Uudenvuoden sotatanner

Vuosi vaihtui jälleen ja vietimme uudenvuoden nyt toista kertaa Berliinissä. Viimeeksi 2009-2010 välistä vuodenvaihdetta täällä juhlineena muistimme hyvin, millaiseksi sotatantereeksi kaupunki puolen yön aikoihin muuttuu, joten edelliskerrasta viisastuneena päätimme viettää illan kahden suomalaisen ystävämme kanssa ihan vain kotosalla. Valinta ei ollutkaan huono, sillä hyvässä seurassa aika kului mukavasti jutellessa sekä telkkarista tulleita menneiden vuosien hittiparaadeja kuunnellessa. Tarjolla oli hittikavalkaadeja ainakin kuudelta eri kanavalta. Alkuillasta televisiosta tuli myös Berliinin filharmonikkojen perinteinen uudenvuoden konsertti, jonne mekin yritimme saada lippuja turhaan.

Jatka lukemista ”Uudenvuoden sotatanner”

 

Ravintolat taantuman ensi merkkeinä?

Berliini on jatkuvasti muuttuva suurkaupunki. Kaikkialla rakennetaan vuodesta toiseen valtavasti ja maisemat muuttuvat varsinkin Mitten alueella. Lisäksi uusia näyttelyitä, esityksiä ja ravintoloita tulee ja menee jatkuvasti. Mikä oli eilen pinnalla ja se kuumin menomesta, saattaa olla tänään jo suljettu taikka muuttanut toisaalle. Kaupunginosien trendikkyyskin vaihtelee ja esimerkiksi vuosituhannen alun trendikkäät Prenzlauer Berg ja Kreuzberg ovat jo monen mielestä passe. Kovin iltameno löytyy nykyisin Friedrichshainista ja Neuköllniäkin kohtaan esiintyy aivan uudenlaista kiinnostusta. Jopa henkisesti Kehä 3:seen vertautuvan Ringbahnin ulkopuolella sijaitsevaa Lichtenbergiä pidetään nykyisin varteenotettavana asuinpaikkana.

Jatka lukemista ”Ravintolat taantuman ensi merkkeinä?”

 

Kahden Michelin-tähden synttärit

Keskiviikkona vietettiin Niinan syntymäpäiviä, minkä kunniaksi vein hänet illalla ulos syömään. Illallispaikaksi ei tietenkään kelvannut mikään tavallinen ravintola, vaan olimme tehneet varauksen työpaikkamme sisäpihalla sijaitsevaan Reinstoff nimiseen ravintolaan. Tämä sangen uusi ravintola avautui vuonna 2009 entisen hehkulampputehtaan paloaseman tiloihin ja se on yksi Berliinin tämän hetken kuumimpia gourmet-ravintoloita. Tunnustuksena korkeasta laadustaan ravintola sai ensimmäisen Michelin-tähtensä vain kuusi kuukautta ovien avaamisesta, mikä on nosti suuresti kiinnostusta sitä kohtaan.

Jatka lukemista ”Kahden Michelin-tähden synttärit”

 

Kulta-automaatti

Kullan hinta on noussut viime vuosina huippuunsa, kun sijoittajat ovat siirtäneet varojaan heiluvilta osakemarkkinoilta perinteisesti turvallisena pidettyihin arvometalleihin. Tämä on merkinnyt hyviä aikoja muun muassa saksalaiselle TG Gold-Super-Markt yritykselle, joka myy kultaa kauppakeskuksissa, luksushotelleissa ja lentokentillä sijaitsevien GOLD to Go nimisten automaattiensa kautta. Ensimmäinen testilaite avattiin Frankfurtin lentokentällä vuonna 2009, mutta tunnetuksi nämä kulta-automaatit tulivat vasta vuoden 2010 keväällä, kun ensimmäinen laite avautui Abu Dhabissa sijaitsevan luksushotellin tiloissa. Yhtiöllä on automaatteja tätä nykyä 32 kappaletta, joista seitsemän Arabiemiraateissa ja peräti 21 Saksassa. Yksi automaatti löytyy myös Berliinistä, Friedrichstraßen hienosto-ostoskadulla sijaitsevan ranskalaisen Galeries Lafayette -tavaratalon tiloissa.

Jatka lukemista ”Kulta-automaatti”

 

Park Inn katolla

Berliinin yksi näkyvimpiä rakennuksia on Alexanderplatzin reunalla sijaitseva 125-metrinen Park Inn Berlin -hotelli. Vuonna 1970 valmistunut tornihotelli on ehdottomasti paikallinen maamerkki siitäkin huolimatta, että vierellä kohoaa 368-metrinen kaupungin todellinen tunnus, Berliinin televisiotorni.

Hotelli rakennettiin DDR:n aikaan ja se oli osa itäsaksalaista Interhotel ketjua. Tämä neljän tähden hotelli toimi ensisijaisesti itäblokin maistasaapuvien edustustajien majapaikkana näiden Berliinin vierailun aikana ja sen huoneet olivat tiukasti tiedustelupalvelu Stasin salakuuntelemia. Rakennus oli valmistuessaan Saksan korkein muutaman vuoden ajan ja se on edelleen kaupungin korkein, tosin titteli on jaettu Treptowissa sijaitsevan Treptowers toimistotornin kanssa. Jos huomioon otetaan myös hotellin katolle vuonna 2006 asennetut kaksi antennia, jotka kohoavat 149,5 metrin korkeuteen, on rakennus edelleen Berliinin korkein  tornitalo (vuonna 2011).

Jatka lukemista ”Park Inn katolla”