Sata matkamuistoa

Matkailu on mukavaa ja jokaisesta matkasta, sekä niillä koetuista hetkistä jää aina sekä mieleen että kameran muistikortille lukemattomia lämpimiä muistoja. Näiden muistojen laukaiseminen aivoissa vaatii kuitenkin jonkinlaisen ärsykkeen, sillä itsestään näitä hauskoja hetkiä ja monia seikkailuja ei yksinkertaisesta tule muistaneeksi.

Jatka lukemista ”Sata matkamuistoa”

 

Seitsemän vuotta Kanadassa

Vuoden vaihtuminen uuteen tarkoittaa, että tammikuun lopulla tulee täyteen jälleen yksi vuosi Kanadassa. Tänään tuleekin kuluneeksi jo seitsemän vuotta siitä, kun minä saavuin yksinäisenä ankkuriaviomiehenä Vancouveriin aloittamaan elämäämme täällä uudella mantereella. Aikaa onkin siis vierähtänyt ja vettä virrannut runsaasti Fraser Riverissä.

Jatka lukemista ”Seitsemän vuotta Kanadassa”

 

Asukkaana Trump Towerissa

Kuluva vuosi on ollut jälleen monien muutosten aikaa. Yksi merkittävimmistä muutoksista tapahtui kesällä, kun jouduimme valitettavasti muuttamaan upeasta Burnabyn kattohuoneistostamme hieman yli kahden vuoden asumisen jälkeen, asunnon mentyä kaupaksi keväällä. Koska tiesimme muuton olevan edessä, aloimmekin kiertelemään asuntonäytöissä jo keväällä. Valitettavasti tilanne vuokramarkkinoilla on kuitenkin aiempaakin heikompi ja emme löytäneet mitään mistä olisi halunnut maksaa niistä pyydettyjä hintoja. 😕

Jatka lukemista ”Asukkaana Trump Towerissa”

 

Kuusi vuotta Kanadassa

Tammikuu tarkoittaa, että takana on jälleen yksi vuosi lisää Kanadassa. Kanadan vuosia on kertynyt jo kuusi, mikä on enemmän kuin Saksassa viettämämme reilut viisi vuotta. Vuoden aikana maiden välinen suhde keikahtikin nyt pysyvästi Kanadan eduksi, mitä pohdin syksyllä muistellessani 11 vuottamme ulkomailla. Kuusi vuotta onkin pitkä aika ja niinpä osa Saksan vuosistamme alkaa olla jo kaukaisia muistoja, jotka toivottavasti säilyvät ilman haalistumista mahdollisimman pitkään!

Jatka lukemista ”Kuusi vuotta Kanadassa”

 

Provinssi tuli vuokralaisten avuksi

British Columbian kesällä aloittanut uusi hallitus ei ole kerännyt kehuja ensimmäisinä toimintakuukausinaan. Hallituksen ensimmäisiä päätöksiä oli lyhytnäköiseksi osoittautunut päätös poistaa tietullit Vancouverin silloilta, minkä kannatus suli heti ensimmäisellä viikolla, kun liikennemäärät pääväylillä räjähtivät käsiin, saaden monet aiemmin tulleja kiroilleet autoilijat kaipailemaan niitä takaisin.

Lokakuussa John Horganin johtaman hallituksen pisteet kuitenkin nousivat ainakin täällä Vancouverissa, kun hallitus ilmoitti puuttuvansa nopealla tahdilla vuokramarkkinoilla suurta vääryyttä aiheuttaneisiin porsaanreikiin, joita ahneet vuokranantajat ovat käyttäneet vuosia vuokrien nostamiseksi nykyiselle huipputasolle.

Jatka lukemista ”Provinssi tuli vuokralaisten avuksi”