Luminen viikonloppu

Kuluva talvi on ollut viimevuotiseen tapaan poikkeuksellisen kylmä ja erittäin sateinen. Vuorilla on satanut lunta runsain mitoin ja hiutaleita on leijaillut useaan otteeseen myös täällä merenpinnantasolla, värjäten maan  pariinkin otteeseen kauniiseen vaaleaan huntuun. Lumi on kuitenkin ollut vain lyhytaikainen vieras, toisin kuin viime vuonna, jolloin kinokset  olivat osa kaupunkikuvaa toista kuukautta.

Jatka lukemista ”Luminen viikonloppu”

 

La Niña talven lopputulos

Niinhän siinä sitten kävi, että menneestä talvesta tuli kaikkien aikojen paras laskettelukautemme Vancouverissa asumiemme viiden vuoden aikana. Syksyllä povattu La Niña sääilmiö toteutui odotetun kaltaisesti ja taivaalta satoi valkoista kultaa paksusti läpi koko pitkän talven.

Jatka lukemista ”La Niña talven lopputulos”

 

Keväthangilla Cypress Mountainilla

Kevät on kääntynyt jo huhtikuun puolelle, mutta erittäin luminen La Niña -talvi jatkaa aina vain loistavien laskettelukelien tarjoamista. Olimme jo Niinan kanssa päättäneet laittaa suksemme kesäteloille, mutta sunnuntaille osunut kaunis kevätpäivä sai silti meidät lastaamaan sukset vielä kertaalleen autoon ja suuntaamaan West Vancouverissa sijaitsevalle Cypress Mountainille.

Jatka lukemista ”Keväthangilla Cypress Mountainilla”

 

Loppuvuoden laskuja

Laskettelukauden avaus tapahtui tänä vuonna marraskuun lopussa puuterilumen merkeissä Whistlerillä. Mahtava avaus jätti meille niin hyvät fiilikset, että Whistleriin tulikin palattua uudelleen jo heti seuraavana viikonloppuna.

Jatka lukemista ”Loppuvuoden laskuja”

 

El Niño talven lopputulos

Menneen talven aikana meillä kertyi ennätysmäärä laskettelupäiviä, kun kävimme mäessä yhteensä yhdeksän kertaa. Se on meille monta päivää yli normaalin määrän, varsinkin kun ehdimme yleensä laskettelemaan lähinnä viikonloppuisi ja aivan kehnolla säällä mäkeen ei tule lähdettyä. Mennyt talvi oli kuitenkin lumentuloltaan hyvä tai ainakin tulin moneen otteeseen sanoneeksi näin, mutta miltäpä tilanne näyttää nyt kauden jälkeen yhteen ynnättynä?

Jatka lukemista ”El Niño talven lopputulos”