Marjaretki yli suurten siltojen

Blogissa on pitänyt hiljaista viimeiset pari viikkoa, sillä luonamme on ollut toinen kattaus Suomen vieraita. Nämä lähtivät luotamme tiistaina ja loppuviikko menikin eräänlaisesta vieraiden aiheuttamasta jetlagista toipuessa. 🙄 Eilen lauantaina päätimme kuitenkin lähteä ulkoilemaan kauniin kesäpäivän kunniaksi ja otimme retkemme kohteeksi marjatilan Langleyssä, noin 50 kilometriä Vancouverista itään.

Jatka lukemista ”Marjaretki yli suurten siltojen”

 

Lumipommeja Port Mann Bridgellä

Uusi Port Mann Bridge on ollut avoinna nyt kolmisen viikkoa ja liikenne on sujunut uutta siltaa pitkin erittäin hyvin. Vaikka silta muuttuikin maksulliseksi tullisillaksi kaksi viikkoa sitten, ovat sitä pitkin liikennöivät autoilijat olleet pääasiassa erittäin tyytyväisiä jopa tunnin lyhyempään työmatkaansa. Tästä maailman leveimmäksi tituleerattavasta sillasta on tällä hetkellä käytössä vasta 8 kaistaa kaikkiaan kymmenestä, mutta jo ne ovat riittäneet poistamaan käytännössä kokonaan aiemmin jokapäiväiset kilometrien mittaiset aamu- ja iltaruuhkat. Sillan viimeiset kaksi kaistaa tullaan avaamaan liikenteelle vasta ensi vuoden puolella.

Jatka lukemista ”Lumipommeja Port Mann Bridgellä”

 

Hyvästit aamuruuhkille

Kerroin lokakuussa täkäläisestä Gateway Program nimellä tunnetusta jättihankkeesta, jossa Vancouverin metropolialueen tärkeimpiin liikenneväyliin kuuluva Highway 1 levenee pitkältä matkalta 8-kaistaiseksi ja jossa metropolialuetta halkovan Fraser Riverin ylittävä vanha 5-kaistainen silta korvataan uudella, peräti 10-kaistaisella, jättisillalla. Lokakuussa uuden sillan rakennustyöt olivat kuitenkin vielä kesken ja vasta itäänpäin suuntautuva liikenne oli siirtynyt käyttämään kolmea kaistaa uudella sillalla. Eilen maanantaina projektissa päästiin kuitenkin siihen vaiheeseen, että uusi silta avattiin virallisesti käyttöön, tosin vasta 8-kaistaisena.

Jatka lukemista ”Hyvästit aamuruuhkille”

 

Yli uuden Port Mann Bridgen

Vancouverissa on kaksi puheenaihetta ylitse muiden: asumisen kalleus sekä liikenne. Näistä liikenteen suhteen Vancouver on kunnostautunut paperilla hyvin, sillä kaupungista löytyy pohjoisamerikkalaisittain laaja ja tehokas julkinen liikenne. Järjestelmän ylpeys on täysautomaattinen Skytrain-verkosto, joka yltää moniin alueen suurimpiin esikaupunkeihin ja laajenee edelleen rakenteilla olevan uuden Evergreen-linjan myötä. Lisäksi laaja bussi- ja trollikkaverkosto palvelee asuinlähiöissä asuvia esikaupunkien ja runkolinjojen välisenä yhteytenä.

Jatka lukemista ”Yli uuden Port Mann Bridgen”