Uusi George Massey Bridge

Vuonna 2013 ensi kertaa esitelty jättihanke uudesta George Massey Bridgestä yli Fraser Riverin sai tällä viikolla taakseen konkreettisen suunnitelman. Hankkeelle aina suopeana ollut provinssihallitus on kuitenkin jo pitkään julistanut projektin olevan varma nakki ja nykyisen tunnelin liepeille pystytettiinkin heti ensiesittelyn jälkeen kyltit, jotka julistavat rakentamisen alkavan vuonna 2017. Vasta nyt tälle lupaukselle on kuitenkin aiempaa enemmän katetta.

Jatka lukemista ”Uusi George Massey Bridge”

 

Kesäpäivä geo-kätköilemässä

Helteisen sään jatkuessa jo kolmatta kuukautta ei auta kuin nauttia kelistä. Viime viikon lauantain sää ei poikennut linjasta ja lähdimme Niinan sekä suomalaisen ystävämme kanssa geo-kätköily retkelle Deltan alueelle. Geocaching on maailmanlaajuinen harrastelijoiden piilottamien kätköjen etsintään GPS-laitteella perustuva harrastus ja tuttavamme on erittäin aktiivinen harrastaja. Me emme ole tähän harrastukseen niin hurahtaneet, mutta se tarjosi silti hyvän syyn viettää kaunis päivä ulkosalla. 🙂

Jatka lukemista ”Kesäpäivä geo-kätköilemässä”

 

Roberts Bankin rantakierros

Lokakuun alussa syksy ei ollut vielä kovin pitkällä ja kelit olivat vielä tähän hetkeen verrattuna hyvin lämpimiä. Kuun ensimmäisenä sunnuntaina tulikin lähdettyä jälleen pyöräilemään, suuntana tällä kertaa Fraser Riverin eteläpuolella sijaitsevan Deltan maaseutu.

Jatka lukemista ”Roberts Bankin rantakierros”

 

South Fraser Perimeter Road

Vancouverin alueella on käynnissä suuria infrastruktuurihankkeita. Uusi 10-kaistainen Port Mann Bridge on helpottanut autoliikennettä yli Fraser Riverin jo puolen vuoden ajan ja on viimeistelyä vaille valmis. Lisäksi Trans-Canada Highwayn leventäminen 8-kaistaiseksi kymmenien kilometrien matkalta on sekin melkein paketissa. Kolmas ja viimeinen osa megalomaanista 3,3 miljardin dollarin Gateway Program -megahanketta on uuden 40-kilometrisen nelikaistaisen maantien rakentaminen Surreyn ja Deltan välille.

Jatka lukemista ”South Fraser Perimeter Road”

 

Uusi jättimäinen siltahanke julki

Tänä vuonna kokonaan valmistuva 10-kaistainen Port Mann Bridge menetti kuun alussa tittelinsä maailman leveimpänä siltana. Syyskuun 2. päivä avautunut uusi San Francisco-Oakland Bay Bridge kantaa myös kymmenen kaistaa, mutta on rakenteellisesti Port Mann Bridgeä joitakin metrejä leveämpi. Asialla ei tietenkään ole kovinkaan suurta merkitystä, sillä Port Mann Bridge on onnistunut poistamaan Vancouverin metropolialueen liikenteen pahimman pullonkaulan jo avajaispäivänään ja ajo sillan ylitse onkin nykyisin todella vaivaton kokemus.

Jatka lukemista ”Uusi jättimäinen siltahanke julki”