähetystön äänestyspaikalta nimittäin loppuivat äänestysliput kesken!

Jatka lukemista ”Vaalikuumetta”

Grillikausi alkoi lauantaina

 

Kuten ennustettua, oli mennyt viikonloppu erittäin lämmin. Lauantaina lämpötila kutitteli +22 astetta ja sunnuntaina vuokra-auton mittari näytti hetken jopa +25,5 asteen lämpöjä. Sunnuntaina koettiin siis kesän ensimmäinen hellepäivä! Kauniin kelin johdosta ihmisiä olikin kaupungilla lauantai-iltana valtavasti. Ravintoloiden terassit olivat täynnä ruokailijoita ja keskustan nurmialueet auringosta nauttijoita. Me olimme koko päivän tien päällä, mutta illalla kotiin palattuamme päätimme aloittaa tämän vuoden grillikauden. Kuten arvata saattaa, olivat vuoden ensimmäisen grillimakkarat erinomaiset ja ne nautittiin tietysti kera perunasalaatin ja muun asiaan kuuluvan. Iltakahdeksalta olisi tarjennut vielä hyvin ulkona, mutta hämärän takia päädyimme syömään sisällä.

Viikonloppu oli siis keliltään yksinkertaisen upea, mutta uusi viikko alkoi sateisena. Tosin tänäiset muutamat sadekuurot ovat olleet nekin kesämäisen lämpimät. Koko viikon lämpötilaksi on luvattu 14-19 plusastetta, joten kelit jatkuvat mahtavina. Nyt ainoa jännitys keskittyykin tulevan viikonlopun keliin Hampurin suunnalla, jonne matkaamme perjantaiaamuna. Sitä ennen lämpöä ja vettä saanut paikallinen luonto ehtii varmasti puhkea täyteen kukoistukseen. Jo nyt puiden lehdet ovat auenneet, ruoho vihertää ja kukat kukoistavat. Onkin semmoinen kutina, että tiedossa on hieno kesä! 8)

Lunta ja hellettä

 

Menneenä viikonloppuna tuli käväistyä Suomessa pidennetyllä viikonloppu vierailulla. Karua oli astua torstai-illalla ulos Helsinki-Vantaan terminaalista keskelle hurjaa lumipyryä, jota riitti pitkälle Kehä 3:lle saakka. Lisäksi perjantaina satoi lunta päivällä tämän tästä, yhä korkeiden hankien ylle. Vaikka lauantaina ja sunnuntaina aurinko paistoikin kauniisti taivaalta, on selvää, että kevät on vielä vähintään viikkojen päässä myös Etelä-Suomessa. Vaikka Suomen lumitilanne ei tullutkaan yllätyksenä, oli se silti karu kokemus, sillä Berliinissä on ollut jo reilut kaksi kuukautta täysin lumetonta. Ja oli sitä lunta täälläkin roimasti vuodenvaihteen tienoilla!

Jatka lukemista ”Lunta ja hellettä”