Päivä Düsseldorfissa

Yhdeksäs päivä Saksassa on nyt takana. Tällä viikolla alkoi Dortmundin yliopistolla kuukauden mittainen orientaatiojakso sekä saksan intensiivikurssi. Meno kurssilla on ihan mielenkiintoista ja kummasti sitä vaan muistuu mieleen yläasteen ja lukion saksankursseilla opittua. Uuttakin oppii koko ajan, kun kaikki opetus kurssilla on saksaksi.

Jatka lukemista ”Päivä Düsseldorfissa”

 

Dortmundin joukkoliikenteestä sekä retki Florianturmiin

Neljäs päivä alkaa olla lopuillaan täällä Dortmundissa. Tänään olikin aika tylsä päivä, sillä sateiseen säähän ei viitsinyt lähteä liikkumaan ja näin sunnuntaina kaikki kaupatkin ovat kiinni. Kauppojen aukioloajat ovat muuten suurien kauppojen kohdalla melkein järjestään kello 8-20 maanantaista lauantaihin.

Jatka lukemista ”Dortmundin joukkoliikenteestä sekä retki Florianturmiin”

 

Toinen päivä

Toinen päivä täällä meni tänään vielä kaupan tuotteiden opetteluun ja kaupoista löytyikin mukavasti myös tuttuja tuotteita, sekä julkiseen liikenteeseen tutustuessa. Nyt meillä on myös rajoittamattoman matkailun mahdollistava paikallisliikenteen kuukausikortti, joten alkaa varmasti tulla kaupunki tutummaksi. Viikonlopun aikana tulee ehkä käytyä katsastamassa kaupunki korkeuksista käsin. Maisemia voisi käydä hyvän sään sattuessa tirkistelemässä esimerkiksi 220 metrin korkeudesta Dortmundin tv-tornista. 😮

Maanantaina alkaa sitten intensiivinen kielikurssi yliopistolla. Eiköhän siitä tule ihan mukavaa puuhaa. Nyt on jo tullut käytettyä sangen paljon saksaa erinäisissä pienissä tilanteissa, kuten esimerkiksi kaupoissa ja kahviloissa. Mielessä pyörii jatkuvasti jo monimutkaisiakin lauseita, mutta ainakaan vielä ei ole tullut seliteltyä niitä muille. Ehkäpä sitä jo ensi viikolla uskaltautuu pienen small talkin pariin… 😀

 

Perillä Dortmundissa!

Tervehdys vain täältä Länsi-Saksan Dortmundista! Tänään aamulla kello 7:35 nousimme Niinan kanssa Helsingissä lentokoneeseen, joka laskeutui vain kaksi tuntia myöhemmin Düsseldorfiin lentokentälle Saksaan. Yksi huomiomme Helsinki-Vantaalla oli, ettei koneeseemme noussut juurikaan turisteja, vaan lähes kanssamatkustajamme olivat liikemiehiä. Tähän voinee olla syynä, että tänne Suur-Ruhrin alueelle saavutaan lähinnä tekemään bisnestä.

Jatka lukemista ”Perillä Dortmundissa!”

 

Kolme päivää lähtöön

Hei kaikki ja tervetuloa uuteen blogiini! Tämä on ensimmäinen kirjoitukseni täällä ja tulenkin jatkossa kirjoittamaan tulevasta vaihto-opiskelujaksostamme Saksan Dortmundissa, jonne lennämme tyttöystäväni Niinan kanssa torstaina. Tämä tarkoittaa, että aikaa maailmalle lähtöön on tätä kirjoittaessa enää vaivaiset kolme vuorokautta!

Jatka lukemista ”Kolme päivää lähtöön”