Samsara

Harva elokuva onnistuu nykyisin liikuttamaan kaiken nähnyttä ja kokenutta nykyihmistä, mutta vuonna 1992 kuvattu Baraka (traileri) oli allekirjoittaneelle tällainen kokemus. Täysin ilman juonta ja selostusta etenevä elokuva muodostuu puolitoistatuntisesta ”sielunvaelluksesta”, jonka aikana keretään nähdä uskomattomalla tarkkuudella niin luonnon kauneutta, maailman monipuolisuutta kuin modernin elämän mielettömyyttäkin. Elokuvalla ei ole sanomaa, mutta se herättää katsojassa takuuvarmasti tunteita ja ajatuksia. Esimerkiksi jättiläismäisellä kanalalla kuvattu kohtaus on kaikessa kliinisyydessään niin järkyttävä, että kuvat tulvivat mieleen joka kerta kun enää harvoin pistäydyn Kentucky Fried Chicken pikaruokaketjussa. Barakan näkeminen onkin elämys, joka saattaa mullistaa elämääsi. 😮

Jatka lukemista ”Samsara”

 

Rajashoppailussa ennätyslukemat

Kanada on maailman toiseksi suurin valtio, jonka 35-miljoonainen väestö on pakkautunut sangen tiiviisti maan etelälaidalle Yhdyvaltojen rajan tuntumaan. Väestöstä 80% asuu 150km etäisyydellä rajasta ja lopuistakin suurin osa vain hieman kauempana, lähinnä Calgaryssä ja Edmontonissa. Tässä valossa ei olekaan ihme, että kanadalaiset käyvät suurin joukkoin rajan yli halvempien ostosten perässä. Tilastojen mukaan keskimääräinen hintaero maiden välillä on noin 14% luokkaa ja sekin on kaventunut merkittävästi vuoden takaisesta noin 20% lukemasta. Kuitenkin tietyissä tuoteryhmissä kuten elektroniikassa, polttoaineessa, vaatteissa ja ruoassa erot ovat merkittävät ja joitain tuotteita saa jopa puolet halvemmalla jenkkilän puolelta. Erotuksen houkuttelemana kanadalaiset kantavatkin vuodessa rajan yli rahaa jopa 20 miljardin dollarin arvosta. Se tekee noin 570 dollaria jokaista kanadalaista kohden.

Jatka lukemista ”Rajashoppailussa ennätyslukemat”

 

Käyttökokemuksia Netflixistä

Amerikkalainen online-videopalvelu Netflix ilmoitti menneellä viikolla, että se laajentaa syksyn aikana toimintaansa pohjoismaihin ja tulee sitä myöden myös Suomeen. Tätä aiemmin palvelu on toiminut Yhdysvalloissa ja Kanadaankin se saatiin vasta vuonna 2010. Meistä tuli Netflix-käyttäjiä tämän vuoden huhtikuussa ja kohta viisi kuukautta palvelua käytettyämme lienee pienen kirjoituksen aika.

Jatka lukemista ”Käyttökokemuksia Netflixistä”

 

Ei pekonijäätelöä Kanadaan

Jokainen tietää, että pekoni on ketsuppiin verrattava ihmetuote, joka tekee ruoasta kuin ruoasta maistuvaa. Myös amerikkalainen Burger King hampurilaisketju lienee tuumaillut samansuuntaisesti, sillä loppukeväästä se esitteli maailmalle uutuustuotteensa: pekonia sisältävän sundae-jäätelön. 510 kaloria, 18 grammaa rasvaa ja 61 grammaa sokeria sisältävä jälkiruokaherkku sai suurta huomiota mediassa ja monet ehtivät tuomita idean pähkähulluksi ja ”mahdottomaksi”. Pekoni tekee kuitenkin salaatistakin syötävää ja nyt muutaman kuukauden jälkeen näyttää siltä että pekonijäätelö on hittikonsepti. Tuote tuli keväällä koemielessä myyntiin vain Tenneseen osavaltiossa, mutta nyt Burger King on ilmoittanut että se alkaa myydä tuotetta kaikkialla Yhdysvalloissa.

Jatka lukemista ”Ei pekonijäätelöä Kanadaan”

 

Kinder-suklaamunien salakuljetusta

Seattlelainen Chris Sweeney ja tämän mies kokivat jännittäviä hetkiä viime viikonloppun kotimatkallaan Kanadan ja Yhdysvaltojen välisellä rajalla. Raja-asemalla auton tarkistanut rajaviranomainen nimittäin ilmoitti, että pariskunta näytti olevan salakuljetuspuuhissa, sillä heidän autostaan löytyi kuusi Vancouverista ostettua Kinder-suklaamunaa. Pariskunta luuli viranomaisen vain vitsailevan, mutta heidät ohjattiinkin ivuun ja heitä uhkailtiin jopa 15 000 dollarin sakoilla laittomista toimistaan. Kahden tunnin kuulustelujen jälkeen pariskunta kuitenkin vapautettiin, eikä sakkoja määrätty.

Jatka lukemista ”Kinder-suklaamunien salakuljetusta”