Pääsiäinen suksilla

Ensimmäinen päivä takana Pohjois-Amerikan suurimmalla ja parhaaksi rankatulla Whistler-Blackcombin laskettelukeskuksella. Whistlerissä on tullut käytyä muutamia kertoja viime kesänä, mutta vasta nyt pääsiäisenä selvisimme täällä mäkeen saakka. Paikka on aivan uskomaton ja sen kokoa on mahdoton käsittää. Kaksi vuorta, 3307 hehtaaria virallista laskettelualuetta, yli 200 rinnettä, 37 hissiä, 17 ravintolaa… Alueella olisi helppo eksyä ilman loistavaa kyltitystä.

Selvää on, että kahden päivän aikana ehtii laskea vain ja ainoastaan Whistler Mountainilla ja Blackcomb saa jäädä toiseen kertaan, ehkä vielä tänä vuonna. Blackcombilla kun kausi jatkuu jäätiköllä jopa heinäkuuhun saakka! Viikonloppu ei vaan riitä koko paikan koluamiseen, ei alkuunkaan. Hissimatkat ovat todella pitkiä ja laskuissa menee aikaa. Pisin lasku tänään oli arviolta noin 13 kilometriä mitaltaan ja siinä vierähti puoli tuntia. 😯

Keli tänään puolipilvinen, huomenna sininen taivas. Huipulla aste pakkasta, laaksossa +15 astetta lämmintä. Sanalla sanoen täydelliset olosuhteet laskettelulle. 8)

 

Pääsiäinen täynnä dinosauruksia

Pääsiäinen oli ja meni. Kuten kerrottua, meillä oli vieraana Niinan puolen lapsiperhe viisi yötä, joille kaikkille kyseessä oli ensimmäinen kerta Berliinissä. Niinpä aika meni tietenkin nopeasti kaupungin tunnettuja paikkoja katsellen. Eräs hauska ja meille täysin uusi vierailukohde oli työpaikkamme lähellä sijaitseva Museum für Naturkunde. Tämä vuonna 1810 perustettu Berliinin luonnontieteellinen museo täytti viime vuonna kunnioitettavat 200 vuotta ja on Saksan suurin alan museo.

Jatka lukemista ”Pääsiäinen täynnä dinosauruksia”

 

Pääsiäisretki Hampuriin

Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Viikko Itä-Brandenburgin automatkastamme koitti pääsiäinen, mikä tarkoitti pitkää kolmipäiväistä viikonloppua. Niinpä päätimme Niinan kanssa ihan ex tempore lähteä lähteä katsomaan miltähän näyttää Saksan toiseksi suurin kaupunki Hampuri. Junaliput ICE-luotijunan kyydissä olivat yllättävän edulliset, sillä tälle vilkkaalle reitille on aina tarjolla halpoja lippuja kunhan vain tekee varauksensa netissä tarpeeksi aikaiseen.

Jatka lukemista ”Pääsiäisretki Hampuriin”

 

Keväinen pääsiäisviikonloppu Hannoverissa

Viime viikonloppuna oli pääsiäinen ja sen johdosta lähdimme pienen tauon jälkeen jälleen lyhyelle viikonloppumatkalle. Keväisen matkamme kohde oli Keski-Saksassa sijaitseva Ala-Saksin osavaltion pääkaupunki ja messukaupunkinakin tunnettu Hannover. Matkaan lähdettiin aikaisin perjantaiaamulla. Junamme lähti Dortmundista puoli seitsemältä, mutta koska kyse oli pitkästäperjantaista, eivät metrot kulkeneet vielä niin aikaisin. Niinpä raahasimme laukkumme kävellen päärautatieasemalle. Asemalla oli paljon ihmisiä, jotka olivat matkalla Etelä-Saksaan, kenties Alpeille, pääsiäisen viettoon.

Jatka lukemista ”Keväinen pääsiäisviikonloppu Hannoverissa”