Fast Lane

Netin kautta vastaan tulevat viraalimainoskampajat voivat olla joskus todella hauskoja ja oivaltavia. Välillä niissä näkee tuttuja maisemiakin, kuten Volkswagenin Fastlane -kampanjassa, joka on kuvattu eripuolilla Berliiniä.

Alexanderplatzin metroasema

Jatka lukemista ”Fast Lane”

 

Koti hakukoneessa

Mistä tietää, että asuu kenties sangen keskeisellä paikalla? Esimerkiksi siitä, että saattaa bongata valokuvan omasta asunnosta sekä asuinalueestaan suuren hakukoneen taustakuvana. Kyseessä on Microsoftin Bing -hakupalvelusta, jonka taustakuviksi käyttäjät voivat lähettää ottamiaan kuvia (näin oletan). Kuva on otettu korkeasta DDR:n aikaisesta kerrostalosta noin 200m metriä meiltä.

Olen ympäröinyt kuvaan etelänpuoleiset ikkunamme (näkyvät tosin huonosti). Kuvasta käyvät myös hyvin ilmi lähiseudun maamerkit.

 

Paholaiskukkulan hylätty tutka-asema

Berliini on urbaanien löytöretkeilijöiden paratiisi, sillä kaupungista löytyy valtavasti hylättyjä paikkoja, joilla on mielenkiintoisia taustoja. Kenties yksi mystisimmistä paikoista on Länsi-Berliinissä Grunewaldin kaupunginosan pohjoispuolella sijaitseva ”paholaiskukkula” eli Teufelsberg. Tämä Berliinin korkein piste kohoaa noin 80 metriä ympäröivän maaston yläpuolelle ja on ympäri kaupunkia näkyvä maamerkki. Erityisesti katseen kiinnittävät kaukaa ihmeellisen muotoiset rakennukset kukkulan huipulla, jotka näyttävät etäältä palloilta jonkinlaisten siilojen katolla. 😐

Jatka lukemista ”Paholaiskukkulan hylätty tutka-asema”

 

Kolmen maan rajalla Aachenissa

Olemme Niinan kanssa jo tovin tuumailleet, että nyt loppukeväästä on mukava keventää töiden rasittamia viikkoja tekemällä viikonloppuina päivän mittaisia matkoja tässä Nordrhein-Westfalenin maakunnan alueella. Tällaisella reissulla kävimme esimerkiksi viikko sitten lauantaina, kun lähdimme katsastamaan miltä näyttää noin 260 000 asukkaan Aachen. Kaupungin erikoisuus on, että se on Saksan läntisin kaupunki ja sijaitsee aivan Hollannin ja Belgian rajalla (Hollantiin on kaupungin keskustasta viisi kilometriä, Belgiaan kuusi).

Jatka lukemista ”Kolmen maan rajalla Aachenissa”

 

Ensimmäistä kertaa Kölnissä

Lauantaina suuntasimme sitten muiden vaihto-opiskelijoiden kanssa päiväretkelle Kölniin. Köln on miljoonan asukkaan kaupunki noin 80 kilometrin junamatkan päässä Dortmundista. Matka kesti vaille kaksi tuntia, koska joudumme käyttämään matkaan paikallisjunia. Tässä yhteydessä pitää mollata Saksan valtiollista junayhtiötä Deutsche Bahnia (DB). Saksa on tunnettu täsmällisyydestä, mutta DB:n junia tämä ei koske. Pääasiassa kaikki pidemmät junamatkamme tähän mennessä ovat lähteneet tai tulleet perille myöhässä. Myöhästymiset ovat olleet luokkaa 20-45 minuuttia. Näin saattaa käydä jopa lähijunien kanssa, joita pitäisi ajaa 10 minuutin välein, mutta joskus pari vuoroa putkeen voi vain jäädä puuttumaan. Tätä on vaikea ymmärtää, sillä nyt on kesä ja olosuhteet mitä mainioimmat! Millainen tilanne onkaan talvella? Odotamme ensilunta kauhulla…

Jatka lukemista ”Ensimmäistä kertaa Kölnissä”