15 vuotta maailmalla

Tämän vuoden merkkipäivä meinasi mennä minulta kokonaan ohitse siitäkin huolimatta, että kyse on ”pyöreästä” viidentoista vuoden lukemasta elämää ulkomailla. Syynä ajatuskatkokseeni on uusi vilkas perhe-elämämme, joka alkoi tyttäremme syntymästä elokuun alussa. Tuosta päivästä lähtien meillä on piisannut kiirettä siinä määrin, ettei blogin kirjoittaminen ole ollut mielessä yli kuukauteen.

Jatka lukemista ”15 vuotta maailmalla”

 

14 vuotta maailmalla

Kesän kääntyminen hiljalleen syksyksi muistuttaa vuosittain siitä, että takana on jälleen yksi vuosi lisää maailmankansalaisena. Alkuviikosta minulla ja Niinalla tuleekin täyteen jo 14 vuotta ulkomailla asumista ja takana on vivahteikas vuosi jollaista emme olisi osanneet aavistaakaan.

Jatka lukemista ”14 vuotta maailmalla”

 

Kanadan työllisyystilanne (2020)

Vuosi 2020 on ollut huonojen uutisten täyttämä. Vuosikymmenen mittainen maailmantalouden ennätyspitkä kasvukausi törmäsi maaliskuussa seinään, kun pandemiaksi ryöstäytynyt koronavirus sai ison osan maailman maista eristäytymään ja sulkeutumaan. Toimien vaikutus talouteen on ollut massiivinen ja eri maiden tilastoissa nähtiin loppukeväästä historiallisia työttömyyslukemia jopa miljoonien ihmisten menetettyä työnsä.

Jatka lukemista ”Kanadan työllisyystilanne (2020)”

 

Juhlat Maan kiertoradalla

Viime viikon lauantaina järjestettiin jälleen työnantajani vuosittaiset talvijuhlat, joista olen kertonut täällä blogissa aiemminkin. Juhlapaikkana toimi jälleen kerran Coal Harbourissa sijaitseva Vancouverin konferenssikeskus, jonka länsisiipi tarjoaa hyvät puitteet reilusti yli tuhannen vieraan juhliin.

Jatka lukemista ”Juhlat Maan kiertoradalla”

 

Kanadan työllisyystilanne (2019)

Vuosittainen loppukesän perinteeni on ollut tarkastella Kanadan työllisyystilastoja, antaen kevyen näkymän siihen miten maan taloudella tällä hetkellä menee. Kanadan tilastokeskus Stats Can julkistaa työllisyyslukemia joka kuukausi ja tuoreimmat lukemat löytää aina keskuksen nettisivuilta.

Vuoden takaiseen verrattuna Kanadan taloudella menee pääpiirteiltään edelleen hyvin ja loppukeväästä koko maan työttömyysprosentti kävi alimmillaan 5,4%:ssa, joka on alhaisin lukema sitten vuoden 1976. Kesän aikana työttömyys on kuitenkin kohonnut ja oli heinäkuussa 5,7%. Tämä on kaksi kymmenystä vähemmän kuin vuosi sitten ja vuodessa työllisten määrä on kasvanut 353 000:lla, mistä iso osa täysiaikaisia työpaikkoja.

Jatka lukemista ”Kanadan työllisyystilanne (2019)”