Berliinin filharmonikkoja kuulemassa

Nyt kun muutto lähestyy kovaa vauhtia ja päivät Berliinissä käyvät vähiin, olemme viime viikkoina yrittäneet tehdä täällä asuttujen vuosien aikana rästiin jääneitä asioita. Yksi tällainen on ollut Berliinin kuuluisien filharmonikkojen konsertti Berliner Philharmoniella. Tämän suositun orkesterin konsertteihin on kohtuullisen vaikea saada lippuja, mutta onneksemme onnistuimme viikko sitten varaamaan liput menneenä perjantaina pidettyyn konserttiin, joka oli upea kulttuurielämys.

Jatka lukemista ”Berliinin filharmonikkoja kuulemassa”

 

Kultturelli ilta maailmantähden seurassa

Eilinen oli erittäin kultturelli sunnuntai. Laiskasti kuluneen päivän jälkeen suuntasimme puoli kuudeksi Potsdamer Platzin viiden tähden Marriott-hotellille, jossa tapasimme neljä suomalaista työkaveriamme. Heidän kanssaan nautimme hotellin fiinissä Midtown Grill -ravintolassa makoisan illallisen. Valtavan kokoisilta ruokalistoilta (valtavaa oli niin valinnan laajuus kuin ruokalistojen fyysinen kokokin) löytyi monenlaisia herkkuja, mutta koko porukkamme keskittyi listan lukuisiin burgereihin sekä pihveihin, jotka ovatkin ravintolan erikoisuus. Kunnon pihviravintolassa kun oltiin, niin tarjolla oli tietenkin monenlaista sisäfilettä normaalista aina 79 euroa maksavaan 200 gramman palaan Wagyu -lihaa. Kyseessä on Japanin Kobessa nauttimamme kuuluisan Koben härän kanssa samansuuntaisesta korkealuokkaisesta naudanlihasta.

Jatka lukemista ”Kultturelli ilta maailmantähden seurassa”

 

Entinen pääkaupunki Bonn

Bonn on 315 000 asukkaan Saksan 19. suurin kaupunki Rheinin varrella, noin 25 kilometriä Kölnistä etelään. Bonn on tunnettu vilkkaana ja kasvavana yliopistokaupunkina sekä tietysti säveltäjä Ludwig van Beethovenin synnyinkaupunkina. Toisen maailmansodan jälkeen kaupunki toimi 41 vuoden ajan Länsi-Saksan pääkaupunkina aina Berliinin muurin murtumiseen ja kylmän sodan päättymiseen saakka. Dortmundista Bonniin paikallisjunalla matkatessa pitää vaihtaa junaa Kölnissä, mikä tekee matkasta noin kaksi tuntia pitkän. Lähdimmekin katsastamaan Bonnia nyt kauniina kesälauantaina.  🙂

Jatka lukemista ”Entinen pääkaupunki Bonn”