Pyöräillen yli Port Mann Bridgen

Maailman toiseksi levein silta, Vancouverin metropolialueen itäpuolella sijaitseva uusi 10-kaistainen Port Mann Bridge on ollut auki jo kaksi vuotta ja poistanut siinä ajassa aiemmat aamuruuhkat yli leveä Fraser Riverin. Vaikka autoliikenne onkin rullannut uuden tullisillan ylitse sujuvasti jo muutaman vuoden ajan, avautui sillan ylitse vievä pyörätie vasta muutama viikko sitten. Lähdinkin innoissani kokeilemaan tätä uutta yhteyttä yli tämän suursillan.

Jatka lukemista ”Pyöräillen yli Port Mann Bridgen”

 

Traboulay PoCo Trail

Kaunis kesä on saanut meidän ulkoilemaan aktiivisesti, eikä viime sunnuntai ollut poikkeus tähän. Nostimme jälleen kerran pyörät automme katolle ja suuntasimme tällä kertaa Port Coquitlamiin metropolialueen itäosassa. Port Coquitlam on Coquitlamin naapurissa sijaitseva 56 000 asukkaan nukkumalähiö, josta ei ole juuri paljoa enempää kerrottavaa. Yleensä kaupungin läpi tuleekin vain kuljettua matkalla muualle alueen itäosiin.

Jatka lukemista ”Traboulay PoCo Trail”

 

Port Mann Bridge päivitys

Täällä British Columbiassa on vietetty tänään helteisen pitkän viikonlopun viimeistä vapaapäivää. Viikonlopun aikana aikaa on tullut vietettyä paljon ulkosalla pyöräilemässä ja vaeltamassa, mutta myös lähiseudun rakennusprojektien viimeisintä tilannetta tarkastaessa. 🙂

Eilen sunnuntaina kaunis keli sai minut ajamaan iltapäivästä metropolialueen itäosaan katsomaan miten uuden Port Mann Bridgen valmistuminen on edennyt viime kuukausina. Itse uusi siltahan on ollut avoinna ja käytössä jo toista vuotta, mutta vieressä seisseen vanhan 5-kaistaisen terässillan purkaminen on ollut poikkeuksellisen hidasta.

Jatka lukemista ”Port Mann Bridge päivitys”

 

South Fraser Perimeter Road

Vancouverin alueella on käynnissä suuria infrastruktuurihankkeita. Uusi 10-kaistainen Port Mann Bridge on helpottanut autoliikennettä yli Fraser Riverin jo puolen vuoden ajan ja on viimeistelyä vaille valmis. Lisäksi Trans-Canada Highwayn leventäminen 8-kaistaiseksi kymmenien kilometrien matkalta on sekin melkein paketissa. Kolmas ja viimeinen osa megalomaanista 3,3 miljardin dollarin Gateway Program -megahanketta on uuden 40-kilometrisen nelikaistaisen maantien rakentaminen Surreyn ja Deltan välille.

Jatka lukemista ”South Fraser Perimeter Road”

 

Uusi jättimäinen siltahanke julki

Tänä vuonna valmistuva uusi upea 10-kaistainen Port Mann Bridge menetti alkukuusta tittelinsä maailman leveimpänä siltana. Syyskuun toisena päivänä avautunut uusi San Francisco-Oakland Bay Bridge kantaa saman verran kaistoja, mutta on rakenteellisesti Port Mann Bridgeä muutamia metrejä leveämpi. Asialla ei tietenkään ole kovinkaan suurta merkitystä, sillä Port Mann Bridge on onnistunut poistamaan Vancouverin metropolialueen liikenteen pahimman pullonkaulan jo avajaispäivänään ja ajo sillan ylitse onkin nykyisin vaivaton kokemus.

Jatka lukemista ”Uusi jättimäinen siltahanke julki”