Kanadan pisimmällä laiturilla

Tasan kuukausi sitten saimme allemme upouuden automme ja viikkoa myöhemmin hälvenneen paksun metsäpalosavun väistyttyä oli aika lähteä paljon odotetulle ensiajelulle. Kohteeksi valikoimme aivan Yhdysvaltojen rajalla sijaitsevan 20 000 asukkaan White Rockin, jossa emme ole käyneet pieneen hetkeen. Hiljainen pikkukaupunki ei ole kuitenkaan kovin hiljainen viikonloppuisin, jolloin ihmismassat saapuvat katsomaan kaupungin kuuluisaa Kanadan pisintä laituria.

Jatka lukemista ”Kanadan pisimmällä laiturilla”

 

Taittuva toinen aalto

British Columbiassa ylitettiin torstaina henkinen rajapyykki, kun epidemian aikana todettujen koronatapausten yhteismäärä ylitti maagiset 10 000 tapausta. Epidemiaa sen alkuaikoina erittäin menestyksekkäästi hoitaneessa provinssissamme on eletty viruksen toista aaltoa aina heinäkuun puolesta välistä saakka, jolloin rajoituksista liiketoiminnalle sekä ihmisten liikkumiselle luovuttiin laajasti talouden avaamisen kolmannessa vaiheessa.

Jatka lukemista ”Taittuva toinen aalto”

 

Huikea 2021 BMW X3M Competition

Kolme viikkoa sitten elettiin jännittäviä aikoja, sillä saapumaisillaan oli upouusi automme. 39 kuukaudeksi liisatun edellisen automme sopimus oli tulossa loppuun elokuun alussa, joten aloimme miettiä uutta kulkupeliä jo varhain keväällä. Peräti kolmen BMW X1:sen jälkeen olimme Niinan kanssa molemmat vakuuttuneita, että alle haluttiin nyt täysin erilainen kulkupeli ja yhteisymmärryksemme oli että autolla tulisi olla hauska ajaa.

Jatka lukemista ”Huikea 2021 BMW X3M Competition”

 

Kanadan sateisin kaupunki Prince Rupert

Ilahduttavasti matkamme seuraava aamu valkeni aurinkoisena, mikä oli loistava juttu Prince Rupertiin suuntautuvan päivämatkamme kannalta. Terracesta kertyy matkaa rannikolla sijaitsevaan Prince Rupertiin 144 kilometriä upeaa Highway 16 pitkin, joka seuraa Skeena Riveriä sen matkalla Tyyneenmereen. Parituntinen ajomatka on maisemiltaan erittäin näyttävä ja peittoaa paikoin jopa Vancouverista Whistleriin johtavan kuuluisan Sea-to-Sky-Highwayn maisemat. Koko matkan ajan lumihuippuiset vuorijonot seuraavat toisiaan ja vuorten väleistä valuu kirkasvetisiä jokia yhdistyen ruskeavetiseen pääuomaan.

Jatka lukemista