Taas meni pieleen

Saksalaiset ovat kuuluisia niin täsmällisyydestään kuin tarkkuudesta työssään. Näistä täsmällisyyden käsitys mureni jo ensimmäisen vuoden aikana niin junien myöhästelyn, kuin ihmisten sovitulle paikalle myöhässä ilmaantumisenkin, myötä. Käsitys työn tarkkuudestakin on hieman karissut, kun katsoo muun muassa asuinrakennuksemme kaltevia lattioita, sekä hytisee ikkunanraoista tulevan vedon keskellä. Kyllä, rakennuksemme on kunnostettu täysin DDR:n aikaan, mikä selittää osan asioista, mutta silti en miellä saksalaisia kovinkaan tarkaksi työssään.

Jatka lukemista ”Taas meni pieleen”

 

Retki kylmän sodan viimeiselle rajalle

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Suurin syy Etelä-Korean viikollemme oli tietenkin Korean niemimaan poliittinen tilanne, joka on tämän tästä otsikoissa ja siksi erittäin kiehtova. Jotta nykytilanteen monimutkaisuutta voisi ymmärtää, on syytä hieman kerrata Koreoiden lähihistoriaa. Vuosisatoja sangen yhtenäisenä pysynyt Korea päätyi vuonna 1910 Japanin ja Venäjän välisen sodan päätteeksi osaksi Japanin imperiumia. Japanilaismiehitystä kesti 35 vuotta aina Japanin tappioon toisessa maailmansodassa vuonna 1945. Sodan päätyttyä Neuvostoliitto ja Yhdysvallat sopivat keskenään (korealaisten vastustuksesta huolimatta), että maat miehittävät niemimaata 38. leveyspiirin eri puolilla aina siihen saakka, kunnes maalle saataisiin uusi hallitus.

Jatka lukemista ”Retki kylmän sodan viimeiselle rajalle”

 

Hetkeksi jäätynyt Alexanderplatz

Tänään tapahtui jotain hieman erikoisempaa. Niina kävi päivällä Alexanderplatzilla kaupoissa minun jäädessä kotiin kirjoittamaan blogia. Jossain vaiheessa Niina soitti, että en kyllä ikinä arvaa mitä Alexanderplatzilla oli juuri tapahtunut.

Jatka lukemista ”Hetkeksi jäätynyt Alexanderplatz”

 

Ensipäivät jättikaupunki Soulissa

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Kahden Busanissa vietetyn vuorokauden jälkeen oli vielä kerran pakattava kimpsut ja kampsut selkään, ja suunnattava Busanin päärautatieasemalle. Sieltä nousimme Niinan kanssa Etelä-Korean kansallisen junayhtiö Korailin liikennöimän KTX-luotijunan kyytiin suuntanamme pääkaupunki Soul! 😛

Jatka lukemista ”Ensipäivät jättikaupunki Soulissa”

 

Muistilista ensimmäisen kontaktin varalle

Olen kiinnostunut kaikesta avaruudesta liittyvästä ja rakastan lukea aiheeseen liittyvää tietoutta ja kirjallisuutta. Erityisesti Maan ulkopuolinen äly on mielenkiintoinen teema, jo pelkästään yli vuosikymmenen mittaisen Seti@home harrastuksen parista. Aihetta pohtiva Stephen Webbin kirja Jos maailmankaikkeus kuhisee elämää … missä kaikki ovat?: Viisikymmentä ratkaisua Fermin paradoksiin ja maan ulkopuolisen elämän arvoitukseen onkin yksi harvoista kirjoista, jonka olen lukenut kannesta kanteen – kahdesti.

Jatka lukemista ”Muistilista ensimmäisen kontaktin varalle”