Sekava vaalitulos

Parlamenttivaalit ovat jälleen neljäksi vuodeksi ohitse ja politiikan analyytikoilla on ollut muutama vuorokausi aikaa pureskella vaalien sekavaa tulosta. Vaaleja ennen julkaistut ennusteet osuivat lopulta sangen hyvin kohdilleen, mutta liberaalien vähemmistöhallitusta tarkoittava monimutkainen lopputulos tulee tarkoittamaan vaikeita hallitusneuvotteluita. Tulos vaatii myös pääministerinä jatkavalta Justin Trudeaulta tarvetta osoittaa nöyryyttä ja yhteistyökykyä monilla alueilla, liberaalien menetettyä tuntuvasti kannatustaan.

Jatka lukemista ”Sekava vaalitulos”

 

Kanadan työllisyystilanne (2019)

Vuosittainen loppukesän perinteeni on ollut tarkastella Kanadan työllisyystilastoja, antaen kevyen näkymän siihen miten maan taloudella tällä hetkellä menee. Kanadan tilastokeskus Stats Can julkistaa työllisyyslukemia joka kuukausi ja tuoreimmat lukemat löytää aina keskuksen nettisivuilta.

Vuoden takaiseen verrattuna Kanadan taloudella menee pääpiirteiltään edelleen hyvin ja loppukeväästä koko maan työttömyysprosentti kävi alimmillaan 5,4%:ssa, joka on alhaisin lukema sitten vuoden 1976. Kesän aikana työttömyys on kuitenkin kohonnut ja oli heinäkuussa 5,7%. Tämä on kaksi kymmenystä vähemmän kuin vuosi sitten ja vuodessa työllisten määrä on kasvanut 353 000:lla, mistä iso osa täysiaikaisia työpaikkoja.

Jatka lukemista ”Kanadan työllisyystilanne (2019)”

 

Kalliin hulppeat huvilat

Vancouverin todellisuudesta karannut kiinteistöbuumi on ollut viime vuosina loputon ihmetyksen aihe. Asuntojen hinnat ovat nousseet jopa yli 30% vuosivauhtia ja omakotitalojen keskihinta on heilunut puolentoista miljoonan dollarin yläpuolella. Suuntana on ollut vain ja ainoastaan ylöspäin, eikä Vancouverin kaupungin alueelta ole saanut hullun vuoden 2017 jälkeen yhtä ainoatakaan omakotitaloa alle miljoonan dollarin.

Jatka lukemista ”Kalliin hulppeat huvilat”

 

Kannabiksesta tuli laillista

Kanadan pääministeri Justin Trudeaun hallituskausi ei ole sujunut järin vahvasti. Tyytymättömyys pääministerin toimia kohtaan vähän kaikessa on kasvanut viimeisen vuoden aikana nopeasti, kun Kanadan rajojen yli saapuu edelleen tuhansia laittomia rajanylittäjiä. Kaikkein heikoiten Trudeau on kuitenkin pärjännyt talousasioissa ja talousviisaat laskevat Kanadan jääneen monilla alueilla etelänaapuri Yhdysvaltojen jälkeen.

NAFTA-neuvotteluissa Kanadan ”superdelegaatio” (josta on tullut jo internetmeemi) joutui käytännössä taipumaan Yhdysvaltojen vaatimuksiin, Meksikon vietyä Kanadalta neuvotteluaseman sopimuksellaan. Trudeaun hallituksen ainoaksi saavutukseksi jäikin korostaa miten vähän Kanada joutui antamaan neuvotteluissa periksi, minkäänlaisten voittojen puuttuessa kokonaan.

Jatka lukemista ”Kannabiksesta tuli laillista”

 

Uusi korkein toimistopilvenpiirtäjä

Kanadan taloudella menee tällä hetkellä todella lujaa ja kotoinen British Columbian provinssimme on johtanut viime vuoden maan parhaita työllisyyslukemia. Hyvä työllisyystilanne näkyykin jo paikallisissa yrityksissä kiristyneenä kilpailuna parhaista työntekijöistä sekä vaikeuksina löytää uutta toimitilaa toimintojen laajentamiseksi. Alkuvuonna Vancouverin toimitilamarkkinoilla oli vapaata tilaa vaivaiset 4.7% ja varsinkin uutta ja laadukasta AAA-luokan toimitilaa on ollut melkein mahdotonta löytää. Lukema on Kanadan toiseksi alhaisin, edellä vain tulikuumana käyvä Toronto.

Jatka lukemista ”Uusi korkein toimistopilvenpiirtäjä”