Uusi konsolisukupolvi

Marraskuun 12. päivä julkaistu PlayStation 5 on ollut viimeiset kuukaudet jokaisen videopeliharrastajan hankintalistalla. Uuden sukupolven konsolin saamisesta on muodostunut kuitenkin poikkeuksellisen hankala urakka, sillä globaalin sirupulan vuoksi Sonyllä on ollut suuria vaikeuksia vastata koronaepidemian kiihdyttämään kysyntään.

Jatka lukemista ”Uusi konsolisukupolvi”

 

Turvaa uudesta dashcamista

Kahden ja puolen miljoonan asukkaan Vancouverin liikenne on ruuhkaista ja nopeusrajoitukset kaupunkialueen moottoriteillä tuskaisen matalat. Vaikka tutussa suurkaupungissa ajaminen onkin vuosien asumisen ansiosta helppoa, on liikenteen joukossa olemisessa aina omat riskinsä, sillä kanssa-autoilijoiden joukossa on monenlaista säätäjää.

Jatka lukemista ”Turvaa uudesta dashcamista”

 

Huikea 2021 BMW X3M Competition

Kolme viikkoa sitten elettiin jännittäviä aikoja, sillä saapumaisillaan oli upouusi automme. 39 kuukaudeksi liisatun edellisen automme sopimus oli tulossa loppuun elokuun alussa, joten aloimme miettiä uutta kulkupeliä jo varhain keväällä. Peräti kolmen BMW X1:sen jälkeen olimme Niinan kanssa molemmat vakuuttuneita, että alle haluttiin nyt täysin erilainen kulkupeli ja yhteisymmärryksemme oli että autolla tulisi olla hauska ajaa.

Jatka lukemista ”Huikea 2021 BMW X3M Competition”

 

Ensikosketus sähköpyöräilyyn

Yksi viime vuoden ikäviä sattumuksia oli kesälomamatkallamme pohjoisen Prince Georgessa meiltä varastetut polkupyörät. Monta kesää palvelleet ja satoja kilometrejä maantietä nähneet hybridimaastopyörämme lähtivät yön aikana hotellin parkkipaikalla olleen automme katolta paikallisten varkaiden matkaan. Varkaus harmitti tietenkin valtavasti, mutta onneksi vakuutus maksoi pyöristä lähes niiden arvon verran ja niinpä aloimme kevät-talvella katsella uusien polkupyörien perään.

Jatka lukemista ”Ensikosketus sähköpyöräilyyn”

 

NCM Prague Review

One of the unfortunate events of 2019 was our bicycles getting stolen on our summer vacation in Prince George. Our two Trek hybrid road bicycles had served us well for several years and seen hundreds of kilometres of road, only to be snatched from a secure hotel parking lot. This was a real bummer especially during a vacation but unfortunately insurance paid us back a reasonable about for the bikes and hence we started looking for new bikes this past January.

Jatka lukemista ”NCM Prague Review”