Whyte Lake

Puolipoutainen sunnuntai tarjosi mitä parhaimman kelin lähteä tallaamaan polkuja metsään ja tällä kertaa kohteemme oli West Vancouverissa sijaitseva pieni Whyte Laken metsälampi. Kyseinen reitti ei ole ollut tiedossamme vielä pitkään, mutta se on ollut jo pitkään paikallisten suosima ulkoilureitti ja polku on hyvässä kunnossa.

Jatka lukemista ”Whyte Lake”

 

Kuvankaunis Joffre Lakes

Elokuun alussa vietetty British Columbia Dayn pitkä viikonloppu sai meidät varaamaan lyhyellä varoitusajalla kahden yön majoitus Pembertonista. Vaikka Pembertoniin voikin ajaa ihan päiväseltään Vancouverista (etäisyys noin 150 kilometriä), mahdollistaa perillä yöpyminen kuitenkin tutkia ympäröiviä vuoristoja aivan eri tavalla.

Jatka lukemista ”Kuvankaunis Joffre Lakes”

 

Haastava Mount Strachan

Kuluva kesä on ollut upeasta kelistään huolimatta harmillinen, sillä Niinan jouduttua pyöräilyonnettomuuden vuoksi ranneleikkaukseen, emme ole pystyneet tekemään paljoakaan. Onneksi ranne on kuitenkin parantunut leikkauksen jäljiltä hyvää tahtia ja nyt kun luonamme on käymässä eräs tuttumme, päätimme lähteä tänään itsenäisyyspäivänä nauttimaan kauniista kelistä luonnon helmaan.

Jatka lukemista ”Haastava Mount Strachan”

 

Legendaarinen Grouse Grind

Vancouverin ehkä tunnetuin vaelluspolku ei ole vaelluspolku alkuunkaan. North Vancouverissa sijaitsevaa legendaarista Grouse Grindia ei nimittäin voi luonnehtia parhaalla tahdollakaan leppoisaksi vaellukseksi, vaan kyse on alusta loppuun saakka puhtaasta kuntotestistä. Polun lempinimi Mother Nature’s Stairmaster antaa osviittaa polun profiilista joka nousee keskimäärin 17 asteen kulmassa, käyden paikoitellen jopa 30 asteen jyrkkyydessä. Grouse Grind on siis jyrkkä. Todella jyrkkä. 💡

Jatka lukemista ”Legendaarinen Grouse Grind”

 

Luontonähtävyyksiä sekä herkuttelumatka Seattleen

Meillä on riittänyt viime vuosina runsaasti seuraa, kun aiemmin Berliinissä kanssamme työskennellyt tuttumme saapuu usein työmatkalle Vancouveriin. Viimeisin visiitti oli kaksi viikkoa sitten, kun jo tuttu vieras saapui viimeisimmälle työmatkalleen. Vieraamme kanssa onkin tullut nähtyä runsaasti paikkoja ja olemmekin esimerkiksi ajaneet rannikovuorten ympäri ja vaeltaneet Vancouverin lähivuorilla.

Jatka lukemista ”Luontonähtävyyksiä sekä herkuttelumatka Seattleen”