Kartta Vancouverin vuokramarkkinoista

Muutama vuosi sitten kirjoitin Berliinin vuokramarkkinoista netissä vastaan tulleen mielenkiintoisen vuokrakartan innoittamana. Vaikka kaupunki onkin kallistunut huomattavasti sitten sieltä muutettuamme, on se kuitenkin edelleen halpa asua moniin muihin Euroopan pääkaupunkeihin sekä esimerkiksi tänne Vancouveriin verrattuna.

Jatka lukemista ”Kartta Vancouverin vuokramarkkinoista”

 

Kaksi kuukautta koronaa

Kevät on vaihtunut jälleen kesän puolelle ja kalentereissa on käännetty esille toukokuu. Vaikka Kanadassa ei vietetäkään vappua ennen kuin vasta syyskuussa, on täällä saatu nauttia kauniista ja lämpimistä keleistä. Ensi viikon lopulla saatetaan jopa kokea kesän ensimmäinen hellepäivä, mikä olisi mitä oivallisinta!

Jatka lukemista ”Kaksi kuukautta koronaa”

 

Rikosaalto hienostoalueilla

Vancouverin alati paheneva asuntomarkkinatilanne saa yhä vain hullumpia muotoja. Asuntojen keskimääräinen hinta kaupunkialueella oli viime kuussa peräti 1,3 miljoonaa dollaria, mikä on 11,2% enemmän kuin vuosi sitten. Edullisimpia ovat edelleen kerrostaloasunnot (keskihinta $888K), toiseksi halvimman asuinmuodon ollessa hieman tilavammat townhouset ($1,3M). Kaikkein kallein asumisen muoto on yhä omakotitalo, joka on Vancouverissa jo täysin tavallisilta ihmisiltä karannut unelma, sillä niiden keskimääräinen hinta on 2,6 miljoonaa.

Jatka lukemista ”Rikosaalto hienostoalueilla”

 

Naapurustopartiointi Kanadassa

Suomessa on viime viikkoina keskusteltu voimakkaasti moniin kaupunkeihin perustetuista katupartioista. Keskustelun perusteella näyttää siltä, että ainakin suomalaiset päättäjät vierastavat ajatusta kansalaisista valvomassa omien asuinalueidensa turvallisuutta. Järjestyksenpito onkin perinteisesti kuulunut Suomessa poliisin tärkeimpiin tehtäviin, mutta kyläpoliisien katoaminen sekä liikkuvan poliisin lakkauttaminen ovat tehneet poliisista harvinaisen näyn varsinkin pienemmillä ja syrjäisemmillä paikkakunnilla.

Jatka lukemista ”Naapurustopartiointi Kanadassa”

 

Straight Outta Chilliwack

Vancouverista melko tarkalleen sata kilometriä itään sijaitseva 78 000 asukkaan Chilliwack on rauhallinen maalaispitäjä kauniilla paikalla keskellä vihantaa ja korkeiden vuorten ympäröimää Fraser Valleyta. Tai näin ainakin olen tähän saakka luullut. Näyttää kuitenkin, että Chilliwackilla on myös toinen, villimpi puolensa, jota emme ole koskaan siellä käydessämme joutuneet todistamaan…

Jatka lukemista ”Straight Outta Chilliwack”